keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Maneesissa turhautumista

Wiivi treenasi tänään maneesissa. Ollaan menty viime aikoina aika paljon vaan maastossa ja pellolla hankitreeniä, joten maneesitreenit ovat hieman jääneet. Nyt pitää kyllä alkaa skarppaamaan, sillä kohtahan onkin jo kesä ja kisat, joten pitää alkaa treenaamaan ratoja ihan kunnolla.


Laura tuli kuvaamaan meidän treenejä ja harmikseni en itse ollut ihan parhaassa mahdollisessa vedossa. En tiedä johtuuko se vaan rutiinin puutteesta kun viime ajat tosiaankin on molempien tammojen kanssa lähinnä köpötelty ja valmennuksissakaan en ole käynyt ikuisuuteen. Onneksi nyt työtilanne sekä Laran terveys näyttäisi olevan niillä mallilla, että pääsisin jatkamaan viikottaista maneesitreenausta kummankin kanssa.


Tänään olin suunnitellut tekeväni Wiivin kanssa hieman kouluratatreeniä, mutta koin paremmaksi jättää sen seuraavaan kertaan. Jo alkuverkoissa huomasin että homma tuntuu normaalia hankalammalta, en pystynyt istumaan ravissa ja laukkaaminenkin tuntui ihan vieraalta. Päätin sitten käyttää ajan hyödykseni ja ratsastaa Wiiviä mahdollisimman pyöreäksi ja hyväksi väistätellen, ympyröillä, volteilla, suunnanmuutoksilla ja siirtymisillä.


Meinasin välillä olla ihan itku kurkussa parkumassa kun en osaa. En osaa istua, en osaa ratsastaa ja en osaa tehdä yhtään mitään, Musta on tullut ihan naurettava kun jos homma tuntuu hankalalta niin alan heti vinkumaan miten en osaa enkä jaksa. Tosi aikuismaista.. Sitten oli pakko ottaa itteeni niskasta kiinni ja vaan miettiä, että en mä tule paremmaksi ratsastajaksi tämmösellä ininällä ja kiukuttelulla vaan mun täytyy tehdä jotain asialle. 


Otettiin sitten alusta ja tyydyin vähempään - itseni osilta. Hevonenhan on ihan mainio, se tekee juuri kuten pyytää ja toimii vallan mainiosti kun itse vaan ratsastan kunnolla. Otettiin käyntijuttuja ja väistättelin etu- ja takaosaa molempiin suuntiin. Ravissa tehtiin ympyröitä ja voltteja ja laukassa työskentelin pääty-ympyröillä. Laukassa Wiivi oli oikein toimiva, se laukkasi isoa rauhallista laukkaa ja säilyi mukavan kevyenä sekä pyöreänä.


Loppuun tehtiin vielä ravissa isoa ravia pyöreälle ja pitkälle kaulalle ja kokeiltiin pitkillä sivuilla vähän askeleen pidennyksiä. Wiivi oli hieman jo väsyneen tuntuinen joten otettiin aika maltillisesti. Tamma suoritti tosi kelvollisesti kaiken mitä pyysin ja ratsastus voitiin lopetella jo hyvillä mielin. Mun pitää nyt vähän asennoitua eri tavalla treenaamiseen ja antaa itselleni mahdollisuus tulla paremmaksi ratsastajaksi ja lopettaa tämmönen kamala ruikutus. 


Kiitti vielä Lauralle kuvista ja pojot niille jotka jaksoi lukea tätä ruikutusta taas tähän väliin! :D Ehkä mä vielä opin ratsastamaan, onneks mulla ainakin on ihan mahtavat heppatoverit opettamassa.


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Arjen kuulumisia

Pitkästä aikaa kuulumisia! Pari viime viikkoa on mennyt aika samalla kaavalla kuin koko talvi yleensäkin tähän asti on sujunut, mulla ei oikeestaan oo mitään uutta ja mielenkiintoista kerrottavaa. Arki rullaa töiden ja heppojen välillä ja vapaa-aikaa koitan käyttää nukkumiseen tai Viaplayn kattomiseen. 


Viime viikolla olin yhteydessä pariinkin eläinlääkäriin Laran hieman turvottelevan etusen takia ja kyselin ellien mielipiteitä. Näkemättähän on vaikea sanoa mitään joten mulla kävikin tosi hyvä tuuri, kun klinikka-auto oli tulossa seuraavana päivänä Varkauteen. Onnekseni sain Laralle ajan tutkimukseen sillä olin päättänyt että nyt en jaksa alkaa arpomaan onko rikki vaiko eikö. 

