lauantai 11. huhtikuuta 2015

When I see you again

Mun voimat on totaalisen finaalissa ja se ei varmaan monia yllätä. Sen takia jouduin tekemään päätöksiä blogin suhteen väliaikaisesti, kun muuten tuntuu etten vaan yksinkertaisesti jaksa. Nää muutokset ei oo pysyviä, muutoksen tuulia tulee taas kun mun elämä alkaa helpottamaan ja pystyn ajattelemaan ja käsittelemään asioita omalla päälläni ja tunteillani. 

Harmittaa sanoa tämä, mutta muuta en enää tässä vaiheessa voi kuin jättää blogi muutaman viikon mittaiselle tauolle. Mun pitää saada omaa aikaa ja pohtia tulevaisuutta sekä menneisyyttä ja nyt on tullut ilmi etten saa tehdä sitä rauhassa jos olen velvollinen päivittämään blogiin mun asioista. Osa ihmisistä vaikuttaa vaan niin uteliailta, eivätkä ollenkaan ajattele miltä musta tuntuu, enkä mä jaksa sitä.

Tässä samassa syssyssä lähti anonyymien kommentointioikeus. En halua saada mitään kommentteja liittyen siihen, että oon murhaaja , että olen tappanut Kallen tai että haen vaan huomiota julkaisemalla tiettyjä kommentteja. Jos sellaista mulle halutaan sanoa, tulkaa sanomaan se suoraan päin naamaa, mutta anonyymeiltä mä en tuollaista kuuntele. Koskaan ennen mulla ei oo ollut ongelmaa näiden anonyymikommentointien suhteen, mutta tässä kohti meni mun raja ja tulos on tämä.

Älkää kuitenkaan hätäilkö, lupaan palata astialle, ehkä jopa uusien heppakuulumisten kanssa, muutamien viikkojen kuluessa. (Poikkeuksena ensi viikolla julkaisuun tuleva postaus Tampereen heppamessuilta, jonne pääsen huomenna tuulettamaan päätäni.) Bloggaaminen on mulle eräänlainen henkireikä enkä halua lopettaa sitä kokonaan, mutta nyt on vaan olosuhteiden pakosta tehtävä tämä päätös. Toivottavasti ymmärrätte päätökseni ja jaksatte roikkua mukana hetken hiljaisuuden yli. Mun pitää saada nyt vaan selvitettyä mun ajatuksia, koittaa ymmärtää nää kaikki hullut tapahtumat ja jaksaa jatkaa eteenpäin. 


Voi kunpa olisit täällä mun kanssa. Mä niin tarviin sua. 

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Tyhjää

En oo oikein osannut kirjottaa mitään. En oo jaksanut, halunnut enkä viitsinyt. Kommentteihinkaan en oo jaksanut vastata, niitä tuli ihan uskomaton määrä ja haluan kiittää teitä kaikkia voimahaleista ja osanotoista <3 Nyt avasin bloggerin ekaa kertaa viikkoon. Ihan vaan kertoakseni, että blogi tulee ainakin joissain määrin pysymään pystyssä, tosin hiljaisena jonkin aikaa. Mä tarviin vielä ihan omaa aikaa, aikaa parantumiseen ja oman pääni kasaamiseen. 

Kulunut viikko on ollut aivan uskomattoman raskas ja vaikea, mikään ei tunnu miltään ja olo on ihan tyhjä ja turta. Ajatukset karkailee, keskittyminen on vaikeaa ja pahinta kaikessa on se, etten mä vieläkään ymmärrä mitä ihmettä on tapahtunut. 

En vaan pysty sisäistämään ajatusta, ettei mun rakkain ole enää mun luonani ja että joudun jatkamaan tästä matkaa yksin, Kalle kulkee mukanani vain ajatuksissani ja sydämessäni. Ikävä tuntuu niin raastavalta, että uskon mun sydämen karkaavan kohta sinne missä Kalle on. Mä niin haluaisin katsoa ruunan silmiin kun meen aamutalliin, kuulla sen ihanaakin kauniimman hörinän kun kävelen sen luokse tarhaan ja nähdä sen elämänilon, mitä Kallella oli. Sattuu niin hirveästi, kun tajuan ettei se oo enää ikinä mahdollista. 

