tiistai 1. huhtikuuta 2014

Hippolan koulutreenihaaste

Sain Kisamatkalla -blogin Senniltä Hippolan treenihaasteen sileällä suoritettavaksi ja kiitokset Sennille! Oli todella mielenkiintoinen ja hyödyllinen tehtävä kaikinpuolin. Oltiin eilen menossa Winskin kanssa maneesille koulutreeniin, joten tämä tuli mitä parhaimpaan saumaan ja saatiin tosi hyvä treeni maneesilla suoritettavaksi!

VAROITAN jo näin alkuun, tekstiä tuli paljon.. Ei tosiaankaan pitänyt näin paljoa
kirjoittaa, mutta se vähän venyi.. Kokosin loppuun sitten vielä pääpointit, joten kannattaa
edes ne lukea, jos ei muuten näin kauhean pitkää selostusta jaksa alkaa
lukemaan! :)

Treeniohjehan kuului siis näin; Ravaa harjoitusravissa lyhyen sivun läpi ja lähde kulman jälkeen väistöön kohti ratsastusareenan keskiosaa. Uralle päästyäsi nosta laukka ja tee puoliympyrä laukassa. Siirry käyntiin ennen keskimmäistä pistettä suoralla hevosella. Siirry raviin hyvissä ajoin ennen kulmaa ja suorita tehtävä toiseen suuntaan. Toista tehtävää ja pyri mahdollisimman rentoon ja tasaiseen lopputulokseen. kts piirros täältä!


Tehtävää sai soveltaa joko helpommaksi tai vaikeammaksi oman maun mukaan ja me tehtiin vähän helpommalla kaavalla. Raviväistöt on muutenkin sen verran heikkoa osa-aluetta, että tein sitä lyhyemmän matkaa, kuin tehtävän annossa käskettiin. Aloitin väistöt siis aina pituushalkaisijalta, väistin uralle jossa laukannosto, puoliympyrä, suoristus ja käyntisiirtyminen.



Tein aika pitkät alkuverkat, koska en vaan alkuun meinannut saada mitään tolkkua omaan ratsastukseen. Hevonen tuntui oikeastaan tosi hyvältä, mutta en vaan ratsastanut. Ajelin ja huitelin ja tein kaikki "vähän sinne päin". Jossain vaiheessa oli pakko ryhdistäytyä ja heti sain hommaan jotain ruotua. W alkoi tuntumaan samantien paljonpaljon paremmalta ja homma alkoi hahmottua kuskillekin. Verkkaillessa kiinnitin huomiota siirtymisiin ja siihen, että hevonen reagoi heti kun sitä vaadin. Tein myös erityisen paljon väistöjä ja avoja verkkailun ohella ja hevosesta tulikin kivan letkeä ja se taipui tosi hyvin.

Kun hevonen tuntui hyvältä ja kuski ratsasti, aloitettiin itse tehtävä. Esteet olivat hieman hassusti edessä, mutta saatiin mentyä aika hyvin kahden esteen välistä ja niin, että molemmille pitkille sivuille oli tilaa väistää. Ensimmäisillä kerroilla tulin tehtävää samaan suuntaan ja testailin miten saan tehtyä treenin symmetrisesti ja järkevästi.


Kun tehtävä alkoi hahmottua, päästiin sitten hiomaan mun ratsastusta ja hevosen reagointia. Huomasin heti alkuun, että mun piti oikeasti ratsastaa ja ajatella ihan koko ajan mitä pitää tehdä, minne mennä ja milloin. En voinut antaa keskittymisen herpaantua hetkeksikään, vaan koko ajan piti olla satasella tekemässä. Ongelmakohdiksi (ei niinkään ongelmiksi, enemmänkin tarkkuutta vaativiksi kohdiksi) muodostuivat väistön aloittaminen, sen loppuun asti ratsastaminen sekä laukka-käyntisiirtymiset. Lähdin väistättämään hevosta ties milloin ja ajoitin sen aivan pieleen, samalla unohtaen puolipidätteet ennen väistöä. Toisinsanoen keskityin liikaa tulevaan laukannostoon ja unohdin jo alusta alkaen ratsastaa tehtävän kunnolla.

