sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Hyvänmielen estetreenit!

Onpa kello taas pikkusen liikaa, siihen nähden että aamulla herätyskello soittaa 7:15..... Ohoh hups, eikä tosiaan ollut suunnitelmissa enää postata tänään, mutta koska nukkumatti näköjään skippas mun unihiekat enkä saa unenpäästä kiinni, ajattelin tullakin vielä kirjottelemaan eilisen (eli siis perjantain) estetreeneistä Kallen kanssa! En takaa mitenkään kovin erikoista treeniselostusta, lähinnä vaan kuvien ja videoiden avulla pientä hehkuttamista... 

Maneesille mentiin Kallen ja Zipen kanssa Roosa meidän apunamme. Elina tuli ratsastamaan Sipulla koulutreenin ja pitämään mulle ja Kallelle estetreeniä siinä sivussa. Mä alottelin verkkailemaan ponskin uralla tehden siirtymisiä, suunnanvaihtoja sekä erikokoisia kaarteita ja ympyröitä. Kalle oli alusta asti tosi reippaana menossa ja vauhtia tuntui riittävän vaikka muille jaettavaksi.. Mua alkoi jo vähän jännittää mitähän koko treenistä tulee jos heppa ei rauhoitu ollenkaan vaan jatkaa samaa "höyryämistä" koko ajan.


Elina neuvoikin mua ratsastamaan tosi rennosti, hengittämään ja vaan rauhoittamaan koko tilanteen. Huomasin samalla itsekin että olin vaan jäänyt ihan lukkoon ja alkanut jännittää, mikä tarttui hevoseen ihan välittömästi. Kokosin itseni ja aloin rauhoittelemaan hieman jännittynyttä hevosta ja kun muistin ajatella oikein rauhallisesti, hengittää syvään ja olla hyyvin rauhallinen, oli Kallekin jo ihan erilainen ratsastaa. 

Hyppyhommat aloiteltiin kun oltiin verkattu hyvin ja molemmat rauhoituttu. Tultiin pari verkkahyppyä pienelle ristikolle ja myöhemmin pystylle. Ekojen hyppyjen jälkeen alkoi homma tuntumaan jo kivalta sekä helpolta niin kuskille kuin ponillekin, eikä kiireisyydestä tai jännittämisestä ollut tietoakaan. Kalle kuunteli tosi kivasti ja oli koko ajan kuulolla minne mennään ja mitä tehdään seuraavaksi. 


Verkkahyppyjen jälkeen tultiin muutaman kerran sarjaa ensin ihan pelkkinä ristikoina ravista. Sarjat on vielä aika vaikeita meille, mutta kun tullaan rauhassa ravilähestymisellä ja poni on kuulolla, onkin homma oikein helppoa. Laukkakin nousi joka kerta hyvin A-osan jälkeen ja B-osalle tultiin jo sujuvasti laukassa. Koska sarjakin tuntui helpolta, nostettiin se pystyksi ja tultiin se muutaman kerran myös näin. 


Seuraavaksi tultiin vielä muuri sekä portti pari kertaa yksittäisenä ja nyt on pakko kehaista! Kalle meni molemmat aivan superhienosti mitään turhia kyselemättä ja mulle tuli oikeasti kyydissä sellanen olo, että se luottaa muhun ja tekee kuten pyydän. Oli aivan ihana fiilis kun heppa tuntui niin itsevarmalta ja luottavaiselta, ettei sen edes tarvinnut kysellä mennäänkö!


Loppuun kokeiltiin vielä kahta erilaista, lyhyttä rataa. Ekalla radalla oli 6 hyppyä sisältäen sarjan, muurin sekä portin. Meidän eka oikea esterata ja kyllä vähän jännittikin, mitenhän se tulee onnistumaan. Turhaan jännitin, poni oli NIIN SUPER! Se hyppäsi juuri niiltä paikoilta kun pyysin ja teki ihan kaiken mitä halusinkin. Seuraava rata oli 8 hypyn mittainen ja vähän haastavampi. Ekalla kerralla ratsastin itse aika huonoihin paikkoihin ja kiltti poni hyppäsin kiltisti kaikista kuskin tyhmistä paikoista.. Elina neuvoikin mua ratsastamaan ajatuksen verran lyhyempää ja rauhallisempaa laukkaa ja tuomaan hyppypaikat vähän lähemmäs estettä. Kas vain, näin tein ja heti onnistui! Videolta (ihan alimmaisena) näkyykin viimesenä tuo viimeinen rata. 


Hyvään rataan olikin hyvä päättää kaikinpuolin hyvin mennyt treeni ja heppakin vaikutti niin tyytyväiseltä itseensä<3 Tallipäivän jälkeen mä tosiaan lähdin Helsinkiin viikonlopun viettoon ja tänään illalla vasta kotiuduin. Kallea kävin tietty moikkaamassa ja näkyiltiin Roosan kanssa, minkä vuoksi postauskin venyi. Jokatapauksessa siis mulla herätyskello soittaa viiden tunnin kuluttua, joten pakko koittaa vähän nukkua. Ehkä tää valvominen on näin "lomalla" sallittua, vietän nimittäin tällä hetken viikon vapaita töistä ja kyllä sitä ehtii myöhemminkin nukkua!


10 kommenttia

  1. sinun pitäisi myödätä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kyllä koutsi kertomassa mitä mun pitäis tehdä :)

      Poista
  2. Hieno pari olette. Koskas kisoihin? :) Osaako Kalle muuten vaihdot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! :) ei olla vielä suunniteltu kisoja kovin tarkasti vielä, katsellaan hiljakseen miten kesä sujuu ja miltä sitten syksymmällä vaikuttaa, onko poni radoille valmis. Ja ööm, se vaihtaa kylllä esteellä ja välillä ihan "vahingossa" mutta ei olla vielä oikeita kouluvaihtoja treenattu joten siis ei osaa vaihtaa käskystä :)

      Poista
  3. Miks sää nojaat noin paljon kaulalla, onko siihen joku syy/ tarkotus yms? Auttaako se kallea jotenki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä siihen mitään erityistä syytä ole, huono esteistunta ja kamala sukellus joka esteellä. Periaatteessa se helpottaa Kallen hyppäämistä kun mukaudun niin paljon, mutta silti pitäs mun parantaa tota istuntaa jonkin verran.

      Poista
  4. Sun kannattaisi myödätä enemmän, mut muuten hienoa ratsastusta !:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten sanoin jo ylempänä, mulla on kyllä koutsi kertomassa mitä mun kannattaisi tehdä :) Kiitos!

      Poista