keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Yöhöpinöitä ja pari sanaa bloggaamisesta

Mun pitäis olla ollut nukkumassa jo vaikka kuinka kauan, mutta miten voin nukkua jos ainut asento ilman jäätävää kipua on istualtaan? Koska nukkuminen on aikalailla poissuljettu vaihtoehto, päätin tulla tänne blogiin purkamaan vähän mun mietteitä. 

Aloitetaan niistä ikävistä ajatuksista. Mua masentaa tällä hetkellä ihan hirveästi se, että joudun vapaapäivän aamuni aloittamaan isolla kasalla pillereitä. Jo pelkkä ajatuskin aamulla heräämisestä ärsyttää kun tietää, että heti vastassa on suurinpiirtein tämännäköinen kasa:


Sehän sisältää ensinnäkin vatsakipujen lievittämiseen särkylääkettä sekä maitohappobakteereja ja toisekseen antibiootit käden haavaan sekä tuon voiteen, joka sisältää myös antibioottia sekä kortisoonia. Inhoan ajatusta tuosta lääkemäärästä, kun olen tottunut olemaan terveenä ja sairastelen tosi harvoin. Juuri kun selvisin inhottavasta flunssasta, piti tulla kaikki tällainen muu inhotus.

Lääkepöllyn sijasta valitsisin niin mielelläni reippaan aamulenkin, ihan sen kunniaksi että saan viettää vapaapäivää eikä ole yhtään mikään kiire minnekkään. En ole päässyt nyt melkein kolmeen viikkoon lenkkeilemään ja liikkumaan kunnolla ja mulla on tosi ahdistunut olo sen suhteen, etten saa tehdä juuri mitään. Ratsastuskin on ollut yhtä tuskaa flunssassa olon aikana ja sen jälkeen ja nyt en edes halua ajatella moista tämän vatsakivun kanssa. Mun kunto vaan rapistuu päivä päivältä kun en mitään voi tehdä, mutta ei auta itku markkinoilla ei. Jospa nuo lääkkeet vaikka tällä viikolla auttaisi, ja ensi viikolla voisin jo lenkillekin päästä. Tai edes ratsastamaan kunnolla..

Tuntuu vaan kaikki niin huonolta nyt. 


Mutta on mulla oikeasti syytä iloonkin. Nimittäin tää blogimaailma. Mulla on tällä hetkellä 566 seuraajaa Bloggerin kautta, ja se on aivan järkyttävän suuri luku. En oikein edes tiedä mistä aloittaa, mutta aloitan nyt vaikka siitä, miten uskomattoman iloinen mä olen teistä, lukijoista. Mulle ei oo tullut ainakaan vuoteen yhtään negatiivistä kommenttia, siis ei ainuttakaan. Tai ainakaan niin ilkeää / pahaa / loukkaavaa, että muistaisin sen. Olen aivan sanaton tästä! Muistan joskus bloggaamisen aloitettuani, ajatelleeni sellaisen 100 lukijan lukijakunnan olevan aika hyvä, en koskaan haaveillut yhtään sen suuremmasta. 

En halunnut suurta, tunnettua blogia, koska mua pelotti ajatus siitä, että kun blogi saisi huomiota ja kuuluisuutta, se päätyisi helposti ruskean (silloisen vihreän) sivuston arvosteltavaksi ja parjaamaksi. Ajatus tuntui kamalalta, että joku päivä saattaisin löytää blogini jostain topasta haukuttavana tai sitten että tänne blogiin tultaisiin kommentoimaan asiattomuuksia ja inhotuksia. En voi kun ihmetellä, miten te jotkut oikeasti isojen ja kuuluisten blogien pitäjät (Tiia, Laura, Kaktu, ketä näitä nyt on) jaksatte tuota p*skamyrskyä, mitä tuolla ht.netissä näkee harva se päivä. Hatunnostot teille, että edelleen jaksatte pitää blogejanne pystyssä!

Mutta nyt, kun ollaan 0 ja 1000 puolessa välissä, en voi lakata ihmettelemästä sitä, etten ole kertaakaan nähnyt blogia linkiteltävän heppatalli.nettiin haukkumismielessä. En kertaakaan. Oon niin hirmuisen iloinen tästä! Turhaan kaikki pelot, että entä jos niin käy ja entä jos en jaksakaan sellaista? Tämmönen ilonaihe tuntuu ehkä jonkun mielestä ihan hassulta, mutta mulle se oikeasti tuo iloa ja uskoa joka päivään, ehkä sittenkin olen ihan kelpo bloggaaja? Ehkei mun blogi olekaan ihan mitätön? Näitä asioita kun ajattelee, saa ihan erilaista intoa bloggaamiseen.

This keeps me going on.
Iloitsen jokaisesta kommentista ja niitä on aivan ihana saada. On ihanaa kuulla teidän mielipiteet ja jos jokin on jäänyt epäselväksi, on kiva saada vastata kysymyksiin ja selvittää asiaa. Luen kaikki kommentit läpi aina kun ehdin, ja vastailenkin jokaiseen heti kun koneelle pääsen ja aikaa riittää. Vaikka joskus kommentteihin vastaaminen venyy, pyrin silti aina vastaamaan jokaiseen jotakin. 

