maanantai 31. maaliskuuta 2014

Huippu sunnuntai!

Heippa! Pitkästä aikaa pääsinkin kirjottelemaan normaalimpaa kuulumispostausta. Tää päivä meni myös aikalailla talleillessa ja ensi viikon Taitaja-kisoihin valmistautuessa, jonka vuoksi ehdin postaamaan vasta nyt. Jokatapauksessa tässä postauksessa meinasin kertoilla enemmän eilisen ihan huippukivasta heppapäivästä sekä muutamalla sanasella viime viikon kuulumisista. 

Aloitetaan kuitenkin siis eilisestä! Sovittiin Jennin kanssa aamusella, että vietetään yhteinen hauska heppailupäivä ja aamupäivästä suunnattiinkin Vurrille kattelemaan hetkeksi harjotuskoulukisoja. Mulla oli kamera mukana ja aluksi meinasinkin jättää sen vain autoon, mutta loppujen lopuksi alkoi sormet syyhyämään kuvaamaan joten oli pakko hakea kamera kätöseen. Kateltiin ainoastaan yksi verkka, koska mentiin oikeastaan vaan kattomaan Lauran rata. Lauran ratsastuksen jälkeen kateltiin vielä muutama suoritus ja lähdettiin jatkamaan matkaa.


Seuraavaksi otettiin suunta kohti Lekoa, jossa Jenni ratsasti liikutusheppansa. Siellä ei mennyt kauaa, joten käytiin syömässä ja lähdettiin vielä hoitamaan ja liikuttamaan Kalle. Tallille mennessä tekaistiin yhteisvoimin ensin kaikki tallihommat ja Jenni vei ponille vedet ulos. Tallipuuhista selvittiin ennätysajassa, joten ruettiin vielä hetkeksi siivoamaan Kallen tarhaa ennen ratsastusta. Poni ilmeisesti ajatteli meidän toiminnan olevan liian hidasta ja päätti sitten kantaa kortensa kekoon ja auttaa jälkiensä siivoamisessa..


Kun saatiin tarhaa mukavasti siivottua, napattiin poni matkaan ja laittelin sen ulkona valmiiksi Jenpan pitäessä ponia kiinni. Jenni kuvailikin meistä tommosen kivan videon ja kasailin ponin kuntoonlaitosta ja ratsastuksesta tommosen pienen videokoosteen. Siinäpä tuleekin kaikki oleellinen esille?


Ratsastuksesta vielä sen verran, että Kalle oli huippu!! :) Ihan alusta asti se liikkui tosi reippaasti eteenpäin omalla moottorillaan ja se oli muutenkin tosi hyvällä fiiliksellä. Kentälle mennessäkin poni jatkoi reippailua ja innostui ihan hirmusti kun pääsi "pomppimaan" kavaletteja. Saatiin oikein hyviä lähestymisiä ja heppa oli aivan huippu ratsastaa! Se kuunteli tosi hienosti ja keskittyi ihan täysillä hommaan. Jäi kyllä ihan älyttömän hyvä mieli ratsastuksesta, ihana poni! <3


Semmonen kiva sunnuntai! Ihanasti aurinkokin oli parantamassa päiväämme ja koko päivän keli oli oikein loistava. Illalla lähdettiin vielä käymään Jennin ja Lauran kanssa kaupungissa pyörähtämässä ja tänään aamulla aloitin päivän aamutallilla. Tämän päivän koulutreenistä postausta kuitenkin vasta huomisen puolella! :)

5 kommenttia

  1. Kiva postaus ja kivoja kuvia! :-) Tän pituset postaukset on musta just hyvän pitusia :-)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo video! Mikä biisi siinä on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, mäkin tykkään siitä!! :) jaa biisi on Owl City - Fireflies

      Poista
  3. ketä heppaa jenni liikuttaa?:)

    VastaaPoista