Kallen kanssa reissussa

Heissan taas kerran täältä junasta! Tällä kertaa määränpäänä ei olekaan Helsinki, vaan ehkä hieman mukavampi reissu kyseessä. Nimittäin perillä mua odottaa pitkästäpitkästä aikaa vanha tuttu, rakas ystäväni, Lara <3 Luvassa on muutaman päivän mittainen reissu ja siitä kuulettekin myöhemmin lisää!

Eilen mulla oli tarkotus kirjotella illalla meidän lauantaisesta reissusta, mutta koska edellisyönä oli tullut nukuttua se reilu 2 tuntia ja muutenkin olo oli hyvin kuumeinen (minkä vuoksi jouduin jättämään kouluvalmennuksenkin väliin..) oli pakko painaa silmät kiinni heti kymmenen jälkeen. Siispä nyt tässä junassa istuskellessa, on loistavasti aikaa palailla lauantain reissuun Pieksämäelle, kera Kallen!

Mehän ollaan nyt nelisen kertaa treenattu traikkuunmenoa yhden meidän tallikaverin & hänen heppansa kanssa. He olivat nyt lauantaina menossa toiselle tallille käymään valmennuksessa ja mietittiin josko me lähdettäisiin Kallen kanssa mukaan. Päätettiin tehdä niin, että kokeillaan kuinka koppiinmeno sujuu ja jos kaikki menee hyvin ja yhtä normaaliin tapaan kuin aiemmillakin kopituskerroilla, pakataan myös Kallen kamat kyytiin ja lähdetään vierahille vesille, ihan ekaa kertaa.

Menin aamulla tallille ja annoin muille aamuruuat ennenkuin alettiin lastaamaan. Yleensä ollaan tehty kopitustreenit illalla ja liikutuksen jälkeen, jotta Kalle etenkin olisi mahdollisimman väsynyt eikä jaksaisi riehua. Nyt kuitenkin oli kyseessä aamuinen lähtö, joten mua syystäkin jännitti tällä kertaa paljon normaalia enemmän. Kalle oli vähän pettynyt kun ei saanut aamukaurojaan muiden syödessä onnellisina aamusafkat. Pian kuitenkin ilme kirkastui kun se huomasi, ettei jääkään syömättä vaan pääsee traikkuun nauttimaan speciaalieväät. Kaveri meni koppiin edeltä ja tuttuun tapaan meidän vuoro oli sen jälkeen. Kalle ei varmaan huomannut mun jännitystä ollenkaan, se nimittäin käveli kyytiin ihan suoraan kuin vanha tekijä ja takapuomin laittokaan ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Hitsi vie, en voinut kuvitellakaan että se kävisi niin helposti!

Laitettiin matkan ajaksi poikien väliin orikalteri, jotta vältyttäisiin mahdollisilta hampaanjäljiltä kummankaan kaulassa. Matkaan lähdettiin kun saatiin tavarat autoon ja hetken matkustettua kumpikin heppa malttoi seisoa loppumatkan tosi nätisti paikallaan. Perillä ollessamme avattiin heti molemmat traikun etuovet ja annettiin Kallen vähän ihmetellä. Se oli hieman jännittynyt ja tärisikin vähän, mutta tilanteeseen nähden se oli ihan uskomattoman tyyne. Aiemmilla kerroilla se on ollut kopista ulosottaessa kauttaaltaan hikinen ja stressaantunut. Kun molemmat ruunat oli rauhassa, otettiin hepat ulos ja alettiin varustamaan.

Kun kaverit pääsivät aloittamaan valmennuksen, me laitettiin Kallen kanssa varusteet päälle ja mentiin maneesiin. Saatiin käyttää siis maneesia sillä välin kun kenttä oli varattu valmennukseen joten Kallekin sai vähän esimakua siitä, kuinka kisoissa tulee asiat sujumaan. Maneesiin mennessä käveltiin hetki katellen uutta paikkaa ja pian hyppäsin kyytiin. Poni oli alkuun tosi jännittynyt ja huuteli koko ajan kentällä oleville kavereille..

