Hyvää matkaa, ystävä

Niin hurjan kaunis ja kylmä talvipäivä, Nitan viimeinen päivä maan päällä meidän luona. Taivas oli ihan pilvetön ja aurinko paistoi varmasti kirkkaiten mitä koko talvena on paistanut. Menin tallille puolenpäivän aikaan ja lähdettiin heti moikkaamaan Nitaa tarhaan, jossa se sai viettää täysin normaalia päiväänsä tarhakavereiden ympäröimänä heinää syöden. 

Tapansa mukaan tamma kierrellen ja kaarrellen luikki meitä karkuun eikä halunnut tänäänkään tulla luokse, luullen että joutuisi töihin. Otettiin kuvia ja nautittiin ihanasta säästä ja katsottiin kuinka onnellisena Nita sai viettää aikaansa ulkona.

Ja voi miten se nauttikaan! Hepat tulivat sisälle normaalisti kaikki yhdessä ja Nita pääsi syömään viimeisen kerran kaurat karsinaansa. Yhdeltä alkoi viimeinen yhteinen tuntimme ja otettiin siitä kaikki irti. Annettiin Nitan tehdä mitä se halusi, se sai mielettömästi porkkanoita ja rapsutuksia, haleista ja pusuista puhumattakaan. Kiinnitin erityisen paljon tänään huomiota tamman positiiviseen ilmeeseen. Yleensä Nita on vähän hapan hoitotoimenpiteissä, mutta tänään se ei näyttänyt hapanta naamaa kertaakaan. Se oli koko ajan ihanan iloinen ja pirteä, mikä tarttui minuun ja Lauraankin. 

Harjattiin ja puunattiin tamma niin puhtaaksi kuin vain saatiin ja vaan rapsuteltiin sitä joka puolelta. Halusin oikeasti nauttia näistä viimeisistä hetkistä Nitan kanssa ja halusin että viimeiset muistot tammasta olisivat juuri tuollaisia mitä ne nytkin olivat. Iloinen ja pirteä poni ja kun vaan saatiin olla ilman kiirettä mihinkään. Tamma kerjäsi koko ajan porkkanoita lisää eikä millään voinut uskoa niiden loppuneen kun syötettiin vika porkkana Lauran kanssa puoliksi. Hassu. 

Niin hieno <3

Kellon lähentyessä kahta alkoi aikamme olemaan jo vähissä. Mietin miten tuntuu oudolta olla nyt tässä tamman vieressä ja seuraavassa hetkessä se olisi enää muisto. Mietin miten Nitasta oli tullut mulle hyvä, rakas ystävä niinkin lyhyessä ajassa ja miten paljon se olikaan mulle opettanut ihan muutamassa kuukaudessa. Mietin miten kiitollinen sain olla näin arvokkaasta ajasta ja ihanasta ystävästä. Mietin miten kiitollinen olen Lauralle, joka antoi mulle mahdollisuuden tutustua tuohon erityiseen ja omalaatuiseen hevoseen. Tuntui vaan ihan uskomattomalta, että kohta jäljellä olisi vain kasa kuvia, kultaa kalliimmat muistot ja tyhjä karsina.

Kun eläinlääkäri tuli, oli kaikki siinä. Oli jotenkin helpottavaa katsoa kun Nita sai elää viimeiset minuuttinsa onnellisena, tuttujen ihmisten ympäröimänä. Se näytti hyvin tyyneltä, rauhalliselta ja etenkin tyytyväiseltä. Se rauhoitti mun mieltä ja tiesin että se saa lähteä taivaslaitumille rauhallisena ja onnellisena. Viimeisenä annoin Nitalle halin ja pusun otsalle ja toivotin sille hyvää matkaa. Ja niin taas oli yksi ystävä poistunut maan päältä, tuonne parempaan paikkaan pilvien päälle hyppäämään esteitä ilman kipuja ja katselemaan meidän touhuja täällä alhaalla. 

Kiitos kaikesta <3