Ell tutki jalan ensin käsin painelemalla ja tunnustelemalla miltä jänteet tuntuvat. Sen jälkeen siirryttiin maneesiin katsomaan liikettä ennen varsinaisia toimenpiteitä. Puristusarkuutta jalassa ei ollut ollenkaan kuten myöskään liikkeessä ei mitään normaalista poikkeavaa, liike aivan puhdas niin ympyrällä kuin suoralla urallakin. 

Koska turvotus on jänteiden kohdalla eikä nivelen, ell halusi varmuuden vuoksi katsoa ultralla miltä jalka näyttää. Ja kuinkas ollakaan, mitään ei löytynyt. Meitsi sai huokaista aika syvään ja helpotus oli jälleen ihana tunne. Ell paikansi turvotuksen ihonalaiseksi, eli nestettä oli kerääntynyt vain ihan ihon alle eikä jänteiden väliin tai muualle syvemmälle. Eläinlääkärin mielestä tällainen turvotus saattoi johtua esimerkiksi jostain venähdyksestä tai mahdollisesti on vaan iän tuomaa kremppaa. Sitä ei voi tietää, mutta siihen asti kun hevonen ei ole kipeä, ei ole syytä huolestua jos turvotus ei mene pahemmaksi. Nyt ollaan tämä loppuviikko kävelty ja turvotus on laskenut jo melkein kokonaan. 


Ensi viikolla lisätään sitten liikuntaa ja katsotaan sen mukaan mihin jalan tilanne lähtee menemään. Mulla onkin jo hirmu ikävä treenaamaan Larpan kanssa <3 Wiivin kanssa ollaan tehty hieman enemmän, sekin on saanut olla vähän kevyemmällä tämän viikkoa mun työkiireistä johtuen mutta ensi viikolla palataan taas kunnolla asiaan. Se alkaa toimia jo aika kivasti niin maastossa kuin sileälläkin ja sen kanssa työskentely on kyllä oikein mukavaa. 

Viikonloppu hurahti ihanan rennoissa tunnelmissa Tampereella huippuporukalla ja vaikka nyt väsymys painaakin niin näillä energioilla jaksaa painaa seuraavat viikot töissä! Mukavaa viikonalkua teille!


keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Murheita ja huolia


Ihan järkyttävä viikko takana. Kallen kuolemasta tuli viime perjantaina 10kk täyteen ja tuntuu että tää viikko on ollut samanlaista painajaista kuin silloin 10 kuukautta takaperin. Ihan käsittämättömiä juttuja. Nyt on vaan toivottava hartaasti, että kääntyiskö kaikki vihdoin hyväksi ja kaikki ikävä voisi loppua vaikka seuraavaksi vuodeksi. Aina voi toivoa..

Laran etusen tilanne on nyt hyvä, lämpöä ei ole ollut ollenkaan ja turvotus on laskenut täysin. Jalat on ihanan kuivat ja heppa vaikuttaa jo hyvin innokkaalta tekemään töitä ja kyllästyneen pelkkään kävelyyn. Ystävämme imppari on taas hieman pidentänyt tätä kävelykuuria, mutta pikkuhiljaa sekin alkaa jo laskeutumaan. Mä oikeasti haluaisin jo treenaamaan tamman kanssa, käveleminen päivästä toiseen on vaan niin hirvittävän tylsää. 

Lara tosin viihtyy ilmeisesti vallan mainiosti kun saa tarhata pitkään ulkona ja nyt vihdoin muiden seurassa. Se sai viime viikolla heinäverkon karsinaan ja nyt mäkin voin nukkua yöni yhä paremmin tietäen, ettei se saa hotkittua yöheiniä tunnissa sisäänoton jälkeen. Suuren suuri helpotus oli myös se, että s tuo oej turvotus meni ohi nopeammin kuin osasin odottaa ja nyt vaan sit odotellaan että tämä uusi imppari laskisi pian. Jos jossain Lara on mestari, niin noitten imppareiden kehittämisessä!

Wiiville kuuluu hyvää. Sen kanssa treenit sujuu ihan mukavasti ja tekeminen on kivaa. Nyt säät on olleet vaan tosi huonot ja pohjat ihan surkeat, joten ollaan jouduttu tekemään paljon pelkkää käyntitreeniä sekä maastoiltu. Maastoilu tosin tekee Wiiville ihan hyvää ja se kyllä selkeesti tykkää maastoilla. Mennään usein vaan sen fiiliksen mukaan miten reippaasti se haluaa mennä ja se kyllä on aina tosi iloisella mielellä.

