sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Alue-este HA-71

Jeee! Voiskohan enää tätä parempaa fiilistä ollakaan? Oltiin siis Winskin kanssa tänään Kimmolla ekoissa alue-estekisoissamme, ja luokkina mentiin tutut 80 & 90 cm. Elina ei siis ollenkaan mukana ollut, joten jännitystä oli vielä enemmän ilmassa. Aamulla mentiin tallille Roosaliinin kanssa kasin jälkeen ja laiteltiin Winski siinä kuntoon rauhassa ja päästiinkin lähtemään kohti maneesia. Matka sujui kivasti ja oltiin perillä siinä puoli kymmenen pintaan.


Kävin ensin kattelemassa radan, eikä vaikuttanut mitenkään erikoiselta. Ainut oli uusinnan viimeiselle esteelle lähestyttäessa kaarre, mikä oli tehty aika hankalaksi (ainakin meille, jotka eivät ihan pennin päällä käänny :D).  Oltiin 80cm luokan toisessa verkkaryhmässä, joten kerkesin katella muutaman radan ja sillä välin Roosa käveli Winnien kanssa. Kohta kuitenkin pääsin selkään ja verkkailemaan. Verkassa Winski oli aika kivan tuntuinen, ei villi, muttei mikään lahnakaan. Hieman se kyttäili ympärilleen, mutta mitään sivuloikkia yms. se ei tehnyt. No, alettiin tulla sitten sellaista pientä pystyä ja mitä poni tekeekään. No kieltää... :D Laukka turhan hidasta ja tienkin olisi voinut ratsastaa paremmin, mutta noin pienestä esteestä se olisi päässyt yli vaikka silmät kiinni, takaperin ja paikaltaan hypäten. Eikun uusi lähestyminen, laukka teräväksi ja hienosti yli. Loppuverkka sujuikin oikein kivasti kun aloin itsekin ratsastamaan ja sain W:n liikkumaan tosi kivasti eteen!


Pian oliki meidän vuoro mennä radalle, ja tässä vaiheessa ei edes paljoa jännittänyt. Alkuun homma oli melkoista hakemista, mutta loppua kohden alkoi sujumaan jo paremmin. Rataan olen erittäin tyytyväinen ja puhdashan sieltä tulikin! Sen enempää radasta selittelemättä, alla näette videon :) Sen verran kuitenkin, että en ajatellut edes lähteväni ratsastamaan aikaa, kunhan vain päästäisiin maaliin saakka, mielellään puhtaalla suorituksella. Esteethän ei itsessään ole W:lle ongelmana, vaan kaikki se mitä siellä välillä tapahtuu; liputtajat, ratahenkilöstö jne. Kuitenkin Winski osoitti olevansa erittäin hieno ukkeli olemalla maailman kiltein poika! <3


Sitten olikin aika pitkä tauko ennen seuraavaa luokkaa. Ehdin syödäkin tässä välissä sekä opettelin 90cm radan. Arvosteluna A.2.0, eli ei uusintaa ollenkaan. Rata oli suhteellisen helppo, aika perus kääntämisiä mitä ollaan tosi paljon treeneissäkin nyt harjoiteltu (onneksi..). Olin taas luokan tokassa verkkaryhmässä ja verkassa Winski tuntui heti paremmalta kuin edellisessä luokassa. Se oli tosi terävänä, sekä kuunteli hyvin. Hypyt sujuivat loistavasti ja pääsin hyvillä mielin odottelemaan omaa suoritustani.


Rata menikin sitten yli odotusten! Hepsu oli tosi tarkkana, kuunteli oikein kivasti ja laukkasi hyvin ja rennosti eteenpäin. Hieman kääntämisongelmia oli, mutta koska esteet oli niin pieniä, ei haitannut vaikka hypättiin muutama este turhan läheltä. Maaliin siis päästiin, ja taas puhtaalla radalla! Olin haljeta ilosta, kun Winski oli niin upea! Oli tosi hyvät fiilikset radan jälkeen ja Winskikin hieman innostui, kun yleisö taputti katsomossa :D Videosta kuitenkin taas näkee koko homman, ja itse en voi muuta kuin olla oikein tyytyväinen. Ja joo, Lauralle ja Roosalle saa nauraa, ihan paineessa selittää molemmat koko videon ajan..


Radan jälkeen päästiinkin lähtemään heti tallille ja siellä hoideltiin ponska sekä kävin vielä Sissin kanssa maastoilemassa. Päivän tuloslistalla olin siis 80cm:ssä 12/30 ja 90cm:ssä 12/24. Erittäin iloinen ratsastaja täällä näin ja vielä tänään lähdetään Lauran kanssa käväisemään tallilla.. Siitä, mitä sinne lähdemme tekemään, saatte infoa myöhemmin.... ;)

9 kommenttia

  1. eiii tsiiisus toi "aino toivo et ois terävämpi tässä, no v***u täähä on!" :D:D:DD mä jo toivoin et oisin mykistäny ... mut hienoja ootte, oon ylpee!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, oli niiin hauskat selostukset xd ja joo, kiitti:)

      Poista
  2. Onnea hienoista suorituksista! Winski menee sulla mahtavasti :)

    VastaaPoista
  3. toi 90cm meni tosi tosi hyvin!! Mut tiiätkö, itse joskus esteitten välissä istut ihan tosi kiinni penkkiin ja oot aika tatti tai siis tolleen oikeen liikettä vastaan kun noin taaksepäin nojaat. Mutta hienosti teillä silti menee:) Vertaappa 80cm ja 90cm luokissa istuntaasi laukassa niin ehkä Winniekin liikkuu kun et itse jää penkkiin jarruttelemaan liikaa. Mutta juu tämmönen turha sivustakatsojan mielipide vain. Empä minä tiedä miltä se selästä tuntuu. Onnea kuiteski:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja itseasiassa tämähän olikin tavoitteena, että menen 80cm rauhallisesti ja varmistelen juurikin esteiden välissä, että mennään sinne minne minä käsken. Ja koska eka luokka meni sen verran hienosti, annoin W:n edetä reippaammin, jolloin en niinkään istunut liikettä vastaan, koska ns. luotin siihen ettei se pöllöile väleissä :D Vaikeasti selitetty, mutta siis tarkoituksella ratsastin noin. Ja kiitos! :)

      Poista