tiistai 23. heinäkuuta 2013

Maastoilua, koulutreeniä sekä hyppäämistä!

Hellurei! Mainittakoon, että tein itsellenikin tuon ask.fm -tilin, eli siellä voitte kysyä ihan mitä tahansa haluatte, ihan ilman mitään rekisteröimistä! Eli tästä linkistä pääsette mun profiiliin, sinne vaan kyselemään! Viikonlopusta selvitty ja se olikin sen verran kiireinen, etten postaamaan ehtinytkään. Koko ajan oli hirveä hulina päällä, ettei mitään rajaa. Nyt mulla onkin ihanat 2 vapaapäivää ja ajattelinkin nukkua molempina päivinä oikein pitkään ja vaan olla. Ah miten ihanalta kuulostaakaan! Varoitan jo tässä vaiheessa, tää postaus sisältää runsaasti hehkutusta maailman hienoimmista hevosista sekä paaaljon kuvia taas!

Mä ikävöin Winskiä jo nyt. Ei vaan tunnu yhtään todelliselta, että kohta sitä ei enää olekaan tallilla kun meen ratsastamaan. Kohta ei oo enää kisareissuja Winskin kanssa, ei koulutreenejä eikä hyppyjä. Ei ilman satulaa hackamoreilla maastoilua, ei pitkiä rapsutus- ja pusutteluhetkiä eikä Winskin kamalan sotkuisen karsinan siivousta. Mulla on sitä ihan hirvittävä ikävä, ja mua pelottaa kamalasti miten tuun jaksamaan sitten kun sitä ei enää ole oikeasti täällä. Haluaisin niin kamalan paljon, että joku ihana ihminen täältä läheltä ostais sen, ja saisin käydä sitä kattomassa. Kuitenkin mun tuurilla se lähtee jonnekin toiselle puolelle Suomea, enkä kuule siitä ikinä mitään.


Perjantaina sain Emmin mukaan kuvailemaan mua tallille. Työt alkoi vasta kahdelta ja mentiinkin tallille siinä kymmenen jälkeen. Laiteltiin Zippe nopsasti siinä valmiiksi ja lähdettiin vesisateessa tarpomaan maneesillepäin. En ollut leirin jälkeen ratsastanut kunnolla kahteen viikkoon ja olo oli kuin makaroonilla jo selkään kipuamisen jälkeen, inhoan tätä kipeenä oloa! Maneesille päästessä hyppäsin kyytiin ja aloittelin kevennellen uralla. Zippe oli kivan reippaalla päällä heti alusta alkaen ja olikin oikein kiva päästä sillä ratsastamaan pitkästä aikaa!


En tehnyt mitään erikoista, ihan vaan siksi etten oikeasti jaksanut. Mun kunto on tippunut ihan nollaan tässä parissa viikossa kun en oo päässyt kunnolla urheilemaan tai ratsastamaan. Haluun vaan äkkiä parantua tästä flunssasta ja päästä kunnolla treenaamaan ja lenkkeilemään! Anyway, ratsastus oli siis sellaista perushumputtelua ravissa & laukassa ja laukassa keskityin vaan ihan istumaan. Zippe oli koko ajan tosi kiva, kuunteli hirmu kivasti ja oli just sellanen sopivan hyvin etenevä.


Emmi saikin oikein kivoja kuvia, ja nyt niitä onkin ihan runsaasti tässä. En keksi oikein mitään muuta kirjoitettavaa tosta ratsastuksesta, kun tosiaan en oikein mitään tehnyt. Perjantai-illaksi meninkin töihin ja yöksi menin hoitamaan tuttujen koiraa. Käytiin Lauran kanssa ajelemassa ja yhdentoista (?) aikaan olinkin nukkumassa.

Pikkuponiii :)
Lauantaiaamuna oli kahdeksaan meno töihin ja töissä olin sinne kolmeen saakka. Kolmen jälkeen kävin syömässä ja suuntasin tallille, jossa minua odotti taas Zipen ratsastus. Ensin siivoilin molempien karsinat ja lähdin hakemaan ponit laitumelta - W pääsi karsinaan ja Zippeä aloin laittamaan valmiiksi. Kavioita putsatessani huomasin toisen takakengän olevan puoliksi irti ja eikun sitä irroittamaan. Mulla oli valmiiksi ihan kamalan väsynyt olo ja kengän kanssa tapeltuani puoli tuntia (ja jopa saatuani sen irti!!) olin ihan puhki. Tehtiinkin ihan superkevyt maastolenkki tossa lähimaastoissa.

Tallilta selvittyäni kävin lenkittämässä & hoitamassa Lukan, napattuani ensin tytöt kyytiin. Koiran hoitamisen jälkeen mentiinkin meille ja vietettiinkin pitkästä aikaa iltaa porukalla! Oli ihan megakivaa, meni ehkä vähän turhan myöhään mutta se ei haitannut! Haha, saattekin nyt ihastella kuinka kauniita ystäviä mulla on ♥ :D


Sunnuntaiaamu ja -päivä menikin katellessa leffoja & nukkuessa univelkoja pois. Illalla ryhdistäydyttiin ja lähdettiin Roosan kanssa Hannuilemaan! Viime kerrasta en jotenkin hassusti edes muistanut kirjoittaa, mutta nyt päästessämme Jennin luokse, rakennettiin muutama estetolppa ja laitettiin Hannu valmiiksi. Suunnattiin samantien pellolle ja aloin verkkaamaan ihan kevyesti ravaillen. Tein parit laukannostot & laukkailin jonkin aikaa ja Hannu tuntui kivalta; ei jumitellut ja kuunteli oikein kivasti.


Hienosti laukkakin vaihtui!


Jenni sitten kasasi meille yhden esteen joka oli alkuun ihan pikkuinen ristikko. Tulin sitä alkuun muutaman kerran ihan vaan Hannun muistuttamiseksi, mitä se hyppääminen olikaan. Pomput onnistui mainiosti ja Jenni nosti esteen pieneksi pystyksi.

Ooooops :D

Hannun hyppyinnostus vaan kasvoi ja poni oli kyllä ihan fiiliksissä! Hannulla oli kunnon imu esteelle koko ajan ja se pomppikin koko ajan ihan hurjan hienosti. Tein jotain laukanvaihtoyrityksiä esteellä ja meinasin kerran tippuakin kun poni päättikin tehdä pikaisen suunnanmuutoksen. Oikealle kääntyminen oli Hannun mielestä tosi hankalaa, mutta loppujen lopuksi siitäkin selvittii. Lopuksi tulin vielä kerran esteen vähän korkeampana ja Hannulta meinasi usko loppua, kun otettiin siihen ensin muutama kielto. Välissä tultiin kerran pienempänä ja sitten hypättiin oikein kivasti tuo vähän isompikin. Hieno Hulttio taaas!

Oli vissiin isompikin este...?
Jyräääää...

Loppuverkkasin sitten ihan kevyesti ravaillen ja olipa muuten kuuma meillä molemmilla! Tallilla pyyhin ukkelin sienellä kokonaan ja ne saikin jäädä ponisen kanssa sisälle. Oli ihan hirmu kivaa päästä Hannulla hyppimään, isot kiitokset vaan Jennille kun saan sun ponia käydä ratsastamassa! :) Heh, pitkästä aikaa sain aikaiseksi tollasen lyhkäsen videonkin.



Eilen sitten menin aamupäivällä tallille ja tällä kertaa oli tarkoitus ratsastaa Winski kentällä eteen alas rennosti ja kevyesti. Elina oli W:n kanssa sunnuntaina Joensuussa kisaamassa luokkina 110&120cm, joissa molemmissa ponski oli toiminut tosi hyvin, hyvä Winnie! Kahdestakympistä olikin tarttunut mukaan valkoinen ruusukekin. Huomasin Winskiä laittaessani sillä pienen patin satulavyön kohdalla ja näin ollen ratsastus muuttuikin ilman satulaa menoksi.

Kävelin alkukäynnit maastossa ja menin kentälle. Otin alkuun vaan ravia ja laukkaa uralla ja kuulostelin hieman millä tuulella W on. Ruuna tuntui oikein kivalta ja kuuliaiselta ja teinkin paljon töitä ihan vaan käynnissä. Hain rentoa, mutta eteenpäin pyrkivää ja aktiivista työskentelyä ja W toimikin itseasiassa hyvin. Tein kunnon kulmat nurkkiin ja sivuille voltit ravissa. Kun olin saanut ponin vertymään hyvin, heitin ohjat pitkiksi ja aloin tekemään käynti-ravi -siirtymisiä mahdollisimman hyvin istuntaa käyttäen. Alkuun sain ottaa vähän pidätteitä ohjillakin, mutta hetken kuluttua minun tarvitsi vain puristaa vatsalihaksilla, huokaista syvään ja kappas - Winski siirtyi käyntiin.


Oli ihan huikea fiilis, kun sain ponyn toimimaan noin ihanasti noin vähillä avuilla. En ollut uskoa sitä todeksi, miten hieno W oli kun kuunteli noin totaalisen hyvin ja keskittyi ainoastaan siihen mitä minä tein, vaikka tallinomistaja olikin traktoreineen vieressä meluamassa. Maailman hienoin W! Ravailin vielä pitkin ohjin lopuksi ja ennen kun hyppäsin alas, tein selässä mm. maailmanympärysmatkan, makoilin mahallaan ja selällään sekä keikuin miten sattui. Ja voitteko uskoa, Winnie ei hievahtanutkaan mihinkään suuntaan vaikken pitänyt ohjista edes kiinni. Siinä se vaan seisoi kuin tatti ja ihmetteli mitä ihmettä teen. Olin niin kamalan ylpeä siitä, että melkein aloin itkemään. Oli ihanaa saada viettää sen kanssa tuollainen hetki ihan vaan kahdestaan, en ikinä tule unohtamaan sitä.


Tänään oonkin ollut vapaalla ja vielä huomennakin saan viettää ihanaa vapaapäivää ♥ Huomenna ajattelin kehitellä jotain erikoista ja aika kivoja suunnitelmiakin on huomiselle. Tänään heräiltyäni lähdin kaupunkiin ostoksille ja sieltä ajelin suoraan tallille. Mentiin W:n kanssa yhdeksi maneesille Elinan estetreeniin ja mun ja Winskin viimeisestä hyppykerrasta onkin parisen kuukautta. Jännitin jonkun verran tuleekohan koko hommasta mitään, kun taukoa on sen verran kauan takana. En saanut ketään kuvaamaankaan, joten en hirveästi selittele kun niitä ei ole :(


Mutta siis lyhyesti; Winski oli parhaista parhain. Se oli kaikista meidän yhteisistä treeneistä ehdottomasti paras, musta jopa tuntui että osasinkin tehdä jotain, W kuunteli ja teki kaiken kuten pyysin. En muista tunteneeni ikinä noin hienoa fiilistä, mua harmittaa nyt ihan älyttömästi ettei sitä ollut kukaan ikuistamassa. Tuo fiilis ei varmana ikinä häviä mun päästä! Mutta siis, tehtiin alkuun ihan muutama ravilähestyminen pikkupystylle ja tultiin muutama muukin este. Kaikki paikat onnistu just nappiin, mä ihan oikeasti ratsastin kunnolla itsekin ja W oli huippu! Tultiin vielä loppuun pieni rata 90-100cm korkeudessa ja WOUuuuuu miten hienosti meni! Ette varmaan edes usko, kun ei ole mitään todistusaineistoa, mutta en kyllä voi uskoa itekkään, oon niiin hirmu iloinen! :)

Elina meni vielä lopuksi hetken sileetä sen kanssa ja sitten päästiin lähtemään tallille takaisin. Tallilla pyyhin hepsun läpikotaisin sienellä ja se sai jäädä hetkeksi käytävälle kuivumaan ja syömään heinää. Sillä aikaa laittelin varusteet paikalleen, putsasin hikiset kamat, pesin suojat, vaihdoin omat vaatteet ja juotin vielä ponisen ennen tarhaan vientiä. Sitten lähdettiin Jennin kanssa syömään ja pyörin kaupungilla vielä jonkin aikaa. Nyt on kyllä veto ihan pois, alan varmaan muokkailemaan noita P-mäen kisakuvia, jos saisin vaikka kohta jo kaikki nettiin...


11 kommenttia

  1. Ratsastat hirmu hyvin! :--) Vitsi oikeeesti Winnie on tosi hieno :)

    VastaaPoista
  2. kiva monipuolinen postaus! :) teethän jossain vaiheessa sen viikko vanhamäellä part kakkosen? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, se on tulossa heti kun vaan julkaisen sen jossain sopivassa hiljaisessa välissä :)

      Poista
  3. Alko heti alusta asti naurattaa tosta: "mun tuurilla" kohdasta.. Ja säkö kehtaat sanoo et sulla on huono tuuri? Hei kelaappa vähän uudestaan tota elämääsi ja sano sitten jos vielä viitsit..

