keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Erikoispostaus: Kehityskuvia

Kyselyssä tuli paljon ääniä, kiitos kaikki! Nyt sitten aionkin ensimmäisen erikoispostauksen toteuttamaan ja sehän on nimeltään "kehityskuvia". Eli laittelen tähän nyt jonkin verran kuvia verraten vanhaan ja kerron niistä myös enemmän. 

Istunta esteillä:

Kesä 2009?

Kesä 2011

Kevät 2012

Esteillä olen ollut ennen erittäin huono myötäämään ja aina ratsastaessani minulle on huomautettu siitä. Nyt se on onneksi pinttynyt niiin hyvin päähän, että myötäys tulee ihan itsekseen. Muita virheitäni esteillä olivat jännittyneet hartiat, jonka vuoksi en osannut rentoutua ollenkaan ja usein jäinkin hypyissä kamalasti jälkeen. Jalkani oavt usein olleet myös hyvinkin paljon kääntyneinä ulospäin ja ihan vinkurassa. Nykyään nuo ongelmat ovatkin jo suunnilleen korjautuneet. 

Istuntani koulussa:

Kesä 2008?

Talvi 2012

En jaksa nyt hirveästi kirjoittaa, koska kuvista huomaa selvästi. Eli ennen tykkäsin vaan rönöttää ja istua ihan miten sattuu hevosen selässä. Selkä notkolla ja hartiat lysyssä. Onneksi nykyisin istuntaani haittaavat vaan liian alhaalla kannetut kädet sekä silloin tällöin pienoinen tuoli-istunta. Toki löytyisi lisää niitä virheitä, mutta nuo on ne kaikista pahimmat.

Leirillä kesällä 2009

Viime maneesireissu, kevät 2012
Viimeisimmässä kuvassa huomaa liian pitkät ohjat ja alhaalla olevat kädet. 

Minä ja Lara sileällä:

Toukokuu 2011
Elokuu 2011
Kuvat kertovat.. :D

Minä ja Lara esteillä:


Eka hyppykerta, alkukesä 2011

Loppukesä 2011

Huima parannus on kyllä tullut, noinkin lyhyessä ajassa. Tekemällä sitä oppii :)

Minä ja Hannu sileällä:

Kesä 2011

Kevät 2012
Niiin.. Saatte lukea tuosta huimasta parannuksesta muista teksteistä, eli en nyt sitä selittele tässä.

Minä ja Hannu esteillä:

Kesä 2011

Kevät 2012

Kun laukka on saatu hyväksi ja rullaavaksi, päästään myös hyppäämään laukassa. Viime vuonna Hannu otti aina raviin ennen estettä ja olisinko munkilla saanut kaksi hyppyä laukassa. Siitä johtuen puomit kolisivat ja kieltoja tuli ihan urakalla. Selkäänsä poju ei viitsinyt käyttää ollenkaan, mutta nyt päästään hyppäämään ravista sekä laukasta hyvin mielin ilman kieltoja ja kolautuksia. :)

Tässäpä nyt tämmöinen pläjäys, huomenna varmaankin teen kuulumispostausta. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti