keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Tallinnavideo!

Noniin nythän kävikin sitten niin, että mun piti saada toi video julkaistua jo ajat sitten, mutta jotenkin hassusti koneeni alkoi taas temppuilemaan mua vastaan ja jouduin 3 kertaa lataamaan ton videon uudelleen Youtubeen. Tämä postaus oli tarkoitus tulla julkaisemaan heti aamusta, mutta yllättävää kyllä, sekin venyi taas. Mutta tossa nyt toi meidän Tallinnan reissun video, lopussa kuuluis olla musiiikkia myös, mutta koska Youtube sen poisti, ei loppuun tulekaan musiikkia. Ei anneta sen häiritä, nauttikaa! :D (Lupaan, että tämä on viimeinen lifestyle -postauksen tynkä pitkään aikaan...)



Jaa, mitäkö mulle kuuluu just nyt? Tosi huonoa. Oon sairaslomalla kotona, eilen käytiin illalla loppuviikoksi saikkua ensiavusta. Mulle iski tosi ihana nuha, kuume sekä yskä ja nyt koitankin loppuviikon tässä kotona parannella itteeni, että viikonlopun kisareissut onnistuu. Tarkoitus olisi mennä lauantaiksi Pieksämäelle kuvaamaan alue-estekisat ja sunnuntaina lähdetään Elinan ja Zipen kanssa Korpilahden kansallisiin. Mutta huomenna lupaan tehdä sen Vanhis -postauksen, nyt kun on aikaa ja ehkäpä muitakin kuulumisia samalla!

Mistä koostuu mun loppuviikko? = Gossip Girl, pakettisotalla nessuja & tietysti litratolkulla Cocista <3

Ps, päivitinpä tässä tylsyyksissäni noita heppaesittelysivuja, kannattaa kurkkailla! Ja kaikki anonyymilukijat, vastailkaa kyselyyn sivupalkissa kiittttiii! :)

6 kommenttia

  1. Tervetuloa kuvaamaan GoR:rin alue-estekisoja!:) Suorastaan hymyilytti, kun kirjoitit oikein Pieksämäen, mahtavaa! Sillä tosi moni tuntuu pitävän sitä Pieksä_n_mäkenä... :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti on hyvä sää, ettei esimerkiksi sateen takia jää reissu väliin :)

      Poista
  2. Sama hotelli Tallinnassa ollut teilläkin, mikä meillä oli viime kesänä. Ja sama laiva. Ja samat kauppakeskukset ja kaikki. Tallinna on kiva:)

    VastaaPoista
  3. Harmi, kun olet kipeänä, pikaisia paranemisia!(:

    VastaaPoista