lauantai 18. toukokuuta 2013

Miss you Sissi, 1/2

En oikein ole taas osannut kirjoitella tänne blogin puolelle mitään, vaikka asiaa olisikin ihan hirveästi. Jotenkin tuntuu, ettei ajatus vaan kestä kasassa ja ikävä Sissiä on ihan järjettömän suuri. Tallilla on outoa käydä, kun yksi karsina on niin tyhjä kuin karsina voi vaan olla. Ajattelinkin nyt postailla enemmän Sissistä, viimeisistä yhteisistä päivistä ja muistella sitä hienoa, rakasta pikkutammaa. Kuvapostauksen Sissistä teen vielä erikseen ja se tuleekin ihan näinä päivinä kun ehdin tehdä.


Sissiin tutustuin vuoden 2010 syksyllä, kun Elinan kahta hevosta (Laraa & Sissiä) aloin vuokraamaan. Ensimmäisellä ratsastuskerralla hyppäsinkin Sissin kyytiin ja käytiin maastoilemassa yhdessä. Tykästyin Sissiin jo silloin tosi paljon ja alkuaikoina ratsastinkin sillä enemmän kuin Laralla. Sissi oli ollut Elinalla silloin vasta vähän aikaa, joten heidän ekoissa kisoissaan olinkin mukana kisahoitajana.


Mulla on tosi hatarat muistikuvat niiltä alkuajoilta, mutta Sissin kanssa käytiin maastoilemassa ja välillä kouluiltiin kentällä. Itsehän en osannut silloin muuta kuin hallita hevosen, perus pohkeenväistöt yms, sekä selviydyin ehkä n. 60cm korkuisesta esteradasta. Silti Sissin kanssa oli tosi kiva ratsastaa, kun se oli niin ihanan herkkä sekä sen kanssa oppi aina uusia asioita. Sissi osasi myös antaa pieniä virheitä anteeksi, mutta mitään siltä ei saanut ilmaiseksi!

Ekan vuoden aikana käytiin Elinan kanssa tosi paljon maastoilemassa yhdessä. Talvisin varsinkin oli ihana laukata pitkää suoraa pätkää niin että lumi vaan pöllysi ja kavioiden pehmeä töminä kuului. Sissi kuumui aina laukatessa ja siitä selvästi huomasi miten paljon se tykkäsi mennä kovaa Laran perässä. Se olisi helposti voinut vaihtaa isomman vaihteen silmään ja ohittaa Laran täydellä teholla ja painella kauas pois. Tamma olikin kuitenkin niin kiltti, ettei edes miettinyt mitään semmoista, vaan kuunteli aina ratsastajan pyyntöjä.


Käytiin vuosien 2011-2012 aikana aika paljon kisoissa eri puolilla Itä-Suomea ja aina oli ihana lähteä mukana hoitamaan Sissiä taikka Laraa ja päästä kattelemaan vähän isompiakin kisoja. Sissi oli Elinan kanssa radalla todella upea näky, näytti ihan siltä ettei Elinan tarvinnut tehdä mitään kun Sissi jo tiesi minne mennään. Tamma hyppäsi niin kevyen näköisesti, todella harvoin kolisi puomit ja Sissi oli nopea jaloistaankin. 


Kisapaikalla hoitaessa tamma oli yleensä hyvin rauhallinen, kiltti ja kaikinpuolin mukava hoidettava, mutta taas joskus vaan saattoi ponilla keittää yli.. Muistan kerrankin kun oltiin Iisalmessa kansallisissa kisoissa joissa Elina hyppäsi 120cm & 130cm luokissa, olin taluttelemassa Sissiä kentän lähellä. Kentällä oli juuri menossa palkintojen jako ja kun musiikki alkoi soida ja hevoset lähtivät laukkaamaan kunniakierrosta, Sissi luuli olevansa mukana.. Yhtäkkiä se vaan alkoi pomppia, riehua, hirnua ja kuumeni nollasta sataan ihan sekunnissa. Se vaan pyöri ympyrää mun ympärillä ihan kuin olisi sanonut; "Hei, älkää vielä aloittako, odottakaa mäkin tuun mukaan!!" Vein sen sitten vähän kauemmas tilanteesta ja onneksi tamma päätti rauhoittua. Hassu :)


