Järkyttävän epäonnistunut estetreeni

Että sellaanen hyppäri sitten tänään... Ei mennyt ihan niin putkeen kuin olisin toivonut. En muista onkohan meidän hypyt mennyt milloin viimeksi noin surkeesti ja mä toivon niin todella kovasti, että tää oli vaan huono päivä eikä tää olis mitään pysyvää. 

Vietettiin hassunhauska aamupäivä Roosan kanssa palloillessa siellä täällä ja tyyppi lähti sit mukaan meidän treenejäkin kuvailemaan. Suunnattiin siis Kimmolle hyppäämään ja Elina teki ensin Zipen kanssa hetken aikaa hyppyhommia ja sitten olikin meidän vuoro Kallen kanssa. Oltiin sitä ennen hyvin ehditty verkkailemaan, joten päästiin hyppimään sit samantien. 

Verkkaesteiksi hypättiin ihan minipystyä muutaman kerran kahdeksikolla suuntaa vaihtaen ja Kalle oli ihan jees. Se liikkui aika hyvin ohjan ja pohkeen välissä kun sen vaan muistin sinne kunnolla ratsastaa. Lähestymiset meni kaikki mun piikkiin, heti kun ratsastin oikeasti hyvin esteelle päästii just sopivaan paikkaan, mutta kun jätin ponin jo kaarteessa yksin, hypättiin ihan tuhottoman kaukaa. Montaa hyppyä ei otettu vaan alotettiin sit ihan oikeat tehtävät melkein samantien. 

Tehtävänä suoralla lähestymisellä vesimatto, ympyrältä portille ja uudestaan ympyrän kautta vesimatolle. Ja tattaa, siitähän se alamäki alkoi. Vesimatolle pitkä lähestyminen kuulosti jo valmiiksi hyvin haastavalta ja kuinka kävikään kun unohdin ratsastaa viimeset askeleet - kieltohan siihen otettiin. Uusi lähestyminen ja yli kyselemättä ja tanttaraa esteen jälkeen poni vetää liinat kiinni ja pukkisarjan päälle. Kestin kuitenkin kyydissä ja matka jatkui tehtävän loppuun. Loput 2 hyppyä moitteettomasti ja lyhyet välikävelyt. 

Seuraavaksi oli tarkotus tulla keltanen okseri ja siitä kaareva suhteutettu muurille. Tosin matka tyssäsi siihen puoleen väliin, kun okserille otetun vähän suuremman hypyn jälkeen uusi pukkirodeo ja tällä kertaa maanvetovoima olikin vahvempi kuin Aino ja jälleen pääsen kakunleivontapuuhiin. Sain onneksi roikuttua ohjissa sen verran, että ainoastaan takapuoli sai ikävän kopsauksen ja sen seurauksena istuminen onkin ollut koko päivän ihan yhtä h*lvettiä. Hitto vieköön miten mua kismitti, ärsytti ihan sikana tuollanen ponin perseily!

Okserista sitten takapuomi pois ja esteet matalemmaksi ja uudelleen. Uusi yritys meni paremmin ja Kallekin jätti nuo pukittelut pois. Se on onneksi sen verran fiksu että tajuaa lopettaa hyvän sään aikaan.. Varmistelin kuitenkin koko ajan pitämällä ponin nenän ylhäällä ja en päästänyt sitä yhtään liian villiksi missään välissä. Muuria tietysti piti kytätä, mutta pienen rohkaisun ja murinan avulla yli mentiin.

Tultiin sitten pieni radanpätkä jossa ensin pikkupysty, siitä lankulle, aurinkoportti jolta suhteutettu muurille ja muurilta banketin kautta vielä vikalle pikkupystylle. En nyt ihan tarkkaan muista millä esteellä oli suurimmat ongelmat, mutta ainut hyvä hyppy taisi tulla vikalle pystylle.. Lankkua tuijotettiin hurjasti ja siihen olinkin varautunut > todella rauhassa ja lähelle estettä mistä johtui sitten vähän hassumpi hyppy. Linja ihan ok, vähän kiemurtelua mutta hyvin molemmat esteet. Muurin jälkeen kääntämisongelmia ja pienen, turhan taistelun jälkeen päästiin loppuun.

