lauantai 25. maaliskuuta 2017

Muuttopuuhissa

Heippa! Tää talvi on kyllä ollut ihanaakamalaa aikaa. Alkutalvi meni mukavissa merkeissä, kun lunta ja jäätä tuli sopivassa suhteessa ja pohjat olivat oikein kivasti ratsastuskunnossa. Nyt auringon sulattaessa lumen pois ja yöpakkasten pitäessä jäätiköt erittäin liukkaina, ollaan oltu enemmän ja vähemmän huonojen pohjien armoilla. Toki, mitenkään pulassa ei olla oltu, onhan maneesi vartin kävelymatkan päässä. Wiivin kanssa ollaankin käyty tekemässä koulutreenejä maneesilla sekä Leppävirralla käytiin Jonnan valmennuksessa. Treenit sujuvat vaihtelevasti, ja syy ongelmiin löytyy satulan päältä. Oon tuskaillut viime viikkojen aikana sen kanssa, kun en vaan osaa tarpeeksi. Valmennuksessa saatiin kuitenkin niin kivaa ravipätkää aikaan, että en ihan ole täysmasennukseen vaipunut!

Kuvitukena tänään vanhempaa kuvamateriaalia mm. vuodelta 2011

Tosiaankin, huomenna onkin luvassa vähän erikoisempi päivä kaikinpuolin. Wiivin kanssa startataan kisakausi Vurrin seurakoulukisoissa ja luokiksi valikoitui tuttu ja turvallinen K.N. Special sekä Wiivin ensimmäinen HeA rata, A-merkki. Vähän jännittää miten käy, mutta onneksi mennään tuo KN alle eikä A:ssa ole toivottavasti enää ylimääräistä virtaa. Seuraavat kisat olisi mahdollisesti Kimmolla parin viikon päästä ja seuraavat näillä näkymin Pieksämäellä siitä viikko eteenpäin. Toivottavasti lähtisi kisakausi kivasti käyntiin!

Kisojen jälkeen Larppa muuttaa maneesitallille. Nämä pohjat saa mut ihan hulluks, hevonen joka tarvitsee jokapäiväisen liikunnan ja jumpan menee aivan jumiin noilla superliukkailla pohjilla. Joka päivä en ehdi mitenkään käymään maneesilla meidän tallilta käsin joten päätin ratkaista asian itselleni helpoimmalla tavalla. Muutetaan siis huomisesta alkaen suunnilleen kuukaudeksi toiselle puolelle kaupunkia Lekotallille, jossa nautiskellaan maneesista <3 Huhtikuun loppuun mennessä on varmasti jo sen verran sulaa, että päästään jo suht hyvin ratsastamaan ilman maneesia. Toivottavasti.


Ootan kyllä innolla ja kauhulla, miten pärjätään. Heppahan siis varmasti pärjää loistavasti ja onhan se ihanaa kun on maneesi käytössä, mutta miten ihmeessä osaan olla tekemättä itse tallihommia? Ja ruokkimatta, siivoamatta boksia koko kuukauden, huolehtimatta päiväheinien annoista ja kaikesta muusta? Tuntuu ihan kamalalta :D Onneksi paikka on kuitenkin kiva ja tiedän että hoito on hyvää, mutta silti jännittää jotenkin tosi paljon. Lisäksi mulla tallimatka kasvaa jonkun verran, joten kai se normaalisti tallitöihin kulutettu aika menee sitten niissä tallimatkoissa ajaessa.

Vanhalle tallille palaillaan tosiaan myöhemmin, mutta tällä välillä kun Larppa majailee täysihoidossa, käyn hoitamassa omat tallivuoroni ja liikuttamassa Wiiviä normaaliin tapaan. Kiirettä tulee pitämään, töitäkin nimittäin riittää ihan tehtäväksi asti, joten vapaa-ajan ongelmia on tuskin tiedossa lähiaikoina. Kivaa vaihtelua toki kaikki, mutta odotan jo innolla kesälomaa.. Sais vaan olla, heppailla ja nauttia elämästä.


2 kommenttia

  1. Miksi Lekolle eikä Kimmolle, vaikka se olisi lähempänä?

    VastaaPoista
  2. Lekolle ihan vaan siksi, kun hinta on halvempi ja tarhausaika pidempi. Larppa tarttee mahdollisimman pitkän ulkoiluajan, joten se oli prioriteettina ykkösenä.

    VastaaPoista