Viime päivinä on tapahtunut paljon, mutta vähän. Aloitin tiistaina työt uudessa työpaikassa ja oon saanut tosi paljon uutta ajateltavaa siellä. Töiden jälkee on kuitenkin ihan järkyttävän huono olo, kun ei tiedä mitä sitä sitten tekisi. Kalle haudattiin heti maanantaina meidän lempimetsäpolkujen äärelle tallin metsään ja olen käynyt moikkaamassa ruunaa siellä joka päivä. Vaikka tallilla muuten kaikki onkin ihan ennallaan - tavarat paikallaan, Kallen karsina entisellään, ruuat kuten ennenkin - on kaikki muuttunut. Ruuna ei enää tuu iloisesti tarhan portilla vastaan eikä kolistele malttamattomasti karsinassa odottaen ruokia. Mutta silti Kalle on siellä, mä tunnen sen todella vahvasti joka päivä. Mä tunnen sen läsnäolon ihan kuin ennenkin, enää en vain näe mitään. 

Mun on niin vaikea kirjoittaa, kun tuntuu että ajatukset vaan kasaantuu toistensa päälle enkä saa tekstiä ulos puoliakaan mitä päässä liikkuu. Itkettää ja turhauttaa. Haluaisin vaan painaa pään Kallen leveelle läsille, halata sitä tiukasti ja kertoa miten paljon mä sitä rakastan ja ikävöin.

Suurinosa teistäkin on varmaan edelleen ihan kysymysmerkkinä, että mitä on tapahtunut. Siitä oon saanut lukea keskusteluita ja arvailuja, mutta en jaksa vielä edes korjata noita virheellisiä arvauksia. Ne ihmiset jotka tietää mitä tapahtui, ne myös tietävät ja mä toivon että heillä on yhtään järkeä päässä ja kunnioitusta mua kohtaan ja pitävät asiat omana tietonaan. Muuten ht.nettiläiset saavat jatkaa arvailujaan ja spekulaatioitaan tapahtumista. Mä kerron asiasta kyllä jos näen sen tarpeelliseksi. Toivottavasti tämä tieto riittää teille, että Kalle on poissa eikä sitä mikään voima enää tuo mun luokse takaisin. 


sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kiitos kaikesta Kalle, nuku hyvin.

En olis ikinä uskonut että tää päivä tulee näin pian. Olisin toivonut paljon pidemmän ajan yhdessä Kallen kanssa, mutta aina suunnitelmat eivät mene niin kuin haluaisi ja kohtalo oli päättänyt että mun ja Kallen yhteinen matka päättyy tänään.

Kalle lopetettiin tänään kuuden jälkeen ilta-auringonpaisteessa kotitallin pihaan äkillisen loukkaantumisen takia. Mitään ei olisi ollut tehtävissä joten Kalle nukutettiin ikiuneen. Nyt sen on hyvä olla, se ei joudu kestämään kipua ja saa juosta terveenä taivaslaitumilla.

Minun rakas pieni heppa, kiitos tästä vuodesta ja tavataan siellä taivaanporteilla. Olet aina rakkain, kiitos Kalle. <3

Vodevils Son, 14.7.2006 - 5.4.2015

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Estetreeniä maanantaina

Viimeiset pari kuukautta on ollut vähän hiljaisempaa estepostausten suhteen, mutta nyt niitä tulee sitten senkin edestä. Esteteemalla jatketaan vieläkin, koittakaa kestää vielä tämä! Viime lauantaina poni pääsi tosiaan hyppäämään ihan itsekseen ja ajattelin käyttää tilaisuutta nyt hyväkseni ja mennä hyppelemään selästä käsin heti maanantaina maneesiin. Loogisesti ajateltuna kaikki isoimmat höyryt oli jätetty jo lauantain hypyissä niin nyt voitaisiin ehkä keskittyä jo olennaisesti hyppäämiseen eikä vaan pelleilyyn. 

Maanantai vietettiinkin tien päällä ja vasta illalla menin puoli seiskan aikaan tallille. Maneesiin pääsi vasta seittämältä, joten laitoin ponin nopsaan valmiiksi ja lähdettiin kävelee Kimmolle. Laura oli lupautunut tulla kuvaamaan, joten taas on luvassa videomatskua! Kuvia ei olekaan, mutta otin muutaman kuvakaappauksen videolta joten näillä mennään taas. 


Verkkailin ponin aika nopeasti ja tultiin muutamia kertoja kavaletteja laukassa ennen varsinaista hyppäämistä. Kalle tuntui aika kivalta jo alussa, liikkui eteen ja taakse kun pyysin. Hyppäämiset aloitettiin pienellä ristikolla, johon tulin ekat kerrat ravissa ja jatkettiin aina eri suuntiin. Hypyt meni yllättävän jees! Kalle oli kivasti kuulolla ja meni sinne minne käskettiin ilman vastalauseita, laukatkin vaihtui suurimmaksi osaksi oikein mallikkaasti, lukuunottamatta yhtä pientä pompautusta.


Seuraavaksi tultiin pientä "porttia", joka oli uskomattoman jännittävä. Ekoilla kerroilla otettiin mielenkiintoset hypyt siihen molemmista suunnista, kunnes poni tajusi että sen voi ylittää ihan nätistikin. Ollaan ilmeisesti muutaman kerran aiemminkin hypätty esteitä paikaltaan, ei nimittäin tuottanut ongelmaa mennä yli vaikka pysähdyksestä, sillä mulla on periaatteena että tän korkusilla esteillä mennään yli oli tilanne mikä tahansa. En halua ees ajatella mitä tulisi, jos tuo oppisi että pysähtymällä esteen eteen pääsis pois tilanteesta joka kerta..

Jatkettiin sitten sarjalle. Oon jo jonkun aikaa koittanut vältellä sarjojen hyppäämistä Kallen kanssa, se ottaa niistä niin helposti itteensä ja sitten oon taas maakosketuksessa. Nyt päätin ottaa riskin ja kokeilla mitä tapahtuu, mutta hienosti meni! Eka hyppy b-osalle oli vähän jännittävä, mutta toka kerta sujuikin jo paremmin. 


Laura rakensi meille vielä yhden pystyn toiselle sivulle ja tultiin lopuksi muutama lyhyt radanpätkä. Kalle tuntui ihan hyvältä, joten ajattelin kokeilla miten monta estettä peräkkäin sujuu. Aloitettiin pienellä punaisella, siitä sarjalle, sarjalta pystylle ja vielä punanen vikana. Kaikki kolme rataa löytyy videon lopusta, eikä niissä ilmennyt mitään kummempaa ongelmaa! Vikalla radalla Kalle pääsi vähän pitkäksi viimesessä kaarteessa, eikä tullut tarpeeksi terävästi vikalle pystylle (n. 90cm) joten puomi lähti alas. Uudella yrittämällä tultiinkin jo paremmin ja saatiin kivat hypyt loppuun joihin oli hyvä lopettaa!


Tosiaan kaikki on videolla ja sen näette tuosta alhaalta. Mulle jäi kyllä tosi kiva mieli näistä hypyistä, varsinkin kun katoin videolta miten tyyvyäiseltä ruuna näyttää vaikka kuski mokaileekin ihan omiaan. Ehkä se alkaa pikkuhiljaa taas nauttimaan hyppäämisestä? Mulla ainakin loppuajasta oli kivaa, vaikka alkuun vannoinkin etten hyppää Kallella enää ikinä :D Jospa me tästä taas noustaan! Kimmokin oli samaan aikaan maneesissa ja tokaisi hyppäämisen jälkeen, että mikäs sillä Kallella nyt oli kun ei pukitellut ollenkaan.. kevättä rinnassa ja onnellista mieltä ehkä? Linkki videoon.



Nyt viikon sisään onkin tulossa niin koulu- kuin estevalmennusta! Ootan tosi innolla, päästään Kallen kanssa ekan kerran vierailevan kouluvalmentajan silmän alle (jonka valmennuksissa oon käynyt pari kertaa aiemmin Winskin kanssa) sekä hypätään ensi viikolla Kimmon estevalkussa. Jännittävää, mutta ootan tosi kovalla mielenkiinnolla saada kuulla mihin suuntaan ollaan menossa!