lauantai 28. huhtikuuta 2012

Mahti Hannu ja kevät!

Pakko on nyt vähän tänne hehkuttaa, että eilen tunsin ihan oikeasti tehneeni Hannun kanssa jotain oikein. Pidin siis Jensylle "koulutunnin" Hannulla ja oli niin ilo katsoa, miten se tykkäsi tehdä töitä. Se keskittyi hommaan aivan satasella ja oli kaiken lisäksi hyväntuulinen eikä sitä inhottanut työskennellä ollenkaan! :) Saatte katsoa nyt minun ratsastuskuvia kun ei ollut kamera eilen mukana.


Alkuun Jenni verkkaili ihan käynnissä hakien tuntumaa ja samoin ravissa, melko löysin ja rennoin ohjin, mutta kuitenkin tuntumalla. Laitoin kentän toiseen päähän neljä auton rengasta ja käskin Jenniä pyörimään siihen pääty-ympyrälle. Renkaat helpottivat oikeiden teiden seuraamista, mikä on Hannulle aina välillä vaikeaa kun se ei kunnolla vielä ymmärrä sisä-/ulkopohkeen merkitystä. Tehtävä onnistui molemmissa suunnissa hyvin ja Hannu liikkui oikein kivasti pyöreänä ja omalla moottorilla.


Otin sitten renkaat pois ja otettiin muutamat laukannostot molempiin suuntiin. Hannulle on selvästi vaikeampaa laukata vasempaan suuntaan ja siinä se kaatuukin ihan kamalasti sisäänpäin ja alkaa vaan kaahottaa entistä kovempaa. Siihen suuntaan tehtiinkin muutamat nostot ja heti raviin kun kenttä on vielä niin märkä että pelotti millon ne kaatuu. Oikeaan suuntaan Jenni nostikin vaan laukan ja laukkasi hetken ympyrää ja lopetettiin sitten laukkaaminen. 


Loppuun laitoin pari puomia toiselle pitkälle sivulle ja Jenni tulikin niitä muutamia kertoja ravissa & laukassa. Paikat oli vähän hakusessa, mikä ei mikään ylläri Hannun kanssa ole, kun ei se vielä osaa itse niitä juuri ollenkaan katsoa. Jenni sai nyt hieman esimakua, mitä se Hannun kanssa on, mutta kyllä mä sen laitan kesällä hyppäämään kun Hulttiokin osaa jotain ;D


Ratsastus meni siis kokonaisuudessaan ihan superhyvin. Ei yhtään jumia, pukkia tai mitään ilkeyksiä. Kyllä siitä vielä hieno ratsu tulee, varmasti :) Hoideltiin poju sitten ja ajettiin Elinan luokse Untoa hoitelemaan. Illemmalla kävin kuvaamassa Lauran ja Blondin kouluvalkkua ja mentiin sitten Jennin kanssa Larppasen luokse yöksi ja pidettiin tyttöjen ilta kolmestaan. Oli ihana viettää aikaa pikkumurusteni kanssa ja kyllä se juttu lentikin. 




Täällä on jo ihan kesä! Kukat kukkii kivasti ja eilen kävin ulkona jo hieman kuvailemassa. Kohta menen ratsastamaan Blondin ja sitten käydään vielä tyttösten kanssa vappuajelulla kapungissa. Kiittimoi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti