sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Touhuilua.

Otin itseäni niskasta kiinni ja tulin jo nyt selittelemään lyhyesti muutaman päivän tapahtumia, ihan pintapuolisesti. Torstaina mullahan oli Vurrilla se ratsastustunti ja sain ratsukseni pienen hevosruunan Oton. Otto on kisannut alueella sijoittuen sekä esteillä että koulussa ja olen kerran aiemmin tällä ratsastanut, tosin pari vuotta sitten. Tunnin aiheena oli rataharjoitus ja aloittelimme alkuverkkojen jälkeen muutamalla pystyllä. Otto oli todella reipas ja en jotenkin osannut alkuun ratsastaa sillä oikein, kun tuntui että heppa vaan juoksee.


Muutaman hypyn jälkeen sainkin sitten kivan tuntuman Ottoon ja homma alkoi sujumaan. Olimme rataharjoituksessa toisena vuorossa. Väsäsin taas teille tuommoisen überhienon kuvan kun en jaksa selitellä sen kummemmin, miten rata meni :D Hypyt meni kaikki iha hyvin. Otolla oli tosi helppo katsoa kaikki paikat ja sitten hevonen hoitikin loput. Tunti oli oikein kiva, tosin olisin ehkä halunnut siinä muiden rataa mennessä tehdä jotain muutakin kuin kävellä..


Perjantaina olinkin hoitamassa Untoa päivällä ja illan riehuinkin Lauran kanssa ja menin niille yöksi. Lauantaiaamupäivänä lähdettiin sitten Elinan kanssa kahdestaan Iisalmeen kisoihin. Sissi traikkuun ja auto kohti Iisalmea. Kisapaikalla saatiin sitten tietää, että Elinan ensimmäiseen luokkaan (120cm) oli vielä kaksi tuntia aikaa.. No, kun luokan olisi pitänyt alkaa, kisat olivatkin vielä tunnin myöhässä. Kun Elina viimein pääsi radalle, Sissi oikein kiiti! Se hyppäsi ihan kunnolla ja rata meni hienosti. Perusradan viimeiselle sarjalle tuli hieman huono lähestyminen ja sarjan b-osa tulikin sitten rytinällä alas. No, puhdas rata siihen asti ja Sissi oli hieno.



130cm olikin sitten seuraavana. Kisaaja ja kisahoitaja molemmat ihan jännityksissään (taisipa hoitaja olla vielä enemmän kuin kisaaja) kun edessä oli Elinan ja Sissin ensimmäinen yhteinen 130cm luokka. Rata alkoi kuitenkin aivan mahtavasti toiseksi viimeiselle esteelle asti. Siitä Sissi nimittäin livahti ohi. Uudella yrityksellä yli ja viimeiselle sarjalle taas ohi :( Sissi oli kyllä sen verran väsynyt pitkän päivän johdosta, että se vaikutti paljon näihin ohituksiin. Esteet olivat myös ihan maksimikorkeudessa ja rata oli pitkä (a.2.0 ja 12 hyppyä). Mutta tyytyväisiä kuitenkin sai olla, koska alkurata meni niin hienosti! :)



Illalla oltiinki tallilla jopa kymmeneltä ja kotiin pääsin yhdeksitoista. Kiva, rankka ja lämmin päivä, mutta en pois vaihtaisi! Nyt tämä tyttö lähtee nauttimaan kesästä, maan parhaassa seurassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti