sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Perjantain maneesitreeni


Perjantaina käytiin Kallen kanssa tekemässä maneesilla treeniä ja saatiin Laura kuvailemaan meidän menoo. En ollut ihan varma miten ponilla riittäisi virtaa maneesitreeniin, mutta huoli oli taas turha ja Kalle liikkui oikein hyvällä energialla läpi treenin. Maneesille kävellessä tulikin hyvin alkukäynnit, joten maneesissa päästiin aloittamaan melko nopeasti verkkaaminen ravissa ja laukassa. Tein aika nopeat verkat ja päätin ottaa alkuun muutamat hypyt ennen varsinaista sileetreeniä.


Laura laitto meille ihan pienen ristikon jota tultiin molemmista suunnista ensin ravissa ja sitten laukassa. Ja mitenkä olikaan kivaa! Viime sunnuntaina oltiin vähän hukassa hyppyhommien suhteen johtuen kuukauden hyppytauosta, mutta nyt meininki oli aivan eri ja Kalle tuntui ihan superhyvältä! Mentiin samaa estettä pariin otteeseen pystynäkin ja sain jopa tehdä pidätteitä lähestymisissä, kun ruuna oli niin menossa. Aivan ihana tunne kun meni noin kivasti :) Lopetettiin hyppääminen aika pian kun sujui moitteitta ja alettiin tuuppailemaan sileellä. 


Keskityttiin lähinnä vastalaukkoihin, ravissa oikean tahdin löytämiseen ja taipumiseen. Mulla ei ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa mitä tehtäisiin, joten haahuilin lähinnä päättömästi ympäri maneesia tehden vähän kaikkea. Vastalaukka oikeaan kierrokseen olikin Kallelle todella vaikea ja epäilisin että poni on vähän jumissa vasemmalta kyljeltä. Pitääkin pyytää taas hieromaan se, jotta treeni sujuisi paremmin. Tosiaan poni ei olisi halunnut laukata vasempaa laukkaa oikealle vaan pudotti useamman kerran raviin ja vaihtoi myötälaukaksi. 


Muutamien toistojen ja jumppaamisen jälkeen laukka parani, mutta Kalle taipui edelleen aika huonosti rungostaan. Kaula taipuu hyvin, mutta runko jää turhan suoraksi. Tätä korjattiinkin tekemällä paljon avoja suoralla uralla sekä takaosan väistättämistä. Sain ponia vähän taipuisammaksi, mutta oikealle taipuminen oli edelleen heikompaa kuin vasemmalle. Loppuun tehtiin vielä kunnolla ravityöskentelyä ihan pääty-ympyrällä ja Kalle oli ihan yllättävän pirteä edelleen! Jouduin ihan tekemään pidätteitä säilyttääkseni tasaisen ja rauhallisen tahdin. 


Muuten Kalle liikkui kyllä kivasti kun malttoi mennä rauhassa. Se oli tässä vaiheessa jo vähän väsynyt, mikä näkyy videollakin epätasaisuutena. Siitä huolimatta poni teki kyllä kivasti töitä kun muistin pitää tasaisen tuntuman ja ratsastaa kunnolla takaa eteen. Poni oli kivan rento ja letkeä ja oli hauskaa! Videolla tosiaan joitakin pätkiä menosta ja tosiaan siinä huomaa selkeesti tuon pienen epätasaisuuden lopun ravailupätkissä. Linkki videoon.



Tänään ja eilen Kalle vietti kävelypäivät kovien pohjien takia ja huomenna ruuna saa täysin vapaan! Tiistaina palaillaan taas hommiin maastoilun merkeissä, mutta muuten koko viikon suunnitelmat on auki. Tänään ruuna sai syödä puolet iltamössöistä traikussa ja arvatkaa kuka hieno ponipullero meni kyselemättä koppiin lähettämällä? Niimpä, en muuten meinannut uskoa itsekään! Ens viikolla jatketaan taas ja koitan saada otettua jotain kuvamateriaaliakin koppitreeneistä.


10 kommenttia

  1. toistan itteäni mut vitsi näyttää hyvältä taas, oli kiva nähdä videoitakin :) hienoa työtä oot sen kanssa tehny!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla et kalle meni hyvin ja siltä se näyttikin! Oli tosi kiva nähdä videoo pitkästä aikaa teidän menosta :)

    VastaaPoista
  3. Kallesta on tullut kyllä tosi hieno! Upeaa työtä oot tehnyt sen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin siitä kyllä on! Kiitti, ihana kuulla :)

      Poista
  4. Vitsit, et oot tehnyt hyvää työtä Kallen kanssa - se on jo hieno :)

    http://jussilaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Teidän meno näyttää kyllä super hyvältä!
    Hienoa työtä oot sen kanssa tehnyt :)

    VastaaPoista