maanantai 7. toukokuuta 2012

Blogger Award

1. Kiitä bloggaajaa jolta sait haasteen
2. Lisää The Versitale Blogger Award-kuva postaukseesi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Nimeä 15 bloggaajaa
5. Ja kerro heille haasteesta! :)

Kiitos haasteesta Roosa!


7 Faktaa minusta:

1. Elämässäni tällä hetkellä eniten aikaa vie hevoset. Onneksi useat kaverini ovat  myös heppaihmisiä, joten voin helposti yhdistää hevoset ja kaverit.

2. Ylemmästä johtuen minulle jää todella vähän aikaa perheelleni. Olen nykyisin todella harvoin kotona, mutta perheeni ymmärtää sen ja silloin kun olen kotona, osaan rauhoittua viettämään aikaa perheen kanssa.

3. Olen luonteeltani hyvin iloinen ja tykkään olla paljon ihmisten kanssa. Saatan olla vieraassa porukassa myös hieman ujo, mutta kun opin tuntemaan muut ihmiset, olen todella puhelijas.

4. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Kavereita ei koskaan voi olla liikaa ja siksi minulla ei ole mitään sitä vastaan, että joku tuntematon ihminen tulee vaikkapa asiallisesti juttelemaan.

5. Ratsastaessa olen melko tarkka. Joskus kiinnitän enemmän huomiota hevoseen, silloin tällöin itseeni. Otan myös asiallista kritiikkiä vastaan, mutta turhaa huutelua ja haukkumista en siedä. Asiallinen kritiikki on perusteltua ja siinä on jotain perää.

6. Tykkään silloin tällöin pitää ns. tuntia esim Jennille tai Roosalle. Jos huomaan jotain parannettavaa heidän ratsastuksessa, yleensä kysyn ensin saanko sanoa hiukan ja sanon sitten ihan asiallisesti mitä voisi tehdä paremmin.

7. Tällä hetkellä olen elämääni todella tyytyväinen. Heppa-asiat on täydellisen kohdallaan, kaverit ja ystävät lähellä ja koulukin sujuu siinä sivussa.

Haastan:

Amandan, Lauran, Alexandran, Venlan, Pinjan, Tanjan, Janitan, Kaktun, Sennin, Lauran, Iinan, Eveliinan, Tiian, Petran ja Linnean. (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti