keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Ärsytys.

Voi herranjestas taas tätä kiirettä. Tämä päivä, huominen ja ylihuominen on ihan täyteen buukattuina, mutta onneksi ei ole mitään ikävää. Hannulla oli eilen tiistaina vapaa, tänään luvassa on juoksuttelua, huomenna ilman satulaa maastoilua, perjantaina ilman satulaa kentällä jne.. Eli, meillähän ei nyt ole satulaa. Jes, just kun saatiin satula-asia kuntoon, satulan omistaja sanookin vievänsä sen pois. Tykkään taas niin paljon kun asiosta infotaan tarpeeksi ajoissa.. Hannun oma satula siis on niin epäsopiva, etten ikinä halua enää laittaa sitä sen selkään, mielummin siis itselleni perse kipeäksi kuin hevonen huonotuulinen ja kipeä.


Lauantaina ajattelin pitää Hannulla taas vapaan ja sunnuntaina Elina tuleekin herralla ratsastamaan. Saas nähdä mitä se sanoo taas uudesta ratsastajasta, odotukset on korkealla ja todella toivon ettei se ala mitään possuilemaan Elinalle. Elina tuo myös oman Wintecin yleissatulan ja kokeillaan sopisiko se Hannulle. Toivotaan, sillä jos se on sopiva, on paljon helpompi alkaa etsimään uutta satulaa. Huhhuh, ärsyttää taas kamalasti.


Satula-asian lisäksi minua ärsyttää vietävästi parin henkilön käyttäytyminen. Minua on syytelty heidän toimesta aivan suotta, rivien välistä lukien olen pikkupenska, idiootti joka ei tiedä hevosista muuta kuin sen että niillä on neljä jalkaa, pää ja häntä. Ei, en ole ihan niin tyhmä, ja jos olisin, miksi olisimme Hannun kanssa päässeet jo näin pitkälle? Kaikenkukkuraksi olen vielä näköjään varaskin :D Ihan totta, ottakaa ihmiset asioista selvää ennen kuin sanotte jotain mitä tulette katumaan. Itseäni ärsyttää suunnattomasti tuollainen perätön huutelu ja turhasta syyttely. Ja kyllä, osaan sanoa ihmisille suoraan, että nyt menee liian paksuksi, mutta eipä tässä tilanteessa näköjään auttanut.

Onkai sitä jotain hyvääkin tähän postaukseen laitettava. Eilen Laura teki minulle geelikynnet ja olen ihan rakastunut näihin! Saapa nähdä kuinka monta kynttä on jäljellä Hannun käsittelyn jälkeen.. Tänään mennään Lauran kanssa tallille kun Laura ratsastaa Peston ja minä teen Sissin ja Winskin tallihommat. Sieltä mennäänkin vurrille kun Lauralla on ratsastustunti ja ajellaan sitten illalla kymmenen aikoihin kotiin, uujea :D


Huomenna mennään Elinan kanssa maastoon ja sen jälkeen jään kuvaamaan taas Lauraa ja Pestoa. Perjantaina sitten on Hannun ja Sissin ratsastus sekä hiukan vappusuunnitelmia. Anteeksi tämmönen lyhyt ja sitäkin sekavampi postaus, tämmönen fiilis tänään. Nyt vielä pitäs jaksaa muutama tunti koulupäivää ja sitten kotiin!

2 kommenttia

  1. Mikä hevonen toi Pesto on näyttä tosi kivalta ja kaunilta, etkö ratsasta sillä olenkaan? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesto on aika nuori pv-ruuna meiän tallilla yksärinä jota Laura ratsastelee sillon tällön. En itse ratsasta sillä, on aika pieni minulle ja ei oma aikani riittäisi :)

      Poista