Mulla on töissä tosi kiireistä ja rankkaa ja oonkin ollut nyt hurjan väsynyt aina työpäivän jäljiltä. Salille oon kerennyt kerran viikossa kun tallilla menee aikaa ja yksinkertaisesti oma jaksaminen ei vaan enää riitä. Nyt mulla tosin alkaa vapaat ja yövuorot, joten ehkä kerkeisin tehdä jotain muutakin tallin ja töiden lisäksi. Kohta alkaisi haut kouluunkin ja tänä vuonna mä oikeesti yritän päästä sisään. 

Vähän kuulumisia tähän väliin, voisin koittaa taas hieman aktivoitua bloginkin suhteen. Mitäs postaustoiveita teillä olisi ja mistä haluaisitte lukea? Ihan tavallisista kuulumisista vai jostain erikoisemmasta?


keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Onnistunut estevalmennus

Eilen me sitten vaihdettiin kokonaan tylsä kouluratsastus paljon pelottavampaan ja vauhdikkaampaan lajiin, mentiin nimittäin ekaa kertaa tänä vuonna estevalmennukseen. Oon hypännyt viimeksi joskus joulukuussa ehkä valmennuksessa ja hyppääminen taas on hieman jäänyt.. Nyt kuitenkin iski esteinnostus ja päätin ilmoittautua heti valmennukseen. 


Larppa on tosin sileälläkin tuntunut jo huomattavasti paremmalta Elinan treeniviikonlopun jälkeen, joten ehkä se taas alkaisi sujumaan. Valmennukseen lähtö oli vähän jännittävää, sillä en yhtään tiennyt miten poni tulee olemaan mulla lapasessa ja miten hukassa mä tulen olemaan pitkän tauon jälkeen. Sanoinkin Kimmolle heti alkuun, että hyppytaukoa on joten otetaan mieluusti ihan rauhassa.



Valmennus aloitettiin sileällä verkkaamalla ja tehtiin pääty-ympyrällä väistöä kaikissa askellajeissa kumpaankin suuntaan. Lara oli hyvällä tuulella ja tosi kivasti avuilla heti alusta asti. Se kuunteli hyvin sivullevievää pohjetta, pysyi kivasti tuntumalla olematta vahva ja puomien tullessa mukaan kuvioon, saatiin paikat osumaan tosi kivasti. Oli ihanaa lähteä hyppäämään kun alkuverkoissa sai olla jo hyvillä mielin.

Hyppääminen aloitettiin pikkuesteillä ja ensin yksittäisellä ja tehtävään aina lisättiin lisää esteitä sitä mukaa kun edellinen sujui hyvin. Pääaiheena oli kääntäminen ja Larppa oli kyllä tosi onnellinen päästessään hyppäämään. Vaikka intoa oli, niin se kuunteli koko ajan hyvin ja mäkään en mennyt säätämään mitään turhaa ja saatiin tosi kivasti paikatkin kohdalleen. Ainut mikä mun olis vaan opeteltava, niin toi myötäys.. kauheennäköstä kaulalla makaamista kädet sylissä, hyihyi.



Lopuksi tultiin vielä pientä jumppasarjaa, jossa oli kolme estettä. Tultiin ravissa sisään ja jatkettiin laukassa aina vikalle okserille. Helppoa kuin heinänteko, tosin mä sain pitää huolen ettei vauhdi kiihdy ihan mahdottomaksi. Oli kyllä ihana huomata miten innoissaan tamma oli ja tykkäs ihan hirmuisesti! Ja Hannalle kuuluu kiitokset videoinnista ja talliseurasta :)



Mutta itku pitkästä ilosta, eiks se niin mene? Tänään menin aamutalliin ja tapani mukaan kopeloin Larpan kintut läpeensä ja kuinka ollakaan ystävämme oikea etunen oli kerännyt enemmän nestettä kuin vasen.. Meinas kyllä itku tulla, miks taaaaas. En jaksa mitään klinikkarumbaa nyt tai saikkuilua, ei oo kivaa. Onneksi neste laski hieman liikkeessä kun hölkkäiltiin kentällä, eikä liikkeessä ollut mitään normaalista poikkeavaa. Nyt sit vaan seurantaan, kevyeen hölkkään ja paljon kylmää kinttuun.