Sijoituksia ja voittoja tulikin silloin tällöin ja Sissi oli aina niin ylpeännäköinen palkintojen jaossa, varsinkin jos pääsi kunniakierrosta laukkamaan ekana. Sen ilme kertoi, että hää kyllä tietää olevansa paras ja hienoin, ei tartte tulla sitä erikseen sanomaan! Voi, ihan tulee ikävä niitä kaikkia kisareissuja, joilta lähdettiin ihan hymyssä suin kotiin kahden ruusukkeen kanssa. 


Pari kertaa olen itsekin päässyt kokemaan miltä tuntuu hypätä noin hienolla estehevosella. Elina piti minulle ja Jennille estetunnin ja silloin mulle valikoitui hepaksi Sissi ja Jennille Winnie. Ekalla kerralla olin täysin hukassa koko hommasta eikä meinannut sujua ollenkaan, kun tamma oli huisin herkkä ja kuumakin vielä. Enhän minä ollut hypännyt kun ratsastuskoulun tuntihevosilla ja sitten tietty Laralla, miten tämä voisi onnistua?? Melko pian löytyikin oikeat nappulat ja Sissin kanssa hyppääminen olikin tosi kivaa!


Toisenkin kerran pääsin sillä hyppäämään ja se kerta oli vähintään yhtä kiva kun edellinen. Tällä kertaa tosin homma toimi paremmin jo alusta asti ja Elina laitteli meille kivoja, erilaisia tehtäviä. Sissi oli tosi varmahyppääjä tollaisilla pienillä esteillä ja oikein tykitti jokaiselle kun oli niin kivaa. En olisi voinut ikinä arvata miten mahtava tunne sen kanssa on hypätä, jos en olisi koskaan saanut itse sitä kokea. 


Yhdet kisatkin yhdessä Sissin kanssa käytiin, nimittäin harkkakoulukisat. Kimmon tallilla järjestettiin vuosi sitten kilpailuharjoitukset, joissa mentiin C-merkin kouluohjelma ja prosenteiksi saatiin 62 ja risat. Sissi oli kyllä mahti, itse oisin voinut ratsastaa paremminkin mutta tamma oli kuin kotonaan, kiltti ja hieno. Kisapostausta niistä kisoista löytyykin täältä.


Sitten kuitenkin tuli syksy 2012. Sissi alkoi liikkumaan vähän epämääräisesti, ei kuitenkaan ihan ontuen, vaan hieman epäpuhtaasti ja takajalkojaan laahaten. Elina varasi klinikka-ajan ja eräänä tiistaina suunnattiinkin kohti Laukaan klinikkaa Sissi kyydissä. Siitä reissusta olenkin kirjoittanut ihan oman postauksen, minkä voit lukea tästä linkistä. Sissi siis piikitettiin etusiin ja takasiin ja vain aika pystyi näyttämään, mitä tuleman piti.


Piikityksen jälkeen Sissi alkoi mennä parempaan päin. Kinnerpatit eivät vaivanneet enää niin pahasti ja muutenkin vuoden vaihteen jälkeen Sissin tulevaisuus alkoi näyttää jo valoisammalta. Sitä voitiin liikuttaa suht normaalisti, joskin kevyemmin kuin ennen ja Elina pari kertaa tammalla hyppäsikin pikkuesteitä. Käytiin Sissin kanssa tekemässä pitkiä maastolenkkejä ja laukkailtiinkin pitkiä pätkiä rauhallisesti. Se vasta olikin ihanaa, mennä pitkin ohjin laukkaa ponin kanssa, johon luotto oli täysi 100%.


