tiistai 31. tammikuuta 2012

Pikapostaus.

Heips. Tänään oli iihan tavallinen ja tylsä koulupäivä, eli aamulla 8.15 asiakaspalveluenglantia, jonka jälkeen yritystoiminnan perusteita. Sitten oli vuorossa kolmen tunnin hypäri, jonka aikana istuttiin Roosan kanssa koneella ja käväistiin Mäkkärissä syömässä. Viimeisenä raahattiin itsemme matikan tunnille ja kylläpä vaan toisen asteen yhtälötkin luonnistuivat!

Tehtiin muuten Roosalle oma blogi, käykää kurkkaamassa tästä linkistä. :) Loppuviikolle ei olekkaan mitään muita suunnitelmia, kuin perjantaina menen tekemään iltatallin ja ratsastamaan toisen hepoista. Lauantaina mennäänkin Roosan kanssa Kuopioon shoppailemaan ja sunnuntaista en ole aivan varma pystynkö menemään tallille.. Ratsastamaan ainakaan.

Mutta. Koska lukijoita on jo melkein 40, ajattelin nyt toteuttaa sen kysymyspostauksen kun viimeksi ei kysymyksiä oikein tullut.. :( Mutta nyt kaikki uskaltautuu laittamaan AINAKIN yhden kysymyksen niin intoa riittää sitten kaksinverroin enemmän postailla!


6 kommenttia

  1. Mikä on kivoin talli missä oot ollu leirillä?
    Mitkä on vaikka viis sun lempihevosta ?
    Kuinka monta vuotta oot ratsastanu ?
    Missä tallilla alotit ?
    Mitä muuta oot ratsastuksen lisäks harrastanu ?
    Ootko muuttanu monta kertaa ?
    Mikä on sun lempiväri, -ruoka, -leffa, -kirja,-hevosrotu ?
    Onko sulla jotain hevosrotua mitä et voi sietää?
    Mitä piirteitä arvostat hevosessa?
    Tamma, ruuna, vai ori?
    Oisko sulla mahollista nyt ostaa hevosta ?
    Jos ois, niin minkälaisen hevosen ostaisit ?
    Ootko käyny rellussa -09 jälkeen ?
    siin nyt jotain :D

    VastaaPoista
  2. Mitä mieltä oot Varkauden ratsastuskoulusta?
    Kumpi on parempi Vark. ratsastuskoulu vai Leko?
    Miks harrastat ratsastusta? Tai siis mikä siinä kiehtoo eniten?

    VastaaPoista
  3. Suosikki hevosesi Varkauden ratsastuskeskukselta?
    Kuinka pitkä olet?

    VastaaPoista
  4. Millaisista vaatteista pidät?
    Millaista musiikkia kuuntelet?
    Lempiartisti/-bändi?
    Lempinäyttelijäsi?

    VastaaPoista
  5. Mitä sulle kuuluu?
    Tykkäätkö olla siinä koulussa missä oot nyt?
    Kuka on sulle tärkein aikuinen vanhempien jälkeen?
    Riiteletkö usein kaveries kanssa?
    Onko sulla poikaystävää?
    Mikä on sun lempi ruokapaikka?
    Tai lempi shoppailu/vaatekauppa?
    Millä kulkuvälineillä tykkäät matkustaa?
    Jos oot suunnitellu jo sinne asti, niin mitä meinasit hiihtolomalla? :)

    VastaaPoista
  6. onko sinua petetty? Kaipaatko rakkautta?

    VastaaPoista