Ratsastin yhteensä reilun puolituntisen, josta alku käytettiin vaan siihen että Kalle maltaa rauhoittua. Tietenkin sitä jännitti tosi paljon uudessa paikassa kovasti joten päätin ottaa ihan sellasen asenteen ratsastukseen, etten vaadi hepalta mitään muuta kuin hidastamista ja eteenpäin liikkumista pyydettäessä. En keskittynyt taivuttelemaan tai asettelemaan vaan annoin Kallen liikkua ihan omaa tahtiaan kunhan se kuunteli ohjaa ja pohjetta. Tää auttoikin todella hyvin ja Kalle rentoutui ihan silmissä kun sai omaan tahtiin tutustua uuteen juttuun ja ihmetellä. Kohta mulla olikin alla täysin avuilla oleva hevonen, joka liikkui tosi tyytyväisenä eteenpäin.

Ratsastus meni lähinnä siirtymisiä ja laukannostoja tehdessä. Tehtiin tosiaan hyvin kevyt ja helppo reeni ja haettiin vaan hyvää mieltä kuskille ja hepalle. Kun oltiin ravailtu loppuravit ja keräilty kakkakasat maneesista, käveltiin hetki pihassa ja odotettiin valmennuksen loppua. Sen loputtua taluteltiin hevoja vielä hetki pienellä metsätiellä ja mentiin laittamaan ruunat kuljetuskuntoon.

Nyt jos koskaan jännitti miten Kalle menee koppiin. Jos se ei menisi, jouduttaisiinko jäämään sinne vai menisikö tapellessa taas kuinka monta tuntia? Työnsin ajatukset vaan pois mielestä ja käskin itteeni lopettamaan turhan vatvomisen ja keskityin ajattelemaan positiivisesti. Varusteiden poisoton ja pikaisen harjauksen jälkeen laitettiin ensin ruunakaveri kyytiin ja sitten taas Kallen vuoro. Ja ette kuulkaa varmaan usko, jos sanon että poni se vaan käveli kylmänviileesti kyytiin, alkoi syömään ja takapuomi naps vaan kiinni. Hitto vieköön, maailman upein Kalle!! <3

Menin varmaan jonkinasteiseen shokkiin ja olin ihan mykkänä onnesta. Ajatus ei oikein kulkenut enkä varmaan edes tajunnut miten helposti kaikki kävi. Ihan vaan sormia napsauttamalla! Luukut kiinni, heinät nenäneteen ja eikun matkalle kotia kohti. Reissu oli onnistunut paremmin kuin hyvin. Kotipäässä ei mitään ongelmaa, kaikki asiat sujui kuten pitikin. Perillä pientä asiaankuuluvaa jännittyneisyyttä, mutta pian kaikki kääntyi normaaliksi. Lastaaminen kävi kotimatkalle ihan uskomattoman keveästi ja kaiken ihanan lisäksi Kalle alkoi syömään heiniä heti kun kyytiin pääsi ja traikun etuikkunasta katsottuna heinä maistui koko matkan ajan! Toista se oli 7 kk sitten, kun ruuna ei suostunut syömään koko matkalla Tampereelta Varkauteen heinänkorttakaan, muuten kuin mun käydessä tsekkaamassa ponin vointia...

Kotona Kalle näytti silminnähden onnelliselta huomattuaan että tultiin takaisin kotiin. Se tuli taas kiltisti ulos kopista ja pääsi hetkeksi käytävälle syömään heinää ennen laitumelle vientiä. Kalle oli niin tyytyväisen oloinen syödessään siinä kotikäytävällä ja se ei vaikuttanut olevan millänsäkään pienestä reissusta. Vein ruunat laitumelle ja molemmat oli hyvin vapautuneenoloisia pukitellessaan ympäri maita ja mantuja..

Tää reissu teki varmasti ihan huippuhyvää Kallelle. Se huomasi ettei tartte jännittää mihin päädytään, kun kuitenkin loppujen lopuksi se pääsee kotiin. Sovittiin, että jatketaan koppitreenejä säännöllisesti edelleen ja tehdään silloin tällöin lenkkejä ruunasten kanssa. Mitään kiirettä ei edelleenkään pidetä Kallen yksinmatkustamisen kanssa, vaan haetaan ensin hyvää mieltä ja rutiinia kaverin kanssa reissaamisesta. Saapa nähdä miten ahkeraan aletaan nyt käymään vieraissa paikoissa, ootan kyllä innolla! :) 

Suurimmat kiitokset tästä kuuluu meidän ihanalle tallikaverille, ilman häntä me ei oltais Kallen kanssa näin hyvässä tilanteessa. Mä oon ihan hurjan kiitollinen ja onnellinen, tästä on niin hyvä jatkaa pikkuhiljaa eteenpäin. Nyt mä tosiaan jatkan matkustelua, kuullaan taas pian!

See you soon honey <3