Miksi juuri kouluratsastus?

Olen pähkäillyt koko pitkän illan, mistä ihmeestä kirjoittaisin tänne blogiin, kun jotain olisi saatava aikaan eikä mitään uutta materiaalia ole mistään. Ajattelinkin sitten hetken kovalevyn tutkimisen jälkeen tehdä jotain selostuspostausta siitä, miksi olen ennemmin koulu- kuin esteratsastaja. Aihe onkin oikein ajankohtainen, sillä pikaisesti laskettuna kisoihin on enää noin 30 tuntia.. Jaiks.

Aina silloin joskus pienenä, ratsastuskoulun ponivuosina olin vannoutunut esteratsastaja. Aina innolla odotin uutta estetuntia ja mitä nopeampi poni sitä hauskempi tunti oli varmasti tiedossa. Kouluratsastus oli mielestäni tylsää, mutta silti sitä jaksoin tahkota, koska tiesin sen olevan todella tärkeää hyppäämistä ajatellen. Ekat estekisani menivät juuri niinkuin olin vähiten toivonut; neljännen esteen jälkeen loikka maneesin hiekkaan, ja kisat olivat osaltani ohi. Silloin kuitenkin jatkoin vielä "esteratsastajan uraani", mutta hirmuinen kisajännitys siitä kyllä jäi.

Pikkuhiljaa kun pääsin useammin hevosen selkään kuin vain kerran viikossa ratsastustunnilla, aloin pääsemään kouluratsastukseen sisään. Aloin huomaamaan, miten helposti ja pienin avuin hevonen voi oikeasti toimiakaan, kun vaan osaa itse oikeita asioita oikein pyytää. Ensimmäisen vuokrahevoseni Julian kanssa pääsimme hyppäämään vain hyvin harvoin, sillä heppa ei todellakaan ollut mikään estekonkari. Sen hyppytyyli oli juuri niin kovaa ja korkealta kuin mahdollista, joten hypättiin Jullen kanssa vain silloin tällöin, korkeintaan kerran viikkoon. Silloinkin esteet olivat aina alle 50cm, yleensä ristikoita. Kaikenlisäksi Julle ei edes juuri hyppäämisestä välittänyt, joten mieluummin pysyteltiin ihan sileän puolella.

Sitten jäikin ratsastuskoulun tunneilla kehää kiertäminen (niin, valitettava tosiasia, etten päässyt enää viimeisimpinä ratsastuskouluvuosinani kehittymään askeltakaan eteenpäin) kokonaan pois ja löysin tilalle jotain kultaisempaa. Löysin nimittäin itselleni vuokrahevosen ja vieläpä kaksin kappalein. Tästä kuitenkin tulossa laajempi postaus lähiaikoina, eikä nyt eksytä aiheesta :D Alkaessani vuokraamaan Elinan hevosia, en ollut kovin kummoinen ratsastaja niin koulussa kuin esteilläkään. Kaikki ratsastamani hevoset kuitenkin aina olivat hanskassa kestäneet, eikä mitään sellaisia ongelmia ollut, mutta käytännössä osasin vain muutamia helpon B:n asioita ja olin noin C-tasoinen. Siltikin Elina minut vuokraajakseen hyväksyi, ja onneksi niin..

Muistan ensimmäisen kerran kun mentiin Elinan kanssa talvella pellolle ratsastelemaan, minä jäin pellon toiseen päähän ja Elina meni toiseen. Silloin taisi olla ekoja kertoja kun ratsastin Laralla ja muistan kuinka rakastuin tuohon pörröiseen jättiläiseen.. ♥ Niihin aikoihin kun aloitin vuokraamisen, ekoilla kerroilla Elina teki jo selväksi, ettei hyppäämään pääse, koska hyppää itse ja olin alkuun pettynyt. Pettymys ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun huomasin kuinka hauskaa pelkkä maastoköpöttely tai kentällä ratsastaminen voi oikeasti olla. Hyppäämisen hienous alkoi siis unohtumaan pikkuhiljaa, ja kohta ei oikeastaan tehnytkään enää mieli hypätä, vaan mielessä olikin kouluratsastuksen perinpohjainen opettelu.

Koko ensimmäinen vuosi meni oikeastaan vaan Sissiin ja Laraan tutustuessa ja koulukiemuroita vääntäessä, kunnes joskus kesällä Elina tuli maininneeksi, että voisin käydä syksyllä hyppäämässä Laralla jonkin pienen alueluokan. Olin hieman kauhuissani ajatuksesta, mutta silti rohkeasti kävin kolmet kisat tamman kanssa hyppäämässä. Enkä kadu. Tuon kopsukan kanssa ei tarvinnut jännittää, kunhan otettiin rento fiilis ja mentiin vaan. Siksi olen nytkin uskaltautunut listaamaan tämän kauden kisakalenteriin estekisoja, koska tuo huipputamma minulle opetti, että otetaan vaan lungisti niin kaikki sujuu.

Vaikka en enää esteilläkään niin paljoa jännitä, niin pakko myöntää että viimekin estetreenissä kun esteet nousivat yli 80cm, alkoi ratsastajaa jo hieman hirvittää. Onneksi alla olikin superluotto Winski, eikä enää pelottanut yhtään. Silti, kouluratsastus vaan kiehtoo minua enemmän kuin korkeiden esteiden hyppääminen, siinä vaan on sitä jotain. Kaikki ne onnistumisen tunteet, uusien tavoitteiden ylittäminen sekä tietysti ratsastajan ja hevosen välisen kommunikoinnin lujittaminen. Tästä on hyvä jatkaa, ja kisoihin enää alle 29 tuntia. Innolla odottaen kauden ekoja koulukisoja, Winskin ekat koulukisat, minun ja Winskin yhteiset ekat kisat. Tää ei enää kohta kestä pöksyissä..

There was a hole in my heart, but then you came and filled it up.