Ei tuntunut hyvältä ei. Hyvä etten itkua vääntänyt kun Kalle tuntui niin oudolta ja tuntui etten itekään tee mitään oikein. En voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen että päästiin esteistä yli ja ettei kummallakaan keitä kuppi nurin. Lisäksi en saanut ajatella yhtään, että alkais pelottamaan, koska jos lisättäis mun "estekammo" tähän soppaan, olis varmasti ruumiita tulossa. Piti siis vaan saada pää pysymään kylmänä ja keskittyä vaan ajattelemaan asiaa Kallen kannalta parhaaksi. Jättää siis kaikki turha säätäminen ja koittaa vaan hakea rentoa ja hyvää fiilistä.

Viimesenä tehtävänä otettiin sitten ihan hyvänmielen hyppyjä tehden molempiin suuntiin kääntämisharjotuksia. Jään aina liikaa vetämään kääntävästä ohjasta vaikka mun nimenomaan pitäis päästää siitä sisäohjasta ja ratsastaa ulkoavut paremmin läpi. Pienten hankaluuksien jälkeen onneksi saatiin sitten homma pelittämään ja vikat hypytkin tuntuivat jo paremmilta. Olin kyllä niin totaalisen pettynyt itteeni ja omaan ratsastukseen, ettei mitään rajaa.

Loppuverkkailtiin vielä kunnolla pitkään ja pyöreään muotoon tehden vähän vastalaukkaa ja ravia. Kalle oli jo tosi väsyneen tuntuinen, mutta muuten liikkui aika kivasti itteensä käyttäen. Harmitti kyllä ratsastuksen jälkeen ihan oikeasti. 

Kun aloin pohtimaan mistä moiset pukittelut voi johtua, tuli tietenkin ensimmäisenä mieleen kauhea pelonsekainen tunne siitä, että jos Kalle onkin kipeä jostain. Entä jos satula ei ookkaan sopiva vaan se on kipeyttänyt sen selän? Se on oikeasti mahdollista. Kuitenkin suurempana todennäköisenä syynä pidän mun omaa ratsastusta. Mähän oon siis niin amatööri kuin voikaan olla esteillä ja en oikeasti ole mikään hyvä esteratsastaja. Mulla on tosi paljon ongelmia mun käden kanssa ja luulen että nyt on tullut Kallella ratsastajan virheidensietokyky täyteen. Uskon, (ja oikeasti toivon että tää johtuisi tästä) että Kallea haittaa todella paljon mun epäjoustava käsi esteillä ja siitä protestoi, kun en anna sille tarpeeksi tilaa hypyissä. 

Mun pitäis siis saada mun käsi rennoksi ja kuitenkin pitää tuntuma hypyn ajan silti suusta vetämättä. Tää tulee olemaan mulle ihan älyttömän vaikee juttu opetella, mutta nyt se on korkea aika jo osata. Sovittiin sitten Elinan kanssa että katotaan huomenna tilanne uudestaan ja otetaan kotikentällä vähän hyppyjä katellen miltä tuntuu. Jätän myös huomenna nuo pessoat pois ja hyppään nyt jatkossakin normaalilla paksulla kolmipalalla, vähän parantaakseni Kallen oloa ja että se saisi nyt parempia kokemuksia esteiltä tän katastrofikerran jäljiltä..

Nyt vaan peukut ja varpaat pystyyn, että huomenna sujuisi jo edes vähän normaalimpaan tapaan. Pakkohan tähän on joku järkevä ratkaisu löytyä, ja mä toivon että se löytyy satulan päältä. Jos nyt edes huomenna pystyn ratsastamaankaan, häntäluu nimittäin koko ajan ilmoittelee olemassa olostaan.... Eikös se sanonta niin mennyt, että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä? Näillä mennään ja huomenna ollaan taas vähän viisaampia.