lauantai 14. huhtikuuta 2012

Sissillä kouluilua

Viikonloppu on taas alkanut heppameiningeissä ja tänään pääsin itsekin selkään. Mentiin Jensyn kanssa ratsastamaan Lara ja Sissi joskus yhden kahden aikaan. Ai sitä riemun tunnetta kun ajettiin kaatosateessa tallille ♥ Laitettiin sitten tallilla vaatteet loimihuoneeseen kuivumaan ja alettiin siivoamaan karsinat ja laittamaan ruuat. Sitten Jenni haki pollet sisälle ja varusti Sissin sillä aikaa kun minä puunasin Laraa.

Minä siis ratsastin Sissillä ja Jenni Laralla. Käytiin kävelemässä alkukäynnit maastossa ja suunnattiin kentälle. Aloin ravailemaan kevyessä ravissa ja otin hieman tuntumaa Sissiin pitkästä aikaa kun sillä koulua menin. Sissi oli melko laiska, ja otinkin vähän laukkaa jotta heräilisi vähän. Se auttoikin ja heti ravissakin oli helpompi työskennellä!



Tein samat vielä toiseen suuntaan ja jatkoin ravissa. Sissi tuntui tosi kivalta ja laukkailin vielä loppuun eteen ja alas. Sitten vaihdettiin Jennin kanssa hetkeksi heppoja ja menin vähän ravia Laralla. Sillä aikaa Jenni ravaili Sissiä pitkin ohjin. Loppukäynnit mentiin taas maastossa ja tallilla hoideltiin sitten hepsukat.




Kohta mennäänkin vielä Jennin kanssa käymään kaupungissa ja huomenna sitten suuntaankin kuvailemaan Kimmolle aluekisoja. Roosan oli tarkoitus käydä tänään kävelemässä Hannun kanssa, mutta herra oli keksinyt Roosan pään menoksi juosta vaan karkuun, eli kävelyt siis jäi tältä päivältä kävelemättä.. :D



3 kommenttia