Nyt muutaman viikon sisään Sissin tilanne kuitenkin huononi. Se alkoi taas liikkumaan epämääräisesti, ja siitä huomasi, että laukkaaminen sattui. Oikea etunen alkoi vähän lämpöilemään taas ja osattiinkin varautua jo pahimpaan. Sissi pääsisi parempaan paikkaan, ikivihreille niityille laukkailemaan terveenä ja onnellisena, eikä sen enää tarvitsisi kärsiä koko aikaisista jalkakivuista. Ei tuntunut hyvältä katsoa kipeää tammaa tarhassa, joka ei saa tehdä sitä mistä se eniten tykkää; laukata kovaa ja hypätä isoja esteitä.


Niimpä koitti viimeiset yhteiset päivämme. Kun sain tietää päivämäärän, jolloin Sissi siirtyisi ajasta ikuisuuteen, kävin tallilla joka päivä kattomassa ja rapsuttelemassa ponia. Otettiin paljon kuvia, siis oikeasti paljon. Sunnuntaina kisojen jälkeen koitti viimeisen yhteisen ratsastuksemme aika ja käytiin maastoilemassa. Tehtiin kaikki normaalisti, mutta kauaa en ehtinyt ratsastaakaan kun tamma alkoi ontumaan. Kuvien ottamisen jälkeen käytiin laitumella pyörähtämässä ja Sissi sai maistella vähän vihreää.


Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona kävin myös ponin luona ja aurinkoisena keskiviikkona otettiin viimeiset kuvat, nautittiin viimeisen kerran yhteisistä hetkistä, syöteltiin vihreää, rapsuteltiin, halattiin viimeisen kerran ja sanottiin viimeisen kerran "Heihei Sissi, minä rakastan sinua. Hyvää matkaa, rakas."


Kun lähdin tallilta, katsoin viimeisen kerran Sissiä silmiin ja siellä se katteli tarhassaan onnellisen näköisenä, korvat hörössä takaisin. Sellaisena minä muistan Sissin aina, ihan aina. Sissiä on kova ikävä ja suru, mutta oloa helpottaa tieto, että nyt tamma saa olla terveenä ja onnellisena monien heppakavereitten kanssa tuolla pilvien päällä. Rakkaista rakkain Enkeli-Sissi♥ 


25 kommenttia

  1. Ihanasti kirjoitettu ! Tuli ihan tippalinssiin ja mieleen kahden rakkaan hoitohepan lähtö tammikuussa. Siellä ne laukkailevat varmaan yhdessä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja jep kaikki kolme onnellisesti yhdessä<3

      Poista
  2. Tämä oli tosi ihana postaus. Sait mut itkemään :)

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus ja voimia sulle! :))

    VastaaPoista
  4. Aika alusta alkaen postusta lukiessani aloin purra hammasta etten itke, mutta tämän kohdan luettuna en enää pystynyt siihen vaan kyyneleet vaan tuli: "Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona kävin myös ponin luona ja aurinkoisena keskiviikkona otettiin viimeiset kuvat, nautittiin viimeisen kerran yhteisistä hetkistä, syöteltiin vihreää, rapsuteltiin, halattiin viimeisen kerran ja sanottiin viimeisen kerran "Heihei Sissi, minä rakastan sinua. Hyvää matkaa, rakas."

    Voimia Aino!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( Pääsi multakin itku ihan muutaman kerran kirjoittaessa.. Kiitos <3

      Poista
  5. Oi, osasit niin ihanasti kirjottaa<3 Ihan itteenikin itkettää.. Voimia sulle ja kyllä te vielä tapaatte<3

    VastaaPoista
  6. Tosi koskettavasti kirjotettu, jaksamista!<3

    VastaaPoista
  7. Kyynelhän se täälläkin vierähti poskelle kun oman ponin lähtö tuli mieleen, tein kaiken tuon saman Oonan kanssa kun säkin Sissin kanssa, nyt niillä on parempi paikka missä laukkailla<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan niin, että vaikka pahalta tuntuu niin hevoselle on parempi näin. Nyt ne saa olla paljon paremmassa paikassa, kun ei ole kipuja <3

      Poista
  8. Ihan tuli kyynel silmään :( Hirmusen paljon voimia sulle <3

    VastaaPoista
  9. ai että se on oikeesti ihan älyttömän nätti<3!

    VastaaPoista
  10. Itkin tosi paljon ja kaunis! <3

    VastaaPoista