Tämän korjasin jo heti seuraavalla kerralla, ja muistin valmistella väistön paljon paremmin. Kun väistö oli hyvin valmisteltu, sujui itse tehtäväkin heti paremmin. Vasemmalle väistöt olivat huomattavasti helpompia ja siihen suuntaan saatiinkin erittäin kivoja ja tasaisia suorituksia. Oikealle väistöt vaativat huomattavasti parempaa ratsastusta kuskilta ja enemmän keskittymistä hevoselta. Loppujen lopuksi taas kun valmistelu, ajoitus ja hevosen keskittymine olivat kunnossa, onnistui myös vaikeampi suunta.


Seuraava ongelmakohta; väistön lopettaminen. Ai että mua kismittää kattoo tota videota, miksi ihmeessä annan hevosen lopettaa väistön jo tehtävän puolessa välissä ja karata loppumatkan uralle??? Aaargh! Onneksi katsoin jossain vaiheessa pari videota ja tajusin korjata tuon. Niin tärkeä perusasia ja en edes tullut ajatelleeksi. Se oli kuitenkin helppo korjata omalla ratsastuksella, joten päästiinkin laukannostoihin. Uralle tultuamme seurasi suoristus ja suoralla hevosella laukannosto. Ja nepä olivatkin ehdottomasti päivän kohokohtia! W oli aivan superhyvin kuulolla väistöpätkän jäljiltä eikä tosiaan tarvinnut kuin suoristus, valmistelu ja myötäys. Tadaa, tasainen, siisti ja aktiivinen laukannosto, joka kerralla! Lopuksi tein vielä muutamat vastalaukannostot, ihan tarkkaillakseni oliko hevo oikeasti kuulolla. Ja olihan se!


Laukkaan olin muutenkin todella tyytyväinen ja siinä ei ollut mitään ongelmakohtia. Sitten päästiinkin siihen itse vaikeuksien äitiin, eli laukasta käyntiin siirtymiseen.... Noh, voin kertoa että nuo siirtymiset ovat olleet aina tosi vaikeita, joten en ottanut niistä niin kovia paineita. Ei ollut niin tarkkaa, tuliko siirtymisien väliin 1 vai 2 vai 3 raviaskelta, vaan keskityin enemmänkin siihen, että sain hevosen reagoimaan apuihin nopeasti sekä tekemään siistin ja huolitellun siirtymisen. Alkuun annoin hevon vaan valua käyntiin ja that's it, hieno juttu. Sitten aloin vaatimaan vähän lisää ja vähän lisää ja saatiinkin hetken treenattua muutama oikein kiva siirtyminen! Kun sain W:n reagoimaan nopeasti ja kuuntelemaan mun istuntaa, tehtiin pari oikein mukavaa siirtymistä.

Mitä tästä siis jäi mieleen? Ensinnäkin, aivan loistava harjoitus!! Vaati ihan uskomattoman paljon keskittymistä hevoselta sekä ratsastusta kuskilta. Koko ajan piti olla kartalla ja koska tehtävät seurasivat toisiaan koko ajan tiheään tahtiin, ei jäänyt aikaa löysäillä. Oon aika suurpiirteinen ratsastamaan jos ei ole mitään tiettyä tehtävää, joten tää oli kyllä just oikea tehtävä meille. Väistöissä hevonen tuli todella hyväntuntuiseksi ja erittäin hyvin kuulolle. Oikealle väistättäminen vaatii vähän enemmän treeniä ja kuskilta ratsastusta. Laukannostot suoralla hevosella olivat ehdottomasti treenin onnistuinein osuus ja laukkaaminen muutenkin oli tämän päivän bravuurimme. Laukasta käyntiin siirtymiset kaipaavat treeniä ja paljon. Pitää muistaa ratsastaa kunnolla laukkaa ennen siirtymistä, eikä saa antaa hevosen valahtaa tippaakaan.


Tästä on hyvä jatkaa! Tämmöisiä treenejä kun saisi enemmänkin, olisi aika ihanaa. On ollut todella mielenkiintoista lukea ja katsoa muiden Hippolan bloggaajien sileätreenejä samalla tehtävällä ja sitten vielä päästä itse tekemään sama treeni. Muiden teksteistä ja videoista sai ottaa tosi paljon vinkkejä ja mallia omaan suoritukseen ja lähteä niiden avulla tekemään omaa treeniä.

