keskiviikko 3. lokakuuta 2012

My Day - kuvapostaus

Moi, tänään päätin tehdä tälläisen kuvapostauksen, jossa kuvien avulla kerron normaalista arkipäivästäni.


Heräsin aamulla ennen yhdeksää ja 8.55 pääsin sängystä ylös. Koulu alkoi siis klo 10.00.


Kun olin pukenut päälle, menin laittamaan hiukset, ensin harjasin, sitten suoristin ja lopuksi tupeerasin.


Hiusten laiton jälkeen meikkasin, eli taivutin ripset & laitoin ripsiväriä.


Tämän näköisenä lähdin kouluun. Farkut: H&M, huppari: Tunisian tulijaisia, toppi: H&M.


Aamupalaksi söin yhden paahtoleivän sekä Panda-toffeevanukkaan ja join appelsiinimehua. Syödessäni luin samalla Nälkäpeli-kirjasarjan kolmatta osaa.


Koulupäivä lukarissa näyttää tuolta.


Kun olin valmis, kello oli 9.45 ja lähdin ajelemaan kouluun. Kävin matkalla tankkaamassa ja koululla olin tasan kymmeneltä.


Kaikki kopiksella olleet tunnit (10.00-13.00) istuttiin koneella ja välissä kävin ostamassa pillimehun & donitsin. Tehtiin ekalla tunnilla raportit edellisestä päivästä ja jotain ruotsin juttuja.


Yhdeltä sitten suunnistettiin Roosan kanssa lukiolle ja ensin oli tunti matikkaa.


Toinen tunti olikin ruotsia, ja tuossa joku tehtävä :D (sori  huono käsiala, en jaksanut keskittyä kirjottamiseen..)


Kotiin päästiin 15.15 ja kotona iskä olikin tehnyt ruuan valmiiksi: gulassikeittoa! Iskän bravuuri, sopii oikein ihanasti kylmään syyspäivään. Lisäksi join jotain mehua, söin yhden leivän ja luin Nälkäpeliä..


Syötyäni ja vaatteet vaihdettuani läksin tallille. Olin tallilla joskus puoli kuuden aikaan ja kuvailin Sissiä ja Winskiä ensin hetken ja sitten otin molemmat sisälle.


Kohta Jennikin tuli tallille ja laitettiin hepat kuntoon. Kun oltiin kaikki valmiita, lähdettiin käymään maastossa, minä Winskillä ja Jenni Sissillä.


Maastosta selvittyämme Jenni hieroi Sissin ja tehtiin kaikki tallihommat. Hoidettiin hepat, tehtiin iltatalli ja joskus kahdeksan jälkeen lähdettiin kotiin.


Kotona söin pari palaa pizzaa ja join lasillisen vettä. Sitten kävin vielä saunassa ja kohta lähden lukemaan Nälkäpeliä ja nukkumaan, aamulla kouluun kahdeltatoista :)

13 kommenttia

  1. etkö käy toista vuotta kauppista? Itsekin olen kolmannen vuoden opiskelija, ja mietin että kummalle puolelle olet suuntautunut? :) ja tämä oli kiva postaus, useammin tälläisia :) voisit myös joskus kertoa pelkästä koulupäivästäsi paremman postauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo käyn, ja asiakaspalveluun suuntautunut, kun ei toista vaihtoehtoa olluktaan niin pienen määrän vuoksi :D Ja kiva jos tykkäsit!

      Poista
    2. Olisitko halunnut suuntautua taloushallintoon? Omasta mielestäni asiakaspalvelu ja markkinointi puoli on niin turha. :D Koska kaupankassalle pääsee myös kirjanpitäjät, mutta tämä on oma mielipiteeni, ja olen hyvin tyytyväinen, että meille järjestettiin myös tuo toinen vaihtoehto, vaikka meitä onkin vain 11.

      Poista
    3. Olisin mielummin valinnut juuri tuon alan, mutta aina ei mene nallekarkit tasan.. :(

      Poista
  2. lisää tämmösiä (: ! kiva oli ♥

    ps. sun blogi on ihana!

    VastaaPoista
  3. Kiva tää vähän erilainen postaus! :)

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus! Oot nii hyvä tekee näit postauksia :)

    VastaaPoista
  5. oli ihan tosi kiva postaus!:) saa toteuttaa useemminki tällasen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon, ja eiköhän tälläisiä jatkossakin näy silloin tällöin.. :)

      Poista
  6. Kiva, jos saatte olla koulussa "koko päivän" koneella, meillä on vaan jtn kerran kahdessa viikossa ATK-tunti :( Saat kyllä tehdä useamminkin näitä päivä kuvina-postauksia! Rakastuin tohon sun banneriis, sul on tuurii kun oot saanut jonku tekeen sulle tommosen O_o Must tuli uus lukija pelkästään tän postauksen ansiosta

    Kurkkaa toki blogiini (http://dancingonallfours.blogspot.fi/) jonka kyselyyn toivoisin vastauksia (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha, onhan se joo aika erilaista kun saa koko päivän olla koneella. Ei me tosin ihan mitä vaan saada tehdä, mutta kirjoitettavaa on ainakin vähemmän :) ja kiitos!

      Poista