maanantai 16. tammikuuta 2012

Läheisimmät kaverini.

Nyt on sitten 30 lukijan erikoispostauksen vuoro, jonka omistan kokonaan kavereilleni! :) Saatan tehdä joku päivä jonkin muun erikoispostauksen jos vaan saan aikaa järjestettyä.

Aloitan Jennistä. "Jensy" on pirteä ja iloinen pikkutonttunen, jolla juttu luistaa kuin suksi hiekkatiellä. ;) Jenni on syntynyt vuonna 1994 joulukuussa, eli ikäeroa meillä on vain reilu kuukausi.  Tylsiä hetkiä ei Jennin kanssa tule ja joskus tuntuu ettei hän osaa olla ollenkaan hiljaa.. Nauramme aina ihan turhille asioille ja mistään ei ulkopuolinen ota tolkkua. Sitten tietysti meillä on omat inside juttumme, mutta eipä niistä sen enempää...


Jenni harrastaa ratsastusta ja käy hoitamassa ja ratsastamassa vuokraponiaan Dinaa 2-3 kertaa viikossa. Yhteisen harrastuksen myötä tutustuimmekin tallilla pieniä ollessamme, kun ratsastimme kerran viikossa samalla tunnilla. Silloin näimme vain kerran viikkoon tallilla, mutta pian aloimme viettää paljon aikaa yhdessä muutenkin.


 
Edustusta koulukisoissa.. ;D

Jenni on oikea tosi ystävä; vaikeista ajoista huolimatta olemme parhaita ystäviä, eikä mikään voi tulla väliimme. Voimme puhua kaikesta luottamuksella ja rehellisesti. ♥ Ihana olet.



Toinen paras ystäväni ja kolmikkomme jäsen on Laura. Laura on syntynyt samana vuonna kuin Jenni ja on Jenniä kuukauden vanhempi. Olemme siis syntyneet kaikki todella lähekkäin ja minä olen nuorin, vaikka ei kyllä uskoisi...


 Pieni ja pippurinen ihanuus, joka on aina täynnä virtaa. Jutut ei tule ikinä loppumaan ja tekemisetkin ovat sitä luokkaa ettei kukaan voi uskoakkaan. Suurin osa yhdessä viettämästämme ajasta kuluu ihan vaan juoruamiseen ja kaikenlaisten ongelmien ratkomiseen.


Myös Laura on heppatyttö. Hän käy Vurrilla valmennusryhmässä ratsastamassa kahdesti viikossa, toinen estetunti ja toinen koulu ja kisaa aluetasolla. Olimme pieninä myös samalla tunnilla ja vietimme paljon aikaa yhdessä muutenkin. Kuitenkin välimme viilenivät reiluksi vuodeksi emmekä pitäneet yhteyttä ollenkaan, kunnes sitten aloimme pyörimään kolmestaan ja nyt olemmekin ylimmät ystävykset!


Mikään ei tuntuisi miltään jos Lauraa ei olisi. Kaikesta voimme aina puhua ja kaikelle saamme nauraa :D Laura ja Jenni ovatkin elämässäni tärkeimpiä ihmisiä, enkä olisi mitään ilman teitä ♥


Sitten esittelyyn pääsee Roosa, joka on asunut naapurissani koko ikäni. Ala-asteella leikimme paljon yhdessä ja vielä yläasteellakin kuljimme joka aamu samaa matkaa kouluun. Olemme olleet kuudennesta luokasta lähtien samalla luokalla, ja nyt ammattikoulussakin olemme saman koulutuksen valinneet sekä yhdessä jaksamme rämpiä sen lukionkin siinä sivussa.. :D


Roosalla ei mitään vakituista harrastusta ole, mutta silloin tällöin hänestä löytyy pikkuinen heppatyttö. Rastsastusta Roosa ennen harrastikin, kunnes kasi luokalla mielenkiinto loppui. Silti Roosa käy usein mukanani tallilla. Roosa toimii myös pettämättömänä, luotettavana ja ahkerana kisahoitajanani, kisoissa en pärjäisi ilman!


Roosalla on ihan erityinen paikka sydämessäni. Hän ymmärtää kaikki murheeni ja huomaa jos jokin on vialla. Voimme puhua kaikesta ja autamme toisiamme kaikissa maailman asioissa. ♥


Anne on minua kaksi vuotta nuorempi, Suonenjokelainen tyttö, jolla juttu lentää. Näemme melko harvoin, noin kerran kuussa, mutta aina kun näemme, nauramme niin paljon, että vatsaan sattuu. Keksimme kaikkea ihan hullua (ja lapsellista... :D) tekemistä ja puhumme kaikesta. Juttelemme usein myös puhelimessa piiitkiä puheluita ja puhelinlaskut huutaa sitten hoosiannaa.


Anne harrastaa myös ratsastusta ja kisailee aluetasolla Itä-Suomessa. Tutustuimme kun entinen hoitoponini Eemeli muutti tallille, jolla Anne ratsastaa. Olimme jutelleet paljon netissä ja kun kerran menin ratsastamaan Empulla ja Anne oli sitten samalla tunnilla. Sitten seuraavalla kerralla meninkin Annen luokse viikonlopuksi ja käytiin ahkerasti talleilemassa. Nykyisin jos olemme täällä tai siellä, käymme ainakin kerran tallilla. Tärkeä ihminen elämässäni ♥


Tässä nämä neljä, jotka vaikuttavat eniten elämääni ja joista täällä blogissakin mainitsen. Muita kavereitani, joiden kanssa vietän aikaa silloin tällöin on Hanna joka asuu noin viiden kilometrin päässä meiltä. Näemme nykyään melko harvoin, mutta hauskaa meillä aina on ja juttu kulkee:) Ewe on myös hyvä kaverini jota näen myöskin aika harvoin.


Tässäpä taisi olla kaikki esittelyä tarvitsevat. Kuten huomaatte, kaveripiirini ei ole kovinkaan suuri, mutta sitäkin ihanampi. (: Viihdyn näiden ihmisten seurassa, kun ei tarvitse esittää mitään muuta kuin olen ja kelpaan heille juuri tällaisena. Kiitos teille, kun jaksatte olla aina tukenani ja vierelläni kun tarvitsen teitä ♥ !

6 kommenttia

  1. no vooooi että !:) lällyä tekstiä mutta silti! ihana oot itekki!:)<3

    VastaaPoista
  2. voiei säki oot ihana 8) ♥ !
    t. patalaiska anne joka ei jaksa kirjautua sisälle..

    VastaaPoista
  3. mulla meinas tulla ihan itku ! :D <3

    VastaaPoista