perjantai 6. huhtikuuta 2012

Hurjasti heppailua

Huhhuh, taas on kiirettä pidellyt ja en eilenkään ehtinyt postailemaan.. Sori :( Nyt sitten tuleekin asiaa ihan eilisen edestä, sillä tapahtumia on kyllä riittänyt!

Keskiviikkona menin siis illemmalla ratsastamaan Hannun. Mentiin ihan kunnolla ja tosissaan kentällä noin tunti ja alkuun juoksutukset. Juoksutus on selvästi pelkkää hyvää Hannulle jotta joutuu oikeasti itse keskittymään minne jalkansa laittaa. Juoksuttamisen jälkeen kiipesin selkään ja aloittelin ihan käynnissä. Käynti ei ole tosiaan mikään Hannun bravuuri, mutta koko ajan paranee. En kauaa siis jaksanut kävellä, joten aloin ravailemaan ja tein molempiin päätyihin ympyrät.


Hannu on nykyään oikein super ravissa! Eihän sillä vielä ole tarpeeksi lihasta kantaa itseään pitkiä pätkiä ravissa, mutta niitä superhienoja pätkiäkin tulee hetkittäin. Herra on alkanut ravata tahdikasta ja hyvää ravia ja jopa rauhallista. Eli voin kyllä sanoa, että suuren työn tulos alkaa pikkuhiljaa näkyä, vaikkakin ei suuresti, mutta tärkeintä onkin, että Hannulla on kivaa ja minulla on hyvä tunne selässä.

Ravissa tein myös muutamat väistöt ja nekin oli ok, niiden harjoittelunaika on sitten joskus kun kaikki askellajit ja siirtymiset on kunnossa. Aloinkin sitten laukkailemaan ja laukkasin pääasiassa taas ympyröillä ja välillä aina vaihdoin päätyä. Hannun laukka ei ole koskaan ollut niin hyvää ja oikeasti rauhallista. Laukkasin aika pitkään molempiin suuntiin ja olen todellatodella tyytyväinen!


Loppuun menin ihan tylsyyksissäni jotain kouluohjelmaa kun en muutakaan keksinyt. Keskityin vain hyviin teihin ja siihen, että sain Hannun vastaamaan apuihini oikeilla hetkillä sekä pitämään pollen tyytyväisenä. Hannu oli tässäkin tosi kiva, muutaman kerran vähän protestoi "onko pakko"-meiningillä. Loppukäynnit kävelin sitten taas maastossa.

Eilen kävin serkkuni kanssa pakkailemassa Hulttion kamat tälle päivälle ja käytiin Ilmarin kanssa vähän köpöttelemässä maastossa ja otettiin me vähän lähtöjäkin :D Sieltä menin käymään kotona ja kohta lähdettiinkin Lauran kanssa ratsastamaan Lara ja Pesto maneesilla. Matkat meni hyvin ja maneesilla Lara oli ihan superhuippukivaihana! ♥ Mussukka on tärkein.



Mentiin ihan kevyesti; kaikki askellajit läpi, vähän isoja ympyröitä ja väistöjä. Menin siis apuohjien kanssa ja oli tosi kivaa ja kaikenkukkuraksi Larppi oli tosi kivalla tuulella! Lauralla ja Pestollakin meni kivasti edelliskertaan verrattuna.. :D Mentiin noin tunti, minkä jälkeen mentiin tallille takaisin ja tehtiin iltatalli.

Miten voi olla noin sulonen ilme? :D

Tänä aamuna lähdettiinkin sinne maneesille. Mentiin vasta yhdeksitoista, kun kymmeneltä oli maneesissa valmennus. Hepat meni melko hyvin koppiin, mitä nyt Hulttio kerran karkasikin, mitä pienistä. Maneesille päästiin ja pistettiin hepsukat tallissa ratsastuskuntoon ja lähdettiin verkkailemaan. Hannu oli alussa tosi kiva ja lähdin hyvillä mielin hyppäämään.



No, hypythän meni siis oikein hyvin, kun vaan sain koko hevosen liikkumaan. Heti kun Ilmari ei ollut heti perässä tai edellä, ei Hannukaan halunnut liikkua mihinkään vaan jäi paikalleen jurnuttamaan.. Ärsyttävä. No, sain sen sitten jotenkin liikkumaan ja saatiin muutama tosi hyvä hyppy! Korkein este taisi olla siinä 80-90 cm välillä ja olin kyllä ylpeä (:

Hups...


80-90cm?

Ennen kun lopeteltiin kokeilin vähän Ilmaria ja otin silläkin parit hypyt. Ilpo oli hirmu kiva, itse en vaan osannut täysin vieraalla hevolla katsoa paikkoja juuri ollenkaan.. Pitäisi ilmeisesti joskus muulloinkin ratsastaa muilla hepoilla :D Loppuravit menin vielä Hannulla.


Kaikenkaikkiaan Hannu tarvitsee treenausta laukkaamisessa, laukkaamisessa, siirtymisissä ja siirtymisissä. No, eikun sitten vaan treenailemaan. Myös kääntäminen on melkoisen hakusessa, ja ollaankin vähän suunniteltu josko menisin Hannulla Katri Malkamäen valmennukseen joku kerta joskus..


Laura ratsasti Peston tänään ja huomenna on sitten viimenen Peston hoitopäivä. Lähden huomenna kahden junalla Suonenjoelle, ja saa nähdä ehdinkö siellä postailemaan. Katsotaan... :) Mutta hyvät ja munarikkaat pääsiäiset kaikille! Ps, sori kamalan pitkä romaani.. :D

6 kommenttia

  1. kyllä ehit täältä postailemaan! :)

    VastaaPoista
  2. Lekollahan on nyt vuokralla noi hevoset? Kyselinkin Päiviltä niistä, mutta nähään nyt mitä ees tulee koko jutusta. Heti sen jälkeen kun kysyn joltain niin heti löytyy vuokrahevos tarjouksia.. Sitte epäonnellani en saakkaan niitä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se Päivi niitä vuokrailee ja käy ihmeessä kokeilemassa, tosi kivoja on kaikki! :)

      Poista