maanantai 17. marraskuuta 2014

Viikonlopun treenejä & uusi heppakaveri

Heippa jälleen! Mä palauduin lauantai-illalla Helsingin reissulta ja junamatkalla suonenjokelainen kaverini Anne tarttui matkaan viettämään viikonloppua tänne meille. Varkauteen päästessä käytiin samantien tallilla nappaamassa hevoset sisälle ja ilta vierähtikin pelaillessa ps -pelejä sekä herkutellessa. Mentiin suht ajoissa nukkumaan, sillä sunnuntaina olikin melko rivakka heppapäivä tiedossa!

Sunnuntai starttasi meidän osalta kello yhdeksältä herätyskellon soittoon. Kymmeneltä oltiinkin jo aikataulun mukaisesti valmiita tallille lähtöön ja ensimmäisenä ratsastusvuoroon pääsi kaverini Lauran (blogiin) pv-tamma Nita. Tästä hepasta voitte lisää lukea Lauran omasta blogista ja minä astuin kuvioihin viime keskiviikkona käydessäni ekaa kertaa hepan selässä. Nitaa tulen ratsastamaan jatkossa muutamia kertoja viikkoon miten nyt Laura tarvitsee liikutusapua ja nyt sunnuntaina olikin kolmas treenikerta tamman kanssa.


Mentiin totuttuun tapaan maneesiin ja tämäkin ratsastus edelliskertojen tapaan kului suurissa määrin toisiimme tutustuessa. Nita on niin erilainen ratsastaa kuin millasilla mä oon tässä vähän ajan sisään mennyt, joten on ollut melkosta totuttelua. Se osaa helposti vielä huijata mua muka rentoutumalla, mutta samassa hetkessä onkin kadonnut avuilta.


Sunnuntain ratsastus meni ihan kivasti ja saatiin kuviakin, kiitos Anne! Virtaa piisasi taas, joten sain tehdä melko paljon töitä että sain tammaa edes hetkeksi kuulolle. Tehtiin joitakin pysähdyksiä ja siirtymisiä ja ratsastin aika paljon ympyrällä taivutellen Nitaa molempiin suuntiin. Laukassa meno oli aika villiä, joten keskityttiin vaan pitämään tempo rauhallisena ja hitaana. Lopussa tamma toimi taas jo paljon paremmin ja oli oikein kiva ja rauhallinen.


Nitan jälkeen ratsastusvuoroon pääsi Kalle, jolla oli takana kahden päivän vapaat sekä perjantainen hieroja. Siltä oli löytynyt muutamia jumeja oikeasta takasesta sekä vasemmasta rintalihaksesta. Koska sunnuntaina oli joka paikka ihan jäässä, päätettiin lähteä maneesiin kunnon pohjalle, kuitenkin kevyt sileäntreeni mielessä.


Jo alkuverkasta lähtien poni tuntui niiin kivalta. Se oli reippaana ja tarmokkaana menossa eteenpäin ja oli selvästi tyytyväinen päästessään liikkumaan. Mahavaivat ovat näillä näkymin poissa ja olo on kyllä enemmän kuin huojentunut kun heppa alkaa olemaan täysin oma itsensä. Loppuviikosta se tosin yskähteli jonkun verran, joten se on saanut olla vähän kevyemmällä. Loimittaminen ja valkosipulikuuri on ilmeisesti tehonnut ja poni ei oo yskinyt nyt pariin päivään ollenkaan :)


Otettiin siis hyvin kevyesti sunnuntaina ja ratsastuksen kesto oli matkoja mukaanottamatta noin 45 min. Tein ihan perusjuttuja ravissa ja laukassa, muutamat vastalaukat sekä pari kertaa kavaletin ylitystä. Koko ajan ruuna oli tosi ihana, liikkui hirmuisen kivasti ja varmaan hymyilin koko treenin ajan.. Anne pääsi sitten loppuverkkojen ajaksi kyytiin ravailemaan ja Kalle käyttäytyi vallan mainiosti alkujännityksestä toivuttuaan myös täysin vieraan kuskin kanssa.


Joo, poni on vähän paisunut... Nyt kun kunnon treenistä on ollut vähän taukoa se on kyllä vallan mainiosti kasvattanut tuota mahaa. Mähän en oo enää ollenkaan pitkännäkönen tonne kyytiin kun vatsa on niin valtava ja muutenkin heppa on sen verta massava :D Eiköhän se siitä taas sutjakoidu kun treenin makuun taas päästään, pikkuhiljakseen.


