keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Erikoispostaus: Ulkonäöstäni

Nyt ajattelin siis kirjoitella jonkinlaista erikoispostausta, ja ajattelin toteutaa erään anonyymin idean. Eli kerron kuvien kanssa hieman ulkonäöstäni.


Olen siis ihan tavallisen näköinen tyttö, en mikään kaunis tai söpö, tämmönen tylsän tavallinen. Olen ihan sujut ulkonäköni kanssa, mutta aina sellaista pientä on, mistä en pidä ulkonäössäni tai itsessäni.


Hiukseni ovat keskipitkät väriltään tyvestä vaaleanruskeat ja tummuvat latvaan päin. Olen kasvattamassa niitä pitkiksi, enkä anna kahden VIP-kampaajani leikata niitä edes puolta senttiä :) Silmäni ovat siniset ja pienet. Ripseni sentään ovat pitkät, mutta sitäkin ohuemmat. Muutoin olen naamaani melko tyytyväinen, mutta inhoan leukaani ja vinksallaan olevia hampaitani. En kuitenkaan niin paljoa, että uskaltaisin mihinkään oikomisleikkaukseen..


Ruumiin rakenteeltani olen ollut aina melko hoikka, mutta silti minusta tuntuu aina että voisin pari kiloa pudottaa. En siis ole mikään ylipainoinen, mutta omasta mielestäni muutama liikakilo löytyy. Pituuttahan minulta löytyy 175 cm, mikä on jonkin ajan totuttelun jälkeen aivan sopivasti. Ratsasteluunhan se vaikuttaa jonkin verran, kun alkaa jo 160 säkäiset tuntumaan pieniltä..

Ihoni on todella hyväkuntoinen ollut aina enkä ole koskaan tarvinnut käyttää meikkivoiteita tms. Silloin tällöin jos joskus tekee mieli, niin saatan laittaa hieman meikkivoidetta & puuteria tai peitellä joitakin epäkohtia peitepuikolla. Olen siis selvinnyt melko helpolla murrosiästä, ilman mitään aknejuttuja. Vaikka en laittaisikaan naamaani mitään voiteita, käytän päivittäin ripsiväriä. En käytä myöskään kajalia tai luomivärejä. 

Luomuna.

Saan itsestäni todella helposti tehtyä pojannäköisen. Hiukset vaan lippiksen alle piiloon, ei meikkiä naamaan, pikkuveljen liian isot vaatteet päälle ja voilá! Ainosta onkin tehty poika. Viime vuonna voitinkin koulussa pukeutumispäivän, jonka teemana tyttöjen piti pukeutua pojiksi ja päin vastoin. 



Tällaista ulkonäköpostausta tällä kertaa, kuvia olisin laittanut enemmänkin, mutta blogger ilmoitti kuvatilani olevan täysi? Tietääkö joku mitä voin tehdä asialle ilman että kuvat häviää blogista, vai onko mitään tehtävissä? Voisin tehdä joku päivä tämäntyylisen postauksen ihan vaan omasta itsestäni, jos vaan teitä kiinnostaa. Laitelkaas muutenkin näitä erikoispostausehdotuksia lisää, laitan kaikki ylös ja teen niitä sitä mukaan kun tulee tylsiä hetkiä ja kerkeän! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti