tiistai 13. elokuuta 2013

Maastoesteitä, klinikkaa sekä lyhkäinen postaustauko

Ohhoh, niin se aikaa vaan kuluu ja suunnitelmat muuttuu. Alunperin mun piti tulla postaamaan jo sunnuntai-iltana, mutta kuinka ollakkaan, suunnitelmiin tuli muutos ja lähdettiin kaupunkiin illaksi. Eilen yritin uudestaan, mutta sitten en ehtinyt kirjoitella tätä loppuun kun piti rientää abikurssille. Nyt vihdoin mulla on aikaa kirjoittaa tämän loppuun! Bannerinkin vaihdoin ihan vaan pienenä uudistuksena, tästä bannerista kiitokset Tiialle!

Mutta, nyt pääsettekin lukemaan mun lauantaista, mikä oli ihan huippu! Päivä sisälsi paaljon heppailua, monta tuhatta kuvaa sekä ihan loistavaa seuraa! Aamulla lähdin ysin maissa tallille, jossa pakattiin tavarat & Pesto kyytiin ja lähdettiin Peston omistajan kanssa ajelemaan kohti Suonenjokea. Pesto matkusti traikussa oikein fiksusti ja päästiinkin perille ilman mitään probleemia. Vanhiksellehan me siis oltiin menossa ja oltiin varattu maastoestetunti. Perille päästyämme sain kuulla, etten saanutkaan Leksaa tunnille! Olin ihan järkyttynyt, kun kuulin ratsastavani Kamilla -nimisellä pv-tammalla, jonka selässä en ollut edes koskaan ennen käynyt.


Kun saatiin hepat valmiiksi ja koko muu ryhmä kasaan, lähdettiinkin maastiksille päin. Kamilla tuntui tosi hassulta ja olikin hyvin mielenkiintoista mennä ihan vieraalla hevosella hyppäämään maastoesteitä. Meillä oli ihan tosi kiva ryhmä, kaikki oli vanhoja tuttuja ja oli aivan ihanaa nähdä taas kaikki Suonenjoen kaverit! <3 Annekin pääsi ihanasti kuvailemaan, joten kaikki kuvat taitaa olla Annen käsialaa. Muutama ehkä Iidankin ottama? :D Alkuun verkkailtiin ravissa & laukassa hepat kunnolla hereille ja avuille ja Kamilla tuntui ihan kivalta, liikkui ihan suht kivasti eteenpäin ja kuunteli hyvin.


Alkuverkkailun jälkeen alettiin hyppäämään ja alkuun tultiin tollasta melko pientä, mutta kapeaa tukkia. Kamilla tuntui oikeen kivalta, vaikken sitä osannutkaan pätkän vertaa ratsastaa enkä tiennyt yhtään mitä pitää tehdä. Se liikkui kuitenkin tosi iloiseksi yllätyksekseni hyvin omalla moottorilla eteenpäin ja sitä oli todella helppo lyhentää, kun meinasi hetkittäin valua liian pitkäksi ja veteläksi. Verkkahypyt onnistui ihan ok, ja siirryttiinkin hyppäämään tuota risuestettä.



Tässäkään ei mitään suurempia ongelmia, mutta kerran en saanut Kamillaa tarpeeksi teräväksi, vaan se jäi vähän liian pitkäksi > en nähnyt paikkaa ollenkaan ja ajauduttiin ihan liian lähelle estettä. Hevolla on ilmeisesti tyyli hypätä tosi paljon ylöspäin jos paikka osuu liian lähelle ja niin kävi nytkin. Hyppy ei ollut yhtään pyöreä vaan ylöspäin. Seuraavalla kerralla onnistui jo paremmin ja päästiin sitten vesiesteelle.


Kamilla on onneksi ihanan paljon hypännyt noita maastoesteitä, joten veteenmenokaan ei tuottanut ongelmia kun heppa käveli sinne ihan reippaasti. Ravailtiin se muutaman kerran ja vikalla kerralla jatkettiin vedestä tollaselle esteelle, mutta sen nimeä en nyt muista. (Juu minä kenttäratsastaja, kyllä.) Tälle esteelle ajauduttiin taas himppu liian lähelle, mutta nyt hyppy ei ollut niin järkky, kun sain hevosen pungettua esteestä suht hyvin yli.




Tämän jälkeen pyörähdettiin järvessä, josta jatkettiin koko päivän pelottavimmalle esteelle. Ensin hypättiin portaat ylöspäin ja niille oli tosi vaikea osua niiden kapeuden vuoksi. Sitten jatkettiin vähän ylöspäin, käännyttiin alamäkeen ja mentiin sellainen kukkula ylös. Kukkulan mäki alas ja heti sen perään este, hui kamala miten mua pelotti! Oli ihan sika pelottavaa kattoo siellä ylhäällä että tonneko pitäs päästä. Onneksi Kamilla oli niiin hieno että selviydyttiin ihan mitään hankaluuksia, jes!




