perjantai 13. tammikuuta 2012

kaikenlaista touhua.

Moikka. Eilen käytiin Jennin ja Lauran kanssa kaupungissa pyörähtämässä ja illalla kävin Sissillä maastoilemassa, kun Laran oikeassa etusessa on ollut lämpöä ja saa sen vuoksi olla tosi kevyellä liikunnalla nyt lähiaikoina. Niin, ja kiitos huiimasti kaikille lukijoille, teitä on jo 34!! (Nyt kun Roosakin sai aikaiseksi liittyä bloggeriin... :D) Erikoispostausta koitan saada viikonloppuna, älkää hermostuko jos en ehdikkään, se tulee vielä..


Herättiin aamulla puoli 10 maissa kun tarkoitus oli lähteä Lauran äidin kyydillä 10.30 kaupunkiin, mutta kun heräsimme, Lauran äiti olikin jo lähtenyt.. Siispä mentiin 11.30 bussilla kun ei siihen 10.30 bussiin ehditty.. :D Jäätiin sitten pois Päiviönsaarella ja suunnattiin koululle, moikattiin opet ja jatkettiin matkaa Mäkkäriin. Sieltä selvittyämme käytiin hakemassa Lauran sakset niiden koululta ja päästiin Lauran iskän kyydissä kotiin.


Viiden aikoihin serkkuni tuli hakemaan minut ja lähdettiin tallille. Ensin tehtiin siinä tallihommat ja lähdettiin maastoilemaan. Serkkuni oli siis koiransa kanssa kävellen mukana. Oli tosi ihanaa kun juuri tallille mennessä alkoi satamaan ihan kunnolla lunta, oikein pyrytti! Ja tietysti unohdin talviratsastushousut kotiin.. Maastoilin sitten reilun tunnin ja Sissi oli oikein mukava. :)


Tallilla sitten hoideltiin Sissitamma karsinaan ja otettiin Hilutella ja Larakin sisälle. Tutkiskelin tamman oikeaa etusta ja kyllä siinä oli lämpöä.. :( Ei onneksi paljon, mutta laitoin siihen kasiteholinimenttiä yöksi. Voi kun toinen seisoi niin kiltisti vaan siinä käytävällä vaikka muut söivät ja omat ruuat odotti kupissa. ♥

Viime vuonna pukeutumispäivä, voitin parhaana 9-luokkalaisena pukeutujana tuona päivänä :D (tytöt siis pojiksi ja pojat tytöiksi)

Illalla innostuttiin käymään taas Lauran kanssa lenkillä. Ihanaa oli tarpoa siinä lumituiskeessa.. Aamulla huomasikin, että oli satanut lunta: 10 senttiä lunta tullut edellisillasta.. o.O Sorry tämmönen tylsä ja sekava postaus ja kuvat on mitä sattuu, mutta tällä hetkellä en parempaan pysty, huomenissa koitan keskittyä tähän hommaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti