keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Mukavaa treenaamista

Nyt voin jo hyvällä mielellä sanoa, että olen tosi onnellinen päätöksestä viedä Lara maneesitalliin hetkeksi treeniin. Vaikka olen vasta kahtena päivänä ratsastanut hevosta kunnolla hyvällä pohjalla kevyen jakson jälkeen, on ero jo selkeä. Larppa on liikkunut todella hyvin ja alan pikkuhiljaa jo elätellä toivoa, että kauan vaivannut kinnerpatti on jo luutumaan päin. Normaalisti vasemman takasen liike on alkuun jäykempää kuin oikean, mutta vertyy kyllä hetken verryttelyn jälkeen. Nyt näinä kolmena päivänä mitä ollaan maneesissa hölkätty, on liike ollut alusta asti ihanan rentoa ja hyvää. On ollut suuri helpotus ja nyt vaan täytyy pitää kovasti peukkuja, että saadaan nauttia tästä hyvästä fiiliksestä pitkään♥

Sunnuntaina tosiaan muutettiin ja ennen muuttoa oltiin Wiivin kanssa kisakauden aloituksessa Vurrin seurakisoissa. Mentiin luokkina KN ja eka heA rata, A-merkki. KN:ssä W oli aivan mieletön!! Tehtiin ehdottomasti paras ratamme ikinä ja prosentteja sillä irtosikin 66,4 ja nämä oikeuttivat kakkossijaan. Olin tosi iloinen ja onnellinen onnistuneesta radasta ja seuraavaan luokkaan lähdettiin hyvillä mielin. Tosin, harmikseni W keräsi vähän pöllövirtaa paukkuvasta maneesinkatosta joten A:n rata ei ollut rento, eikä kovin tasainen, vaikkakin ihan kelpo suoritus ensikertalaiseksi tällä tasolla. Prosentteja saatiin reilut 59% ja ihan hyvillä fiiliksillä lähdettiin kotiin. 


Lara tosiaan muutti samana iltana ja kävin sen juoksuttamassa maneesissa. Hepalla oli kovasti energiaa ja vauhtia ja se näytti iloiselta päästessään liikkumaan. Tallinpitäjän mukaan tamma oli kotiutunut hyvin ja oli kuin kotonaan, kuten osasin jo arvellakin. Kaikki siis hyvin, heppa viihtyy ja siitä pidetään hyvää huolta. Maanantaina ratsasteltiin maneesissa vajaan tunnin verran, suht kevyesti sillä heppa tuntui aavistuksen väsyneeltä. Muutto on saattanut hieman jännittää sitä, uusi ympäristö ja kaiken päälle samaan aikaan sattunut kiima. Onneksi tamma ei enää sekoa samalla lailla kuin talvella, vaan kiima esiintyy vaan kiukutteluna muita hevosia (etenkin tammoja..) kohtaan. 

Eilen vietettiin vähän kevyempää päivää, sillä haluan pitää kaiken työskentelyn Laralle mieleisenä. En missään nimessä halua turruttaa sitä maneesin uran kiertämiseen, joten aurinkoisen kelin innostaneena lähdettiin maastoon käppäilemään. Käveltiin hangessa ja ratsastustiellä ja lopuksi mentiin maneesiin ottamaan ravi- ja laukkahölkät. Nyt heppa tuntui jo normaalilta, pirteältä itseltään joten tyydyttiin vaan ravaamaan ja laukkaamaan maneesia ympäri pitkin ohjin reippaasti ja rennosti. Oli ihana tunne, kun tamma liikkui niin rennosti ja mielellään, mikä ei aina ole itsestäänselvyys. 


Näillä jatketaan! Oon tainnut vähän innostua liikaa, sillä tulin jo melkein varanneeksi itselleni paikan estetunnille.. Apua, mitä tapahtuu! Ei meistä ihan esteratsukkoa kyllä enää saada, mutta jospa sitä uskaltaisi jotakin keppejä ylittää aina silloin tällöin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti