torstai 22. toukokuuta 2014

Reissun päällä + vähän heppajuttuja!

Taas onkin reissattu ihan tarpeeksi taas hetkeen ja on ihana olla kotona kaikessa rauhassa. Reissaaminen on oikeasti tosi mukavaa ja on ihana viettää laatuaikaa ystävien kanssa, mutta loppujen lopuksi ei uskoiskaan miten raskasta se on.. Oon aivan poikki ja hyvä että jaksan pitää silmiä enää auki! 

Vaikka aiheeltaan tää ei ihan aiheeltaan oikein tänne blogiin kuulukaan, ajattelin olevan kivaa vaihtelua tämmönen vähän lifestyletyyppinen kuvapostaus meidän Vironreissusta. Teen tän aika kuvapainotteisena, koska kerrankin kuvia tuli otettua ihan kiitettävä määrä, kun kamera oli lähes koko ajan matkassa mukana! 


Reissuhan startattiin tosi aikaisin eilen keskiviikkoaamuna klo 3.20. Jenni tuli hakemaan mut tästä kotoa ja napattiin vielä Laura kyytiin ennen kun lähdettiin ajelemaan kohti Helsinkiä.


Matkalla ehdin nukkua noin puolisen tuntia ja muutoin koko matka meni tosi nopeasti mukavissa merkeissä musiikkia kuunnellessa ja kaikenlaista höpötellessä.


Pian oltiinkin perillä Helsingissä länsi-satamassa ja siihen aikaan päivästä kello näytti 7.40. Laivamme lähti vasta 8.30 joten oltiin tosi hyvin aikataulussa eikä jouduttu juurikaan odottelemaan turhia. 


Kauan ei siis jouduttu jonottelemaan vaan päästiin melko suoraan ajamaan laivaan sisälle. Oli kyllä tosi jännittävää, siis ihan oikeasti! :D 


Laivaan päästessämme sisälle asti etsittiin joku mukava paikka istahtaa hetkeksi ja latailla puhelimen akkua. Löydettiinkin yhdestä kahvilasta ihanat sohvat ja köllittiin siinä lähes koko laivamatkan ajan, poislukien pikavisiitti tax-freessa.


Oltiin perillä Tallinnan satamassa joskus yhdentoista aikoihin ja ensimmäisenä laivasta ulos päästyämme suunnistettiin Superalkoon ostoksille. Kun ylppärijuhlien skumpat sun muut juomingit oli matkassa, lähdettiin etsimään jonkinlaista kauppaa, mistä voitaisiin ostaa kartta.. Semmonen onneksi löytyi ja samalla meinattiin saada parkkisakot... XD No, eikun auto vaan luvalliseen parkkiin ja metsästämään kartta kädessä ruokapaikkaa. 


Koska meillä oli loistava kartta sekä hyvin paljon Tallinnassa reissannut meikäläinen matkassa, löytyi etsimämme Amarillo suoriltaan kertaakaan eksymättä. Syötiin siis napamme täyteen, jonka jälkeen olikin loistava lähteä kiertelemään kauppakeskuksen kauppoja.


Käytiin parissa kaupassa ja löysinkin itselleni kengät ylppäreihin, jesjes! Lisäksi ostin yhden paidan sekä hiusvärejä kaksi kappaletta, enkä muuta. 


Kun ostokset oli ostettu ja oltiin suht valmiita kotia kohti, lähdettiin viiden maissa jonottamaan laivaan pääsyä. Oltiin taas tosi hyvin ajoissa, kun laivamme lähti takaisin Suomeen vasta 18.45. 


Tälläkin kertaa odotus tuntui aika lyhyeltä ja odotellessa keksittiinkin vaikka mitä puuhailua. Kyyläiltiin muita autoilijoita, kuunneltiin musiikkia, syötiin karkkia, pelattiin pelasin kännykällä ja vaikka vallan mitä.


Auto jäi taas parkkiin laivan autokannelle ja me lähdettiin sisälle laivaan ettimään jälleen laturipaikkaa. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt vaan jouduttiin tyytymään koville penkeille ilman mitään pistorasiaa.. :(


Lähdettiinkin melko pian käymään tax-freessä tuliaisia ostamassa, jonka jälkeen lössähdettiin yhteen laivannurkkaan keräämään voimia. Kasattuamme itsemme käytiin nopeasti ulkona kattelemassa auringonpaisteessa ohi ajavia laivoja ja lähdettiin taas ettimään jotain sohvaa.