Tänään meillä olikin vähän erikoisempaa ohjelmaa Nitan kanssa. Laura kysyi eilen multa haluisinko hypätä tammalla pikkuluokat sunnuntaina Kimmon tallin kisoissa ja vähän epäilevänä sovittiin estetreeniä tälle päivälle. Voin kertoa että eilen vähän jännitti miten meillä sujuu, oon nimittäin hypännyt kunnolla viimeksi jollain muulla kuin Kallella Winskin kanssa ennen sen myyntiä..

Sovittiin Lauran kanssa että hän neuvoo mulle alusta asti alkuverkoista lähtien miten pääsen tamman kanssa parhaaseen lopputulokseen ja alotettiinkin samantien kun olin kävellyt alkukäynnit. Ensin tarkistettiin että tamma on käynnissä kuulolla tehden väistöjä ja voltteja. Samaa jatkettiin ravissa ja mun piti muistaa pitää koko ajan tasainen tuntuma ohjalla sekä pohje koko ajan kiinni. Nitan piti kuunnella mua koko ajan, ja mun taas piti vahtia ettei se lähde missään vaiheessa kiihyttämään ilman lupaa. Laukassa koettiin kyllä kunnon ahaa-elämyksiä, kun Laura oli kertomassa mitä mun pitää siellä tehdä!


Hyppääminen alotettiin pienellä ristikolla ja voi kauhistus mikä järkytys mulle oli tuommoset loikat.... :D Olo oli kuin alottelijalla ekoissa hypyissä, en todellakaan ollut varautunut noin voimakkaisiin loikkiin. Alkujärkytyksestä toivuttua alkoi meno jo sujumaan ja Nita oli ihan fiiliksissä päästessään hyppäämään. Verkkahyppyjen jälkeen tultiin linja, joka sujui paremmin kuin osasin odottaa. Näiden jälkeen hypättiin pari rataa ja katsottiin miltä homma tuntuu. 


Eka rata meni vähän hakiessa, mutta toisella oli jo selvästi parannusta. Mun piti ite muistaa miljoona tärkeetä pikkujuttua ja kun ne oli kunnossa, Nita sai hoitaa loput. Mm. käden rentouttaminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikeelta, mutta kun loppujen lopuksi sain kätösen rennoksi oli hyppääminen taas ihan eritavalla kivaa. Loppuun tultiin sit vielä muutama lähestymisharjotus ja lopeteltiin sen jälkeen.


Mutta oli kyllä kivaa! Vaikka Nita onkin tosi kuuma ja vähän hankala, oli kiva huomata miten loppujen lopuksi simppeliä hyppääminen olikaan. Mun piti vaan odottaa rauhassa, olla rentona jalka kiinni ja antaa hevoselle tilaa hypätä. Lauran neuvojen avulla saatiin tosi hyvä pieni radanpätkä ja voin sanoa että odotan jo innolla sunnuntaita! Vielä on vaan epävarmaa hyppäänkö pelkän 80cm luokan vai myös siihen 90, keskiviikkoon asti mulla on aikaa päättää.



Mutta nyt näihin kuviin, videoihin ja tunnelmiin, mä painun nukkumaan. Tossa tosiaan pientä videopätkää meidän hyppäilystä, laitoin siihen kaikki videot mitä Laura kerkesi kuvailemaan. Mä koitan palailla ihan viimestään loppuviikosta taas kuulumisten kanssa ja mahdollisesti jonkinlaista erikoispostaustakin on tuloillaan, kunhan saan sen julkastua!

8 kommenttia

  1. Ratsastat niin ihanan siististi ja eleettömästi! Varsinkin noi pari vikaa hyppyä oli sun osalta ihanaa katseltavaa, kun sait kädenkin kunnolla rentoutettua. Täytyy kyllä sanoa, että jos joskus tarvitsisin mun hevoselle liikuttajaa ja meidän välillä olisi 500km vähemmän niin enemmän kuin mielelläni pistäisin sut kyytiin... :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua kiitos! Ihana kuulla! :) Onhan mulla vielä matkaa, että saan ratsastuksen siistiks ja eleettömäks varsinkin esteillä, mutta parempaan päin koko ajan menossa.

      Poista
  2. Kävikö Kallella semmonen nainen, joka opiskelee vasta hierojaks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei käyny, ihan sama hieroja kuka on ennenki hieronu Kallen :)

      Poista
  3. oon saanu sellasen kuvan lauran blogista, että nita tosiaan on aika haastava ja varsinkin esteillä kuumuva, mutta kyllä sä silti mun silmään ainakin sait hyviä hyppyjä :) varsinkin noi pari viimestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on kyllä tosi vaikee ja kuuma esteillä mut loppujen lopuks se meni yllättävän hyvin :) Kiitoksia!

      Poista
  4. Nita menikin sulla tosi nätisti :) näytti oikein kivalta tein meno.

    VastaaPoista