maanantai 27. tammikuuta 2014

Vähän poneilua ja kuulumisia

Ajattelin ihan pikaisesti tulla postaamaan muutaman päivän kuulumisia. Mitään kovin erikoista ei hepparintamalla tällä hetkellä tapahdu, minkä takia postaustahtikin on ollut näin hiljainen. Kuitenkin ihan muutamalla sanasella viikonlopun kuulumisia!

Perjantaina taisin muistaakseni käydä vaan hoitamassa Vipin koulun jälkeen ja loppuillan taisin olla ihan vaan kotona. Istuin koneella melko myöhään ja kattelin elokuvia. Lauantaiaamuna oli aikainen herätys, kun lähdin heittämään äitin kuudeksi juna-asemalle. Sieltä ajelin kotiin aamupalalle ja tallivaatteiden vaihtoon, ja eikun Emmi hakemaan ja aamutallin tekoon!


Tarkoituksena oli kuvailla paljon kivoja talvikuvasia hevosten kanssa, mutta koska koko päivä oli kauhean harmaa ja inhottavan tumma, ei loppujen lopuksi otettu kuvan kuvaa. Sain kuitenkin tehtyä kaikki tallihommat + muut extrat mitä oli suunnitelmissakin. Oli oikein kivaa Emmin kanssa viettää kunnolla aikaa ja kun tallilta selvittiin, lähdettiin Lauran mukaan Hertan luokse. 

Itse olin mukana kameramiehen roolissa ja oli vähän hukassa tuo kuvaaminen Emmin kalustolla.. Nojaa, muutaman ihan kivan räpsyn sain kuitenkin ja Emmin ratsastettua muuten, kävin itse loppuravit ponin kyydissä. Hertta oli kyllä viime kerrasta mennyt hurjasti eteenpäin ja oli jo tosi kivan tuntuinen ratsastaa! Ainut mikä hommaa vaikeuttaa on mun pituus, en millään meinaa saada jalkoja ponin ympärille kun se on niin mini... 


Hertan jälkeen menin vielä omalle tallille suunnitelmissa lähteä pidemmälle maastolenkille Elinan kanssa. Laitettiin Winski ja Zipu valmiiksi ja lähdettiin kiertämään n. puolentoista tunnin lenkki. Ennen meillä oli tapana maastoilla tosi paljon yhdessä, mutta nykyisin käydään ihan liian harvoin! Nyt olikin oikein kivaa käydä kahdestaan maastoilemassa ja hepatkin olivat oikein virkeinä liikkumassa. Illaksi lähdettiin porukalla Kuopioon juhlistamaan mun synttäreitä ja olikin kyllä oikein superhauskaa! 

Eilinen vierähtikin kotona nukkuessa ja leffaa katsellessa. Iltapäivällä käytiin Lauran kanssa Jennin luona Lillin 1-wee synttäreillä ja illalla kävin tallilla hoitamassa Vipukan. Menin aikaisin nukkumaan ja nukuinkin taas iiihanan pitkät yöunet. Koulupäivä meni nopeasti mukavissa merkeissä ja tuntien loputtua mentiin Roosan kanssa yhteisvoimin käymään tallilla. 


Huomenna onkin suht aikainen herätys, kun kello herättää 4.15.... Siitä sitten viideksi tallille ja kuudelta starttaillaan auto traikun kanssa kohti Suonenjokea. Huomenna siis on se päivä, kun viedään Vippi takaisin :( Se menee takaisin omistajalleen ja meillä matka jatkuu eteenpäin. Ollaan koko päivän tienpäällä ja illalla vasta palaudutaan kotiin. Huomisesta reissusta kuulette sitten enemmän huomenna ;) Kannattaa vilkuilla tuota blogin fb-sivua, sinne varmastikin päivitän heti ensimmäisenä miten matka on sujunut! 

Mutta nyt, pakko mennä jo nukkumaan jotta jaksaa aamulla herätä, hyvät yöt kaikille ja huomiseen!

6 kommenttia

  1. Surku, että jouduit Vipistä luopumaan:( Mutta life goes on!

    VastaaPoista
  2. mitäs sitten tapahtuu kun Viputin lähtee kotia ;o tuleeko sulle joku uus tms.?

    VastaaPoista
  3. Oisitpa saanu terveen yp-hepan, et oisit päässy näkemään työs jäljen peremmin..
    Mut tuleehan noita hevosia vielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tota mäkin toivoin tosi kovasti... :/ Jep, niimpä niitä tuleekin!

      Poista