lauantai 24. tammikuuta 2015

Vaikeuksien kautta voittoon


Tänään meillä oli Kallen kanssa pitkästä aikaa eka estevalmennus, viimeksi oltiin valkussa lokakuussa, joka meni suoraan sanoen aivan perseelleen. Sen jälkeen on ollut ongelmia niin ponin vatsan, satulan epäsopivuuden sekä mun töitten suhteen eikä ollakaan oltu valmentautumassa pariin kuukauteen. Nyt vihdoin ja viimein päästiin siis mukaan ja äiti lupas sponsoroida mulle sen synttärilahjaks ja uskaltautui vieläpä katsomoon kattomaan. Niimpä töistä päästyäni ajelin tallille, siivottiin Kallen kanssa yhdessä karsina ja lähdettiin maneesillepäin.

Oli kyllä niin kiva päästä pitkästä aikaa noihin menoihin mukaan, hyppääminen muutenkin on ollut niin vähäistä ja harvemmin oon saanut mitään materiaaliakaan. Nyt Laura oli kuvaamassa koko valkun ja suuret kiitokset ja ylistykset kuuluu hänelle kun videoita sain tännekin asti! Videosta tuli poikkeuksellisen pitkä, sillä laitoin melkein kaikki videot siihen. Alotettiin siis kavaleteilla, joita tultiin ensin ravissa ja sitten laukassa. Laukassa oli jonkin verran ongelmia säätää laukkaa lyhyemmäksi, sillä aina kun lyhensin tarpeeksi poni halusi ottaa raville. Jouduttiin ottamaan monta kertaa uusiks, koska K siirty just ennen ekaa kavalettia raviin ja sain nostettua laukan vasta seuraavalle puomille. 


Toiseen suuntaan tultiin samantapaista hommaa, mutta kavaletit olivat nyt kaarevalla uralla ja viimesenä oli pieni pysty (videolla kohta 00:48). Kallelle tää oli tosi hankala, oikea on meille muutenkin heikompi suunta ja laukansäätäminen oli tänään erityisen vaikeeta. Kun piti kääntää ja säätää samaan aikaan, meni joko kuskilla tai ponilla pasmat sekaisin ja tehtiin mitä oudompia ratkaisuja. Kun saatiin rytmi ja lähestyminen kohdalleen saatiin myös pari oikein onnistunutta yritystä.

Sitten vaihdettiin taas suuntaa ja tultiin samanlaista tehtävää maneesin toisella sivulla. Tästä saatiinkin vähän lisää jännitystä, sillä esteen alla odottikin meitä vaaniva, pelottava vesimatto. Ja boooom, kuten voitte varmaan loput arvata - Aino ottaa kunnon lennot synttäreitten kunniaksi! Tää tehtävä löytyy videolta kohdasta 02:02 ja tippuminen heti sen perään 02:08. Kalle otti siis ekalla vesimaton ylityksellä turhan suuren loikan, pukkas sen jälkeen ja heitti mut maahan. Agaaaain. Vesimatto on kummitellut meille jo viime kesäkuusta asti ja ei olla nyt pitkiin aikoihin hypätty sitä, joten mun olis pitänyt jo arvata toi ponin reaktio.. Ei muuta kun hiekka suussa äitille huikkaaminen katsomoon "Ei hätää äiti!" ja takasin kyytiin jatkamaan.


Matto meni siinä ja siinä, hirveen jännittyneesti kunnes päästiin seuraavaan tehtävään. Kun poni ei mene niin se ei mene, turha sen kanssa alkaa tappelemaan. Matto otettiin pois ja tehtiin seuraava tehtävä ilman mattoa. Tässä piti tulla aina kaarteen kautta ensin tälle pystylle ja sen jälkeen samalla tavalla kaarteen kautta okserille (videossa 04:46). Kalle otti tässä vaiheessa todella paljon nokkiinsa tuosta vesimatto episodista ja olin aivan varma (enkä varmasti ollut ainoa) että nyt tästä ei tuu enää mitään ja kohta K ei hyppää enää minkään esteen yli. Se jäi kaarteissa vaan jumittelemaan ja pukitti taaksepäin kun ei halunnut mennä ilmeisesti kavereista poispäin. Olin ihan tuskissani että miten meille voi taaaas käydä näin, mutta onneksi sitten kaikki tuntui muuttuvan. 


Kun saatiin edellinen tehtävä siedettävästi sujumaan, tultiin rataa. (05:42) Radalla oli okseria, pystyä, porttia ja pressua. Ja niin vuan mentiin kaikista melkein kunnollisesti yli kaikista, portti tosin hypättiin paikaltaan ja pressulle tehtiin voltti. Mutta yritystä ainakin oli! Ainut este mille K ei kytänyt oli aurinkoportti ja saatiinpa kehujakin siitä miten se oli ainut este jolle ei tarvinnut lähestyä kuin kerran! :D Vika rata (07:25) meni jo oikein hyvin! K oli jo toipunut vesimaton aiheuttamasta järkytyksestä ja alkoi liikkumaan normaalisti. Se teki kivoja hyppyjä ja se liikkui oikein kivasti!


