perjantai 31. toukokuuta 2013

Two weeks without you

Edellisiin postauksiin tulikin mukavasti keskustelua, mitä kaipasinkin. Sain teitä heräilemään ja kertomaan omia mielipiteitänne ja niitä olikin tosi kiva kuulla ja niitä oli useita erilaisia. Blogi on ollut taas hiljaisena muutaman päivää, kun en vaan ole yksinkertaisesti jaksanut tulla kirjoittelemaan. Kisoista kirjoitan heti kun ehdin, viimeinen kouluviikko kakkosluokkaa oli ja meni iloisesti ohi ja nyt ei olisi enää kuin kevätjuhla huomenna ja sitten tämä tyttö aloittelee kahden päivän kesäloman ennen töiden alkua. Aivan käsittämättömän huikea viikonloppu suunnitelmissa, kesän suunnitelmat vaikuttaa sitäkin upeammilta ja tuntuu tällä hetkellä tosi loistavalta! Lisää kuulumisia kuitenkin luvassa myöhemmin.

Sitten aiheeseen, eli siihen, että tänään tuli täyteen tasan kaksi viikkoa Sissin poismenosta. Ikävä on hurjan suuri, mutta asian pohdiskelu ja itkeskely ei tuo Sissiä takaisin, vaikka niin haluaisinkin vielä kuulla Elinan sanovan, että huomenna voisit käydä maastoilemassa Sissin, tee joku oikein pitkä lenkki. Ei, on vaan kestettävä se tosiasia, ettei tamma enää tule takaisin :( Saattekin nyt kesäloman alkajaisten kunniaksi valtavan määrän kuvia niin kauniista enkeliponista. Tässä kasa kuvia viimeisiltä päiviltä tamman kanssa ja varmaan myöhemmin tulee vielä kooste yhteisistä 2,5 vuodesta. Sissi on kaunis <3


Toivottavasti sinulla on nyt hyvä olla siellä Taivaslaitumilla, minä rakastan sinua <3

28 kommenttia

  1. Osaan kuvitella miltä sinusta tuntuu, kun oma vuokraheppani kuoli maaliskuussa vasta neljävuotiaana:(

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia! Tsemppiä sulle !

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka Sissi näyttää ponilta sun alla ;) ja se on ihan totta että murehtiminen on turhaa, muistele Sissiä ilolla ! :)

    VastaaPoista
  4. Voimia sinne! En voi edes kuvitella kuinka pahalta tuntuu, kun minun hoitohevoseni vain myytiinkin olin aivan maassa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, Laran lähtö reilu vuosi sitten tuntui silloin ihan kamalalta, mutta sitä sentään voin käydä koska vaan kattomassa, mutta Sissiä en näe enää koskaan ja se tuntuu ihan kamalalta.. :(

      Poista
  5. Voi kun Sissi on kaunis ! Voimia sinulle♥

    VastaaPoista
  6. Onko sissin tilalle tulossa joku muu jossain vaiheessa ?

    VastaaPoista
  7. uskomattoman kaunis hevonen tuo sissi <3 sieltä se pilven reunalta katselee teitä aina

    VastaaPoista
  8. Jakselemisia sulle! Ja aivan ihana hevonen tuo Sissi kylllä on.<3

    VastaaPoista
  9. Miksi Sissi kuoli? Voimia Aino!

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana kuva tuo missä sinä olet koko kolmen koplan kanssa, kaikki yhdessä :) Vielä te kaikki tapaatte sitten joskus toisenne <3 itse en vähään aikaan ole menettänyt ketään eläinystävää mutta silti tämä koskettaa minuakin, kirjoitat niiin kauniisti Sissistä. :) Jaksamisia teille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiitos hurjasti! <3 Itsekin tykkään tosi paljon tosta kuvasta, ollaan kaikki siinä niin ilosen näkösiä ja Sissi on niin kaunis.

      Poista
  11. Ihania kuvia, varsinkin tykkäsin tosta kuvasta jossa vielä kaikki hepat koolla, ja sitten tykkäsin tosta kolmanneksi viimeisestä kuvasta kun oot Sissin ja koirulin kaa! Oot yber kaunis, kaimani....<3

    VastaaPoista
  12. Se on kyllä oikeesti ihan älyttömän nätti! <3

    VastaaPoista
  13. Wau, Sissi oli hieno hevonen!
    Aikooko Elina hankkia Sissin tilalle uuden hevosen? Ymärrän, ettei tuollaista tykkiä kyllä voi mikään korvata, mutta...

    VastaaPoista
  14. Sissi on kyllä kauneimpia hevosia. Mitä olen nähnyt. Miksi Siisi lopetettiin ja minkä ikäinen se oli kun se lopetettiin.

    VastaaPoista