Sitten jatkettiin sianselälle, minkä perään mentiin kivimuuri. Molemmat aika sellaisia perusjuttuja, ja välissä piti taas ratsastaa Kamillaa vähän lyhyemmäksi ja pidättää jonkun verran. Näitten jälkeen siirryttiin tohon ylös- ja alashyppyihin, mitkä ei tosiaan oo mun juttu :D Ei jestas missä asennossa oon noissa alaspäin hypyissä, huhhuh! Mutta hauskaa oli kyllä, päästelin vaikka mitä vinkasuja kun en hallinnut tota hommaa ollenkaan, ja ilmeet onkin sen mukaiset! En ees laittanut mitään sensurointeja, että varmasti menetätte yöunenne noin kauniista ilmeistä. Ylöshypyt onnistuikin jo paremmin.




Viimeisinä hypättiin kuivahautaa, valkoista laatikkoa ja sti tollasta tukkijuttua. En jaksa sen kummemmin selitellä, kaikki meni hyvin ja Kamilla oli haauska! Loppuun tultiin vielä minimaalinen radanpätkä, jossa hypättiin ensin kuivahauta, sitten se tukkijuttu, alashypyt, tukki, trakehner sekä viimeisenä valkonen laatikko. En nyt muista mikä meni miten meni, mutta eipä tainnut olla kummempia, taaskaan. Kamilla oli vaan niin kiltti, kun hyppäsi kaikki esteet vaikka kuski ei osannut ja jäi mullekin oikein hyvä mieli!



Loppuverkattiin hepat vielä ja lähdettiin kävelemään pihaa ympäri loppukäynneiksi. Tunti oli mennyt yllättävän hyvin ja oli kivaa hypätä hevosella joka osasi homman jo kuin vettä vaan. Ratsastuksen jälkeen hoidin Kamillan ja Pestokin kun oli saatu valmiiksi, päästiin lähtemään takaisin kohti Varkautta. Pysähdyttiin matkalla Abcllä ja jatkoinkin suoraan siitä töihin. Töissä pyörähdettyäni Laura nappasi mut kyytiin ja heitti tallille, jossa siis oma auto odotti.




Tallilla aloitin siivoamalla Winskin karsinan ja laittelin ruuat. Kohta Emmi tuli mun seuraksi tallille, joten saatiin nopeasti tallihommat tehtyä ja päästiin hakemaan hevosia. Kuvailin tosi makeita taidekuvia Emmin kameralla urheiluasetuksella ja waaau miten kauniita niistä tuli.. Not. Otettiin sitten molemmat hevoset mukaan talliin ja ensimmäisenä liikutukseen pääsi Zippe. Laitettiin se valmiiksi ja lähdettiin hiittikselle. Alkuun vaan ravailin & laukkailin hiittistä edestakaisin reippaasti ja herättelin ponia. Muutaman kerran jälkeen yritin aloittaa hommat kunnolla, mutta se nyt ei mennyt ihan suunnitelman mukaan..




En saanut Zippeen mitään tuntumaa, se vaan kaahotti menemään ihankun en olis ollut kyydissä ollenkaan. Se oli tosi jännittynyt eikä oikein keskittynytkään. Meinasi hermo mennä, kun en kertakaikkiaan osannut tehdä sen hevosen kanssa mitään. Otin hevosen käyntiin ja aloin tekemään paljon avoja, sulkuja, siirtymisiä sekä temmonmuutoksia. Samaa hommaa jatkoin ravissa, mutta jotenkin ei vaan tullut sellaista hyvää fiilistä ja aloin jo luovuttamaan koko elukan suhteen.

Siis mitä hittoa mä teen?!? Aivan karsee istunta, kiskon vaan ohjista, en osaa yhtään ja masennuskin näkyy naamalla


Jossain vaiheessa kuitenkin kaikki jotenkin loksahti paikalleen. En oikein edes tiedä mitä tapahtui, kun kaikki vaan alkoi rullaamaan paremmin; Z liikkui rennosti ja pyöreästi takaa eteen, kuunteli sekä oli tosi tasainen. Kun saatiin sekä ravissa & laukassa kivat pätkät, ravasin loppuravit rennosti hiittiksen päästä päähän ja voitiin lähteä hyvillä mielin tallille. Emmi sai kyllä yllättävän kivoja kuvia siihen nähden, miten paskasti meni..


XD Ei herranjestas miltä tuo hevonen näyttää.. 