    Aino sulla on ollut kolme kansallisen tason kilpahevosta ratsastettavana melko kauan ja sitä ennen on ollu Larppaki ja nytki jää kuummiskin Zippe ja tulee kuitenkin joku uusi Winnien tilallekkin. Sulla on työpaikka ollu koko kesän, sulla on mielettömän ihania ja tukevia ystäviä, sulla on tukeva ja ehja perhe, sulla on lemmikkejä ja voisin jatkaa tätä listaa loputtomiin. Uskon, että varmasti tulee ihan mielletön ikävä Winskiä ja vasta lähti Sissikin, mutta mieti nyt järjen kanssa miten paljon sinulla on verrattuna moneen muuhun. Pitäisi osata iloita noista asioista enkä sinuna kehtaisi varmaan sanoa edes ajattelemattomuutta blogissani että "minun tuurilla"..

    Uskon, että minullakin on ihan hyvä elämä ja varmasti on tuolla ihmisiä joilla on puolet vähemmän, mutta tuollainen asenne saa esim. minut tuntemaan oloni niin mitättömäksi. Minun rakas vuokrahevoseni lähtee nyt toisen tytön mukana opiskeluihin ja jään kokonaan ilman hevosta. Toinen jolla olen ratsastanut, on jo niin pieni, etten enää voi kisata sillä ja hyvä kun edes kerran kuussa ratsastaa. Kotona joudun välillä pelkäämään isäni agressiivistä käytöstä ja todella rakas ja tukeva isosiskonikin muuttaa nyt toiselle puolelle suomea opiskelemaan. Suurin osa ystävistäni on löytänyt uusia porukoita ja ovat ihan sokeita sille miten kohtelevat entisiä parhaita kavereitaan ja nytkin olen kahden viikon kesätöistä saikulla ihan liian alhaisen verenpaineen takia (johon ei vielä ole löydetty syytä ja minua pyörryttää koko ajan) ja saatan sairastaa diabetestäkin.

    En halua hakea huomioita tai kaipaa sääliä, mutta halusin vain huomauttaa, miten täydelliseltä sinun elämäsi tuntuu ulos päin. En myöskään halua tällä aiheuttaa huonoa omatuntoa vaan toivoisin vain, että nämä sanat saisi sinut miettimään, koska jos totta puhutaan niin sinulla on mielettömän hyvä tuuri elämässä ja voit olla onnellinen niin monista asioita.

    Jatka Aino kumminkin samalla tavalla, koska itse olen jo monta vuotta saanut kuitenskin blogisi kautta apua omaan elämääni ja sinun ihanan iloinen ja positiiven asenne saa itsenikin hyvälle tullelle. Olet arvokas ihminen monelle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, kiitos tästä kommentista. Pisti todellakin miettimään, ja olenkin oikeastaan koko loppupäivän elänyt tämä kommentti mielessäni. Mun on tosi vaikee keksiä mitä kommentoisin sulle tähän takaisin, mutta ehkäpä koitan jotain.

      Mun elämä on aika hyvällä mallilla tällä hetkellä. Helppoa ja ruusuilla tanssimista se ei kuitenkaan ole koko aikaa, mutta voin sanoa ettei mulla ole mennyt koskaan näin hyvin, kun nyt menee. En kirjoita kaikista elämäni tapahtumista tänne, koska on ihmisiä, joiden en yksinkertaisesti halua tietävän kaikkea ja sitten on niitä, jotka todennäköisesti ottaisivat liikaa itseensä jostain asiasta, mitä en ole edes käytännössä tarkoittanut.

      Anyway, olet ihan oikeassa että mulla on käynyt hyvä tuuri monessa asiassa, mutta on myös paljon asioita mitä en ole ilmaiseksi tarjottimella saanut. Ja tuohon "mun tuuria" -juttuun, sillä viittasin oikeastaan vain Laran muuttoon, se kun muutti toiselle puolelle Suomea.

      Ja loppuun; kiitos <3 En varmaan ole koskaan saanut noin ihanaa kommenttia, mikä pistää mut ajattelemaan näin. On aivan ihanaa kuulla, että joku oikeasti lukee tätä blogia ja vielä kertoo sen mulle. Kiitos ihan hurjasti, oon todella iloinen, että uskalsit sanoa mitä sulla oli sanottavana.

      Poista
  4. Tosi kiva postaus😊

    VastaaPoista
  5. Hyvä vastaus Ainolle! Sai muutkin miettimään elämää. Toivon hyvää onnea sinun elämääsi!

    VastaaPoista