Tässäpä tämän yön mietteitä. En jaksa uskoa, että kovin monikaan jaksoi lukea tätä ajatuksen kanssa, mutta nyt vaan oli sellainen olo, että on pakko päästä kirjoittamaan. Olisi kiva kuulla mitä mieltä te olette siellä toisella puolella ruutua, onko tämmöiset höpinäpostaukset ihan turhia heppablogissa vai onko kivaa lukea muutakin, vähän syvällisempiä ajatuksia välillä? Haluan pitää blogin mieluisena paikkana minulle sekä myös teille lukijoille ja siksi olisikin kivaa saada vähän keskustelua tähän postaukseen liittyen. 

Nyt pistänkin Gossip Girlin pyörimään ja koitan saada massua rauhoittumaan. Hyviä unia kaikille ja huomenet niille jotka tämän avaavat vasta aamulla! :)

22 kommenttia

  1. Se on marjapuuronpunainen!! marjapuuron!! ;D Sivuston väristä on väännetty varmaan kymmenen topaa ;)

    VastaaPoista
  2. Et varmaan pystykään saamaan negatiivisia kommentteja ku ratsastat oikeasti niin siististi ettei kellään vaan voi olla mitään valitettavaa :D Mutta ite ainaki luen kaikki sinun postaukset ajatuksella ja ootan aina millon postaat seuraavan kerran ;)

    VastaaPoista
  3. iihhana postaus :-) parane pian! (t. toinen mahatautinen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittti! Ja joo, toivottavasti.. Paranemisia sullekin! :)

      Poista
  4. Parane pian!!:) sun blogis on kyl mun yks suosikeista ja ihan samaa sanon kuin tuo anokin, kukaan ei voi valittaa kun oot oikeesti niin hyvä:)! ja oon kyllä tykännyt lukea näitä höpöttelyjä ja mietteita ihan samalla tavalla kuin normipostauksiakin! Toivottavasti vain nyt paranet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, on ihanaa kuulla että tykkäät! :) Ja toivottavasti, olis elämä paljon helpompaa.

      Poista
  5. mä kyllä tykkään tosi paljon tästä blogista ja vaikka en tunnekkaan sua niin vaikutat tosi sydämmelliseltä ja ihanalta :) plussaa toki vielä sun siisti ratsastustyyli ja hienot hienot hevoset!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Kivaa että on jäänyt tollanen kuva, eikä mikään kamala.. Ja hepat on kyllä ihan superit! :)

      Poista
  6. Pikaista paranemista! Täällä meinaa vähän sama ongelma ^_^..
    Jos meinaa joku tänne blogiin tulloo sua haukkumaan, ihmettelen!
    Ei mitään mitä voisi haukkua. Oot nätti, ratsastat ja kirjoitat selvästi!
    Onnea suuresta lukijamäärästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei mitenkään sillä mutta jos ei olisi nätti niin sittenkö olisi syytä tulla haukkumaan ei tuolla perusteella voi olla haukkumatta tai haukkua itse en ole mielestäni nätti niin pitäskö mua tulla sitten haukkumaan ? :)

      Poista
    2. No en minä sitä tarkoittanut Anonyymi. Halusinhan vai kehua, sillä olen huomannut esim tälläisiä kommentteja jossain blogeissa: HYI **** KU OOT RUMA JA BLOGIS ON IHAN P****!!! EIKÖ SUA NOLOTA OIKEESTI!

      Tarkoitin tuollaista enimmäkseen. Tarkoitin vain sitä, että blogi on upea, en tiedä mitä blogissasi pitäisi mielestäni parantaa

      Anteeksi jos sanoin väärin :)

      Poista
  7. Oot kaunis,kirjotat selvästi,ratsastat nätisti ja onnea lukijamäärästä,olet ne ansainnut:) Oon kerran nähnyt sut varkauden prisman parkkipaikalla,mutta en uskaltanu tulla juttelee,kävelit muutenkin niin nopeesti ohi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiiitos, ihanaa että tykkäät :) Nää kommentit piristää hirmuisesti mun kurjaa päivää! Haha, oon varmaan tuttuun tapaani vetäny ihan tukka putkella jonnekki.. oisit vaan tullu nykimään hihasta! :D

      Poista
  8. Jotenkin oot sellasta ihmistyyppiä, joka ei leuhki eikä myöskään olemuksellaan provosoi ihmisiä haukkumaan. Ja susta saa semmosen kuvan blogin kautta että olet mukava ja kiva tyyppi :) Ja kirjoitat hyvin joten ei mikään ihme että sua ei häiritä ;)
    Vaikea selittää mutta toivottavasti ymmärsit pointin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitoksia ja kivaa että oot saanut tollasen kuvan! :) Yritän kaikkeni, että blogi pysyisi kivana paikkana jokaiselle eikä täällä olisi mitään ylimääräistä härdelliä, ja hyvin on näköjään onnistunutkin :)

      Poista
  9. sä oot hyvä ratsastaa ja muutenki oot semmosen symppiksen olonen tyyppi :D!

    VastaaPoista
  10. ite ainakin jaksoin lukea ihan ajatuksen kanssa, ja sun postauksia on muutenkin tosi kiva lukea :)!

    VastaaPoista