Me jäädään innolla odottamaan parin viikon päästä olevaa Marun kouluvalkkaa, johon olen Winskin kanssa taas menossa. Toivottavasti joku edes jaksoi lukea pidempää treeniselostusta. Mitä mieltä olette erilaisesta, tarkemmasta treenipostauksesta tai itse tehtävästä? Minusta oli todella kiva tehdä hieman tarkempaa, analysoivampaa postausta ja käydä uudelleen läpi treenin heikot ja vahvat kohdat. Nyt mun puolesta hyvää yötä ja hauskaa viikon jatkoa! :)


14 kommenttia

  1. Teillähän meni tosi hienosti! :) oli kiva katsoo kun oli noin letkeen ja mukavan näköistä menoo!

    Itse tykkäsin kans tästä tehtävästä tosi paljon, väistöstä - laukkaan tehtävässä tuli ihan mielettömän hyvää aktiivista laukkaa helposti kun sai takajalat jo väistössä hyvin mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Vähän arvelin miten onnistutaan mutta lopputulos olikin oikein mieluinen!

      Ja joo, just toi oli ihan tosi hyvä harjotus! Ihan eritavalla sai ratsastettua laukkaa jo nostosta asti kun väistö tuli juuri ennen nostoja. Pitäs tehdä tämmösiä treenejä useamminkin! :)

      Poista
  2. vau kuinka hyvin menitte ! sun istuntas on jotain nii hienoo kateltavaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiiitos! :) Hahah, ei se nyt ihan niin hienoo kateltavaa oo.. :D

      Poista
  3. Winski näyttää niin hyvältä kun talvikarva alkaa lähteä ja liikkuu videolla muutenkin kevyen ja tasaisen oloisesti.
    Oli todella hyvä, että vilkaisit videoita välillä koska alussa tosiaan lopetit väistön kesken ja nostit laukat aivan mutkalla olevalla hevosella, mutta sitten huomasi kyllä missä välissä tajusit sen itsekkin ja tapahtui tosi iso muutos. Näytti lopussa eri hyvältä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep se alkaa näyttää jo hevoselta kun ei oo sitä kauheaa turkkia... W onkin ollut nyt tosi hyvä ja tasainen jo pidemmän aikaa :)

      Ja oi kyllä! Niin totta, en varmaan olisi kehdannut edes julkaista mitään jos en olisi noita omia mokia korjannut kesken kaiken. Tuo onkin näitä yksin ratsastamisen varjopuolia, mutta onneksi video kertoo kaikki virheet!

      Poista
  4. Mulle kyl kelpaa tällaset tarkat ja pitkät postaukset! :) Teiän menoo on ilo katsoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että tykkäät! Vähän arvelutti jaksaako kukaan lukea, kun tosiaan tuli niin kauheasti tekstiä.. Ja kiitti! :)

      Poista
  5. oot taitava! hyvä te:)

    VastaaPoista
  6. Meetkö muuten Winskillä vai Kallella siihen valkkaan? :) Hyvän näköistä menoo, paitsi et mä kaipaisin heppaa ehkä vähän pidemmälle kaulalle ja rennommaks. Nyt se on eestä aika rutussa, tai siis ainakin mun mielestä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Winskillä meen, ei Kalle jaksa vielä tuntia mitenkään tehdä töitä :) + saan valkasta muutenkin enemmän irti W:n kanssa.

      Poista
  7. "Tahti.. tahti.. tahti.." kokoajan hoin tätä videon ajan :D varsinkin käyntiin siirtymisis hevosen tahti lösähtää melkein pysähdykseen asti. Ja väistössä meinaa jäädä tikittämään taikka sitten puskee menemään. Reeniä ;) Vieläkään ei oo mopokäsistä luovuttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, treeniä ja paljon. Mitään täydellisyyttä on mahdotonta hakea tällä treenimäärällä joten mulla olikin odotukset ja tavoitteet tosi matalalla. Ton tahdin suhteen oon ollut varmaan aina tosi huolimaton ja en koskaan muista ajatella sitä tarpeeksi.. Pitää alkaakin jo muistamaan!!

      Ja heh, mopokäsistä en hevillä luovu ;)

      Poista