Lopuksi Kimmo laittoi vielä okserin eteen pari kavalettia joita tultiin muutaman kerran hakien vaan hyvää ja ehjää hyppyä okserille. Ja tässä vaiheessa viimeistään Kalle yllätti mut ihan täysin, se tuli tosi kivasti sisään puomeille ja Kimmo nostikin okseria ihan reippaalla kädellä. Ja Kalevi vaan hyppäs, se oli niin itsevarma ja riemuissaan ja meni yli tosi hienosti. Kerran toin sen vähän hassusti sisään, otettiin kunnon helikopteriloikka ja vaikka alkutunnista perä olikin ollut kevyt, ei poni sanonut tähän mitään. Vikalla kerralla saatiin todella hyvä hyppy ja oli ihanaa lopetella hyvillä mielin. 


Nyt riittääkin taas miettimisen ja treenaamisen aihetta pitkäksi aikaa. Kalle on kiva, siitä en pääse yli enkä ympäri sanoi kuka tahansa mitä tahansa, mä tykkään siitä vaikka se välillä mua kuskaakin eikä muulla nyt oikeestaan oo väliä. Ja Kalle osaa, kun ei oo turhia häiriötekijöitä ja se pysyy hyvällä fiiliksellä. Vesimattoon pitää alkaa tutustumaan kunnolla ja kohta K pääseekin taas irtohypytyspäivään. Sovittiin Kimmon kanssa että laitetaan mitä erikoisempia esteitä sille eteen siellä, jotta se saisi rohkeutta hypätä niitä yksin. Helmikuussa olis tulossa este- sekä koulukisatkin joten vielä on muutama viikko aikaa treenailla :)



Semmonen valmennus tällä kertaa. Oon kyllä tosi onnellinen et valkku päättyi hyvin, eikä katastrofiin. Yleensä kun K kerran vetää herneet nenään, se ei ihan vähällä lepy mutta onneksi tänään kävi näin. 

13 kommenttia

  1. toi sun tippuminen :-D mut hyvä ettei sul käyny mitää. vihdoin jaksoin jopa katsoa tuon videon, vaikken yleensä jaksa katsoa edes minuutin pitusia videoita. ihana Kalle! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh joo, oon aika mestari :D Jep, onneks ei. Ja kiva kun jaksoit, hyvä kuulla! K on aika huippis :)

      Poista
  2. ompas kivannäkösiä hyppyjä varsinkin nuo viimeiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lopussa alko olemaan jo jotain hajua tosta puuhasta :)

      Poista
  3. Kallen on tosi hankala kääntyä silloin kun käännät vain sisäohjalla etkä tue sitä ulkoavuilla tossa käännöksessä ennen okseria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaat varmaan että tarkotus oli vaan päästä sinne okserille - ainut keino oli antaa vaan ohjaa eikä jäädä miettimään mitään ulko-ohjan tukea.. En myöskään "vaan käännä sisäohjalla" vaan johdan sisältä ja ratsastan pohkeella eteen ja annan ulkoa tilaa.

      Poista
  4. ois kiva nähä joskus myös koulumenosta videota jos mahdollista, hyvältä näytti hyppelyt lopussa etenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäs vaan saada kuvaaja mukaan koulutreeniin.. :( Thanks!

      Poista
  5. Hyvältä näyttää etenkin noi okserihypyt! Kalle näyttää ihanan pörheeltä ja tomeralta aina esteen jälkee tai kun se hyppää isosti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli kyllä ihanan pörhäkkänä kun mentiin tota isompaa :D Ihan semmonen "hei mä osaan" -ilme naamalla.. :3

      Poista
  6. En nyt mikään opettaja ole, mutta meillä päin heppa ei saa missään nimessä ruveta paskomaan kesken tehtävän :D tai vähän jäi vaivaamaan, kun jos meinaatte kisatakkin joskus niin eihän se radallakaan saa ruveta hoitamaan asioitaan. Ja tää on vaan neuvo enkä tarkota pahalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sen varmasti huomasitkin että heppa oli "hitusen" jännittynyt tuosta vesimatosta ja usein hevoset tekee ns. hätäkakkoja kun joku pelottaa :) Normaalisti K tekee lannat ihan liikkeessä, mutta nyt kun jännitti niin sai kakkaamisesta hyvän syyn pysähtyä.

      Poista
  7. En ole mikään opettaja, mutta meillä päin hepat ei missään nimessä saa ruveta pakomaan kesken tehtävän. Jäi vain vähän vaivaamaan, jos meinaatte joskus kisatakkin niin eihän se saa ruveta hoitamaan asioitaan radallakaan. En missään negatiivisessä mielessä tätä kirjoita, pikku vinkki vaan :D

    VastaaPoista