Löydettiinkin kiva sohvanpätkä ja heitettiin kamat siihen ja käytiin tilaamassa ruokaa. Syötiin ja juotiin ja bongailtiin taas vähän laivoja.


Syötyämme hyvin kasauduttiin taas kaikki mukavasti siihen sohvalle ja Laura teki mun päähän vaikka kuinka monta erilaista kivaa lettiä. Toi vasemmanpuoleinen jäikin mulle loppuillaksi ja se oli tosi hauska! Illalta mulla ei ookkaan enää kuvia, mutta laiva oli joskus puolen kymmenen aikaan illalla perillä Helsingissä ja ajeltiin samantien Lauran serkulle yöksi. Syötiin hyvin ja painuttiin samantien nukkumaan sammuen kaikki kuin saunalyhdyt.


Seuraava aamu alkoikin ihanasti kun heräiltiin oikein hitaasti ja lähdettiin aamupalalle Subwayhin. Ekaa kertaa maistoin kinkkusubia ja oli muuten hyvää! Oon aina tosi huono maistamaan mitään uutta, mutta nyt kerrankin reipäisin ja onneksi uskalsinkin!


Muutamat parkkilipukkeet. Joskus puolen yhdentoista aikaan laitettiinkin navigaattoriin kohteeksi Mäntsälä ja lähdettiin suunnistamaan jo sinnepäin.


Ajeltiin hissukseen seuraavaan pysäytyspaikkaan, missä virallisesti meidän yhteinen reissu tulikin päätökseen. Ostettiin huoltsikalta jäätelöt ja juomista, ja otettiin hetki aurinkoa ootellessa mulle kyytiä. 


Hetken päästä tulikin iskä jo mua hakemaan ja hyppäsin sen kyytiin Jennin ja Lauran jatkaessa kohti kotia. Me lähdettiinkin ajelemaan takaisinpäin hetken matkaa, ennen seuraavaa pysäkkiä.


Mitäs muutakaan, kuin heppaa me lähdettiin hakemaan! Kyseessä on Elinan uusi 6-vee pv tamma Bella, josta varmaankin saatte kuulla jatkossa lisääkin! :) Kun tamma oli kyydissä, päästiin ajelemaan kotia kohti. Pysähdyttiin kerran syömään, sekä muutaman kerran tsekkaamaan että heppa on kunnossa ja juottamaan vähän vettä. Perille tallille päästiin joskus kuuden aikaan hyvin sujuneen matkan jäljiltä ja kyllä muuten vähän jo väsytti siinä vaiheessa....

Tallilla sitten teinkin kaikki tallihommat ja juteltiin jonkin aikaa Elinan kanssa uudesta hepasta. Oli ihana päästä touhuamaan taas rakkaan Kalleponin kanssa, kun päiväkin erossa tuntuu olevan jo liikaa! Käytiin aika rennosti maastoilemassa, minkä jälkeen treenattiin hetki laukkaa kentällä. Ratsastin noin puolisen tuntia, jonka jälkeen poni pääsi pesun kautta karsinaan sisälle. Mä kannoin vielä tammalle ja Kallelle vedet tarhoihin, sanoin hepoille heipat ja lähdin ajelemaan kotia kohti. 


Huh, oli muuten aika tiukka päivä. Nyt tuleekin uni varmasti oikein hyvin silmään ja aamulla onkin taas paluu arkeen ja aamutalliin lähtö. Nyt toivottelen hyvät yöt kaikille ja oikein hauskaa alkavaa viikonloppua! :)

6 kommenttia

  1. Alatko vuokraamaan, ratsastelemaan tota Bellaa vai jääkö se kokonaan "ulos" sun heppailusta? Riittäiskö sulla aika edes? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa vielä tarkkaan sanoa, mutta luulisin että kyllä se tulee jollain tapaa olemaan mukana mun heppailuissa jonkin ajan päästä :) ja aikaahan mulla kyllä riittäisi, kun tällä hetkellä ei muita ratsastettavia Kallen lisäksi ole.

      Poista
  2. Miksi elina vaihtoi hevosta? winski oli niin töydellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. W ei ollut vaan semmonen Elinan tyylinen hevonen, harmillisesti.

      Poista