perjantai 2. elokuuta 2013

Bongaa Bloggaaja -kisa!

Pistetäänkin pitkästä aikaa tänne blogiin kisaa pystyyn, hieman erilainen tällä kertaa! En olekaan kertonut vielä täällä, että ollaan Jennin kanssa lähdössä huomenna Lappeerantaan kattomaan Tuntiratsastajien mestaruuskisoja, eli tuntsareita. Ollaan siis kisapaikalla sunnuntaipäivä kokonaan, mutta lauantaina ei varmaankaan ehditä. Lauraa ja muita Vurrilaisia sinne lähdetään ahkerasti kannustamaan ja yö yövytään hotellissa.

Kisan ideana on bongata minut sieltä Lappeenrannasta. Kisapaikalta, hotellilta, syömästä, ihan mistä vaan ja napata jonkinlainen oikein hieno ja mieleenpainuva kuva todisteeksi. Kuvassa saa näkyä vaikka pelkästään minä tai sitten minä Jennin / Lauran / jonkun muun seurassa. Parhaan kuvan nappaajalle on tietysti luvassa palkinto ja voittajan ratkomme Jennin kanssa. Kuvien lähettämisaikaa on ensiviikon keskiviikkoon (7.8.) asti.

Toimi näin:

- Bongaa minut jostain päin Lappeenrantaa lauantain tai sunnuntain aikana
- Nappaa tilanteesta kuva, paina mieleen missä kuvan otit ja mihin aikaan
- Lähetä kuva minulle sähköpostilla osoitteeseen aino.huupponen@hotmail.com ensi keskiviikkoon eli 7.8. mennessä
- Voittaja ratkaistaan ja julkaistaan perjantaina 9.8.
- Voittajalle on luvassa palkinto, jonka ostan tuolta paikanpäältä

Onnea kaikille bongaukseen ja toivottavasti saadaan paljon kuvia! :) Ketäs teistä lukijoista on tulossa sunnuntaina / lauantaina kisaamaan tai kattomaan?


Kuva viime kerran tuntsarireissulta vuodelta 2011.

18 kommenttia

  1. Ääääääh, en oo tulossa sinne..:/ Mut hauskaa reissua teille!:):)

    VastaaPoista
  2. Hoho bongaankoha sua sieltä..

    VastaaPoista
  3. käykö yks kuva oikein hienoks ja mieleenpainuvaks kuvaks vaikkei se ookkaa lappeenrannasta...XDD okei en linkkaa sitä tänne kaikkien nähtäväks iha vaan koska oot niin kaunis ja se on niin hyvä kuva :)))

    VastaaPoista
  4. Eikä! Asun ihan Lappeenrannan lähellä, mut en pääse koska mennään meijän serkun rippijuhliin:( Tuu joskus muullonki sit Lappeenrantaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, voi ei :D Hm, jos joskus tulee jotain asiaa sinnepäin niin miksei :D

      Poista
  5. aika hauskan oloinen kisa, mutta harmi meille jotka ei pääse katsomaan niitä :D.

    VastaaPoista
  6. Mä en edes tiedä missä päin maailmaa on Lappeenranta :'D Taitaapi jäädä väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suosittelen käyttämää googlee enne ku sanoo mitää tyhmää.. :)

      Poista
  7. Harmi kun ei pääse omia kannustamaan, kun lähetää leirille sunnuntaina :D Kannustakaa primuslaisiakn meijän puolesta! :D

    VastaaPoista
  8. Vähänkö hyvä idea!:)
    Harmi vaan et en oo ite tulossa sinne :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei vaan tainnut kovin moni muukaan lukija siellä olla :D

      Poista
  9. Harmittaa kun et postaile enöö niin usein..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua harmittaa kanssa se ihan kamalasti, koitan aina jostain repiä edes hetken ylimääräistä aikaa että pääsisin postaamaan. Harmikseni se onnistuu aika harvoin :(

      Poista