sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kuvia, videoita ja ostoksia.

Voi vitsit miten hieno ilma on tuolla ulkona! Harmi vaan kun en voi siitä kamalasti nauttia, koska tulinpa sitten uudestaan kipeäksi... Kuumetta ei sentään (vielä) ole, mutta nenä vuotaa tai on tukossa koko ajan ja kurkkuun koskee. Olen melko varma että saan jälkitautina poskiontelontulehduksen, mikä ei ole mikään mukava homma. Siksi mennäänkin äitin kanssa tänään käymään ensiavussa ja toivotaan että antaisivat mulle jotain lääkettä ettei huominen laskettelureissu menisi aivan mönkään.

Lunta kengässä?

Tänään mentiin Elinan kanssa piiiitkästä aikaa yhdessä tallille, ja eipä yllätä että nukuin pommiin ja menin tunnin sovittua myöhemmin tallille.. Elina olikin jo laitellut hepat valmiiksi ja päästiin melkein heti lähtemään maastoon. Toki ensin huomioin ja rapsuttelin Untoa, joka oli keskiviikkona ollut leikkauksessa enkä ollut pikkuista nähnyt aikoihin. Unto olisi halunnut vaan istua koko ajan minun sylissä, mutta meidän piti lähteä sinne maastoon ja Unski sai jäädä tallille.


Menin Sissillä ja käytiin rauhallinen noin tunnin maastolenkki ravaillen ja kävellen. Ilma oli aivan mahtava maastoiluun ja oli tosi kiva käydä Elinan kanssa pitkästä aikaa yhdessä maastossa. Kun mentiin tallille takaisin, hoideltiin hepat ja vietiin ne ulos. Nosteltiin vielä pari purusäkkiä talliin ja oli muuten lähellä etten vetänyt nurin niitten säkkien kanssa.. Elina heitti mut sitten Varkauden Porttiin.

Käytiin siis syömässä äitin kanssa siinä portissa ja ostettiin minulle Puman laukku siellä olevasta laukkukaupasta. Ostin myös Elinalta yhdet meksikolaiset suitset Hannulle ettei aina tarvitse vaihtaa kuolaimia toisiin suitsiin. Sitten käytiin vielä Prismassa ostamassa eväitä huomiselle ja ostin Hevoset ja Ratsastus lehden koska halusin lukea sieltä sen jutun hevosblogeista. Olihan jopa omanikin blogi sinne päässyt!




Kohta mennäänkin käymään mummoni syntymäpäivillä ja sitten varmaankin se ea kutsuu.. Hermelivauva täytti tänään 5 wee ja ostin sille maailman hienoimman porkkanapuun! Loppuun vähän kuvia eiliseltä... :)




Jenni ja Hannu






Villiintyi :D


Tein eilisestä lyhyen koosteen ja laitoin myös tuollaisen pikkupätkän edelliseltä kerralta jäällä. Videopostausta saan tuskin koskaan ladattua kun lataaminen kestää sen 3-4 tuntia.. Mutta tuossapa tuollaiset pikkupätkät :)



Alemmassa videossa näette Hannun mahtilaukat! :D Ei siis ole oikeasti mikään kovin hyvä kun ei ole juuri ollenkaan laukattu kentällä, mutta silti olen tosi iloinen noista pienistä laukkapätkistä, kun en tosiaan ikinä ole Hannulla voinut ympyrällä laukata. Laukka on vielä melkoisen raakaa ja tasapainotonta, sekä ei erityisen pyörivää, mutta kunhan lumet sulaa pois, alamme työstämään sitä enemmän.

2 kommenttia