Tallilla sitten Emmi alkoi harjaamaan Winskiä sillä välin kun minä laitoin Zipen kylmäysletkuihin. Winskin ollessa valmis mentiin kentälle juoksuttamaan se irtona. Olin jo siihen aikaan illasta niin poikki, etten jaksanut enää ratsastaa, joten päädyin juoksutukseen. W oli kivan rento ja sitä on aina niin kiva juoksuttaa kun se vaan juoksee uralla kiltisti sitä askellajia mitä käsken. Loppuravailujen ajaksi hyppäsin itsekin kyytiin ja laitoin ohjat vaan päitsiin kiinni. W toimi aivan loistavasti noinkin, ihan ilman mitään suitsia tai muita ylimääräisiä härpättimiä. Hieno <3


Sunnuntaina ja maanantaina en käynyt ollenkaan heppailemassa, turhaa koomailua vaan. Vikan kouluvuoden ekat päivät on jo taputeltu ja syksyn kirjotuksiin enää vajaa kuukausi.. Tästä päästäänkin seuraavaan asiaan, eli blogin tulevaisuuteen. Mun aika on aivan älyttömän rajallista tällä hetkellä ja kaiken extra-ajan koitan käyttää niihin kirjoituksiin lukemalla. Siksi joudun todella ikäväkseni laittamaan blogin hieman hiljaisemmalle ainakin hetkeksi, jotta voin keskittyä vaan ja ainoastaan kouluun, kavereihin sekä hevosiin. En usko kestäväni koko aikaa ilman postaamista, eli tekstejä saatan tulla kirjoittelemaan vähintään kerran viikossa. Postaustahti kuitenkin hiljenee, mutta vain siihen asti kunnes saan syksyn kirjotukset rämmittyä läpi! Ei siis kannata masentua, palailen kyllä normaaliin heti syyskuun jälkeen, ellen jo aiemmin ;)



Ja sitten loppuun vielä muutamia kuulumisia ja suunnitelmia. Käytiin tänään Winskin kanssa ostotarkastuksessa Laukaalla ja poni oli kyllä hirmu kiltisti koko matkan! Sain olla pitämässä sitä kun sen kintut kuvattiin ja oli kyllä aika jännää, kieltämättä. W:ltä ei löytynyt mitään kilpailukäyttöä estäviä juttuja mistään, joten nyt vähän jännätään miten käy. Huomenna suunnitelmissa Roosan kanssa autojen siivoilua ja torstaina mennään heppailemaan kera Jennin.


NIIN JA SITTEN!! Wooooohoooo, tämä tyttö pääsee sittenkin lähtemään Weekend -festareille, JESJESJES! En niiiin malta odottaa perjantaita, että starttaillaan autot kera huippulössin ja lähdetään ajelee kohti Helsinkiä. Meillä on siis kahden päivän liput ja ollaan yötä siis siellä Helsingissä. Huiiii, aivan mahtava reissu tulossa! Onko kukaan täältä lukijoista tulossa? :)

Nyt pitääkin jo kiitää nukkumaan, että jaksaa aamulla virkeänä kouluun.. Adios amigos, hauskaa kesänloppua ja palaillaan taas kun arki antaa myöten!

24 kommenttia

  1. Olipa kiva postaus! :) hyvät kuvat myös!

    VastaaPoista
  2. minäkin oon menossa myös tonne festareille! (:

    VastaaPoista
  3. aivan kamalia taas nuo mun ottamat kuvat miksen koskaan onnistu kuvaamaa sua hyviiin :(

    VastaaPoista
  4. ÄÄH mäki haluun hyppää maastoesteitä !! Tosi kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, ne on kyllä niin siistejä! Vaikka mua pelottaaki alkuun ihan järkyttävästi, nii silti se vaan on ihan megahauskaa :D Ja kiitos :)

      Poista
  5. Saanko tehdä sulle bannerin niin hyviä kuvia!!! :)
    tai voisitko tehdä banneri kisan :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla oikeastaan ole tarvetta bannerille, joten kisaa en ainakaan järjestä :) Mutta toki saa tehdä jos on innostusta.

      Poista
  6. Uskaltaisinkoha joskus tulla hyppää noita.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläkylläkyllääää! Joskus päräytetää sillee et lähet Penskillä? ;)

      Poista
  7. Kiva postaus!<3 Harmi että jää blogi tauolle, mut ymmärrän kyllä!:) Tsemppiä tentteihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, muakin harmittaa tosi paljon laittaa blogi tauolle:(

      Poista
  8. Aina yhtä kiva lukee vanhispostauksia,tosi kivan näkönen paikka ja hyvin ratsastat! :)

    VastaaPoista
  9. Ihanat kuvat ja hyvä postaus :) Aina kiva lukee :)Ratsastat tosi hyvin! Millo se ystävä postaus tulee?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon! :) En osaa sanoa, mulla on tällä hetkellä ihan kamala kiire eikä mihinkään ylimääräiseen oo aikaa, mutta koitan joskus tehdä! :D

      Poista
  10. Oletko tulossa vurrille kisoihin 1.9? Tai edes kuvaamaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä vielä, riippuu onko Elinalla kisoja mutta en kisaamaan tule ainakaan :D

      Poista
  11. oot mulle kunnon idoli oikeesti :3

    VastaaPoista