sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Sunnuntain viettoa

Oon miettinyt jo pari viikkoa, että pitäisi tehdä tämmönen "Myday aikatauluina" eli kerron päivän kuulumiset tarkkoina kellonaikoina. Aadan postauksesta innostuneena sainkin sitten idean toteuttaa tämä jo heti tänään! Itse tykkään kovasti lukea näitä eri blogeista, joten halusin sellaisen tehdä omassanikin. Tälle päivälle oli muutenkin sen verran mukavasti suunnitelmia, että ei ihan tyhjäksi jäänyt! Oli aamutallia, muumimaratonia sekä Sorsasalon alue-estekisoja kisahoitajan roolissa.

7:20 Heräsin ihan itse ilman herätyskelloa, mikä oli oikeasti suuri ihme. Takana ei ollut kuin vajaa 5h yöunta, mutta olin oikeastaan tosi virkeä heti herättyäni. Nousin samantien sängystä ylös, puin vaatteet päälle, nappasin auton avaimet mukaan ja menin autoon.

7:30 Lähdin ajelemaan tallille, silmät ihan ristissä ja lähes unessa edelleenkin..

7:45 Olen perillä tallilla ja aloitan tekemään aamutallin. Annan kaikille neljälle hevolle ruuat kuppeihin ja aloitan loimittamaan. Ulkona on märkää ja sateista, joten kaikki saavat sadeloimen ylleen ulos mennessään. 


7:55 Kalle on yleensä ensimmäinen, jonka vien ulos ja niin teen tänäkin aamuna. Nappaan heinät mukaan ja ponska pihalle. Muut hepat pääsevät myös sitä mukaa, kun ovat ehtineet syödä. Tsekkaan vielä että kaikilla on vettä tarhoissa ja lähden ajelemaan kotiin.

8:45 Oon kotona ja laitan vähän aamupalaa, pari leipäpalaa ja viili. Annan äitille äitienpäivälahjan ja jutellaan hetki ihan arkiasioista. Laitan koneen kautta muumit telsuun pyörimään ja kattelen pari jaksoa siinä syödessä. Kun oon saanut syötyä, haen peiton ja tyynyn ja kömmin peiton alle jatkamaan muumi-maratonia.

11:15 Herään porukoitten herättelyyn ja huomaan nukkuneeni parin jakson yli.. Makoilen sohvalla vielä vartin selaillen Facebookkia, blogeja sekä ht.nettiä.

11:35 Jaksan vihdoin nousta ylös ja vaatteiden vaihdon jälkeen menen tekemään eväitä kisareissua varten. Teen kaksi voileipää, joiden kanssa otan mukaan pullan, pari keksiä, omenan, mehupullon sekä muutaman dumle-karkin.

11:55 Oon saanut eväät tehtyä, pakattua kaikki vaatteet ja vaihtovaatteet ja olen valmiina lähtemään taas kohti tallia.

12:15 Olen tallilla ja ensimmäisenä haen Zipen sisälle huilailemaan ennen kisoihin lähtöä. Seuraavaksi haen Kallen käytävälle pois vesisateesta ja siinä se saakin odotella sen aikaa, kun teen tallihommia. Alkuun se vähän meinaa olla levoton ja koittaa kuopia, mutta muutaman napakan Ei!:n jälkeen, se rauhoittuu ja alkaa nuokkua silmät puoli ummessa.


12:25 Aloitan tallityöt siivoilemalla Kallen karsinan. Se onkin aika hyvin taas myllerretty ja on oikeastaan kivaa päästä siivoomaan. 

12:45 Karsina siivottu ja sitten pääsenkin jo muihin hommiin. Seuraavaksi purutin karsinan ja vein sinne kaksi kottarillista puhdasta purua. Meidän uusi purusäkki on luultavasti sen verran tuoretta, että se pölisee aivan järkyttävästi. Siksipä kastelinkin purut ihan kunnolla kastelukannun avulla jotta pölyä ei irronnut enää ollenkaan. Sitten vielä sotkin uuden purun vanhan purun sekaan, jottei se kävisi niin pahasti ponin henkeen. 

13:00 Karsina on valmiiksi laitettu ja seuraavaksi laitan heinät. Karsinaan yöheinät valmiiksi ja käytävälle saaviin aamuheinät odottamaan. Heinien jälkeen teen ilta- ja aamuruuat sekä täytän karsinan juomakupin melassivedellä. Vaihdan vielä tarhaan puhtaan veden ja alan olla valmis tallihommien osalta.

13:30 Vihdoin saa poni huomiota! Laittelen sen suht ripeästi valmiiksi ja ruuna malttaa yllättävän hyvin seisoa paikallaan rauhallisesti, vaikka takana onkin kaksi vapaapäivää. 

13:47 Ollaan molemmat Kallen kanssa valmiita ja suunnataan maastoon. Ponskihan rokotettiin ja raspattiin torstaina, eli nyt viikonloppuna sai olla tosi kevyellä ja sama jatkuu vielä alkuviikon. Tänään pääsinkin kahteen päivään ekaa kertaa hepan kyytiin ja olikin ollut jo ikävä! Käytiin siis ihan kevyt käyntimaasto taivutellen ja hieman väistöjä tehden. Ravia otettiin yhden pätkän verran ja ponin oli kyllä ihanan virkulla tuulella. Se keksi vaikka mitä jänniä juttuja puskissa, mutta rentoutuessaan oli oikein kiva, kuten aina.


14:15 Puolen tunnin maastoilun jälkeen mennään takaisin tallille, jossa Elina ja Pete ovat jo laittamassa Zippeä kuntoon. Hoidan Kallen nopeasti tarhaan, vien sille vähän heiniä perään ja pakkaan kamat Elinan autoon. Zippe kyytiin ja päästään lähtemään kohti Kuopiota.

15:42 Ollaan perillä Sorsasalossa ja lähdetään kattomaan missä vaiheessa kisat on. Ehdin just sopivasti kuvailemaan metrikympin viimeisiä ratsukoita jonka loputtua mennään porukalla laittamaan Zippe valmiiksi. 

16:27 Otetaan Sipu ulos traikusta ja vaihdetaan kuljetussuojat pois sekä satula selkään. Elina lähtee rataantutustumiseen ja me jäädään kävelemään Zipen kanssa alkukäyntejä traikkualueelle. Ehdin näkyillä tässä välissä muutamia kavereitakin ja vaihdettiin pari sanaa, ja pian pitikin jo lähteä verkka-alueelle.


17:23 Elina lähtee verkkailemaan ja mä pääsen kameran kanssa kuvaamaan 120 luokkaa. Tosiaan, kuvat tulee tänne heti kun ehdin kaikki käymään läpi, jos jotakuta kiinnostaa. Ehdin kuvailla muutaman ratsukon ja kohta Elina tulikin radalle. Rata meni tosi hienosti ja Sipu oli tosi hieno! Luokassa oli arvosteluna vaikeutuva ratsastus, eli jokaiselta esteeltä sai enemmän ja enemmän pisteitä mitä pidemmälle rataa päästiin ja lopussa oli vielä jokerieste. Elina sai puhtaan radan, täydet 44 pistettä ja jäikin toiseksi ei-sijoittuneeksi :)

17:45 Mennään Zipen kanssa käsihevosalueelle odottelemaan seuraavaa luokkaa. Seisoskellaan sivussa ja katsellaan muita hevosia. Sipu haluaisi kovasti syödä mua, mutta mä en oo ihan samaa mieltä asiasta...

18:21 Elina tulee taas kyytiin ja lähtee verkkaan. Mä otan kameran esille ja painun aidalle kuvaamaan. On ihana pitkästä aikaa heilua kameran kanssa, ja vaikka vähän onkin ajotukset hukassa, tuntuu kuvaaminen tosi kivalta! Tässä 130 luokassa oli aika paljon poisjääneitä ja Elina pääsikin aika nopeasti radalle. Taas oikein kiva rata ja tuplanollilla maaliin. Elina menikin kolmannelle sijalle, mutta sitten toiseksi viimeinen ratsukko meni ohi ja näinollen sijoitus jäi yhden päähän. Ei haittaa, hieno heppa ja hyvä kuski!



18:43 Ollaan takaisin traikulla ja hoidetaan Zippe yhteisvoimin kuljetuskuntoon. Ruuna pääseekin sitten syömään heiniä traikkuun ja päästään lähtemään kotia kohti. 

20:04 Tallilla takaisin ja Zippe ulos kopista. Kävin vielä nappaamassa Peston ja Kallen sisälle, auttelin vähän tavaroiden laitossa ja rapsuttelin Kallea hetkenaikaa, ennenkun lähdin kotia kohti. 

20:53 Pääsin vihdoin pitkän päivän jälkeen kotiin ja kylläpä väsyttikin jo! Sisällä lämmitin nopeasti pari perunaa ja puolikkaan pihvin, ja syömisen jälkeen istahdin koneelle muokkailemaan kuvia ja kirjottelemaan tätä postausta.



Loppuillan oonkin istunut tässä koneen ääressä ja nyt kello onkin jo lähemmäs kahtatoista ja vielä pitää suihkuun raahautua.. Onneksi sitten pääsee nukkumaan! Nyt mä toivottelenkin kaikille hyvät yöt ja hauskaa alkavaa viikkoa! :)

2 kommenttia

  1. Tämmönen oli kyllä tosi kiva postaus, mutta musta kuvia ois saanu olla vähän enenmmän :-) mutta tykkään silt, useemminki tämmösiä! :`)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun tykkäsit! :) Ja kuvia on vähän vähemmän kuin normaalisti ihan tarkotuksella, kun halusin tehdä tästä vähän enemmän tekstipainotteisen.

      Poista