sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Torstain Hannuilut

Torstaina lähdin Roosan mukaan Hannuilemaan ja oli ihana kun aurinko paistoi ja päästiin menemään ihan kunnolla nätissä säässä. Tietysti kamera oli mukana ja saatiinkin ihanaa kuvamatskuu pitkästä aikaa. Koska kivoja kuvia tuli niin paljon, enkä halunnut karsia niitä paljoa, tuleekin tämmönen oikein runsaskuvainen postaus tähän väliin!


Ei meinattu keksiä mitä tehtäisiin, joten saatiin hyvä idea laittaa tämän talven pulkkakausi pakettiin ja nauttia viimeisistä pulkkailuista. Laitettiin siis Hannulle vermeet päälle, mut selkään ja Roosa pulkkaan ja otettiin suunta pellolle. Pellolla oli aivan ihanat hankiaiset ja hanki kesti tosi hyvin kävellä, oli siis aivan loistava mennä tuolleen että me käveltiin Hannun kanssa ja Roosa tuli pulkassa perässä. 


Ihan huippua! Käveltiin peltoa edestakasin ja Roosa laski vähän mäkeä tuonne alemmas pellolle ja me sitten käveltiin perässä hinaamaan se ylös. Otettiin myös vähän yhteiskuvia ennen varsinaisia ratsastuksia ja ravailin muutaman ympyrän verran hangella. Hannu oli ihan hassu! Koko ajan irvisteli kameralle ja ei meinannut seisoa paikallaan, paitsi Roosan kanssa kun mä olin kameran takana.. 


Kun kuvat oli otettu, mentiin tien pätkälle, joka oli sulanut kokonaan ja siihen paistoi koko ajan aurinko. Pohja oli sillä pätkällä oikein hyvässä kuosissa ja otettiinkin siinä rallitteluja edestakasin. Roosa oli kameran takana, joten kiitokset kuvista ja videoista menee sinne suunnalle!


Ja voi vitsi miten ponissa riitti virtaa.. Hannu oli ihan liekeissä, halus painella ihan täysii laukkaa ja en mä viittinyt sitä estellä. Mentiin siis vauhdikkaasti - kuten aina ja pidettiin vaan hauskaa. Tuon eläimen kanssa on kyllä parasta kun saa vähän heittää aivot narikkaan ja nauttia, niin se tekee itsekin. Ei se välitä totisesta vääntämisestä vaan se tykkää pitää hauskaa ja irrotella.


Ja niin tehtiin nytkin, mentiin edestakasin ja mä koitin saada ukkelin pysymään pöksyissään :D Vähän työtähän se vaati, mutta tarpeeksi juostuaan se alkoi olemaan tyytyväinen ja suostui menemään rauhallisesti. Loppuun ravailtiin muutama pätkä rauhallisessa tahdissa ettei kiitovaihde jäänyt päälle ja loppukäynnit tulin kävelemään maasta käsin kun mentiin tallille takaisin.


Oli ihan superkiva heppapäivä! Niin ihana viettää laatuaikaa tuolla ihan rauhassa tehden kaikkea mitä ei tulisi koettua ikinä minkään muun heppaeläimen kuin Hannun kanssa. Lisäksi kun keli oli enemmän kuin täydellinen, ei mikään olis voinut sujua paremmin! Linkki videoon.



Mut nyt nukkumaan, aamulla aikanen ylösnousu, aamutalli ja puuhaa koko päiväksi. Koitan postailla heti huomenissa eilisen irtohypytyksistä, Kalle oli ihan mahtava!


2 kommenttia