maanantai 9. huhtikuuta 2012

Suonenjokisuurcity

Täällä ollaan Suonenjoella ja hengissä edelleen! Kiirettä on pitänyt enkä siksi ole ehtinyt kirjoittamaan mitään, mutta nyt vähän kuvapläjäystä ja kun pääsen kotiin, voisin kirjoitella jotain erikoispostausta. Lauantaina siis muutaman mutkan kautta pääsin kuin pääsinkin tänne perille ja otettiin muutama kuva ulkona kun oli niiiin hyvä sää. Illemmalla sit hieman kokkailtiin ja huomattiin olevamme ihan A-luokan ykköskokkeja! Unohdettiin siis mm. rahkapiirakasta muutamia tärkeitä aineita ja lopputuloksena piirakka ei maistunut millekkään.

Illalla oltiin myös sitten yhden Annen kaverin Iinan kanssa, johon tutustuin viime kesän leirillä paremmin. Käytiin kylillä pyörimässä, mutta kun ei siellä mitään tapahtunut, tultiin tänne Annelle ja kolmen aikoihin mentiin nukkumaan.

Eilen herättiin jo ennen kymmentä ja aloitettiin värjäämällä Annen hiukset. Sitten käytiin koirien kanssa ulkona riehumassa ja nautittiin ihanasta kevätsäästä. Raikas ulkoilma vei kaikki voimat ja ulkoilun jälkeen tultiinkin sisälle syömään herkkuja ja löhöämään.

Illasta käytiin taas suurcitysuonenjoen keskustassa ja taaskin meno oli niin päätähuimaavaa että lähdettiin jo yhdeltätoista nukkumaan, ja oli muuten ihana nukkua kahteentoista asti! Univelat kuitattu ja tämä aamu onkin mennyt koneella istuessa. Kohta taas suuntaamme ulos ja myöhemmin tallille Annen tuntia kattomaan. Nyt ihailkaa kuvia! ;)






2 kommenttia