lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juhannus

Juhannusaatto tuli ja meni nopeasti. Tekemistä riitti ja hyvää seuraa myös! Eilen aamulla minulla oli aamutalli, jonne suunnattiinkin Lauran ja Jennin kanssa. Kun hepat olivat syöneet lähdimme maastoon koko tallin heppakaartin kera. Minä menin Winskillä, Jenni Sissillä, Laura Pestolla ja Lauran äiti (ratsastaa myös) lähti sitten mukaan Hilutellalla. Käytiin sellainen reilu 1,5 tunnin lenkki lähimaastoissa, ja kivaa kyllä oli!

Maastoilun jälkeen tehtiin tallihommat ja maalattiin eilen pesemämme karsinat. Niistä tulikin tosi hienot, ja lopuksi vasta tajuttiin, että olisi pitänyt ottaa sellaiset "ennen-jälkeen"-kuvat. No, ei työ kuitenkaan hukkaan mennyt kun niin valkoisiksi ne saatiin. Hepat pääsivät siis laitumelle ja alla pari kuvaa juuri kun on viety ne sinne.



Tallilta lähtiessämme käytiin moikkaamassa Lukaa ja ajeltiin meille. Kun oltiin otettu tarpeelliset tavarat mukaan, äiti lähti heittämään meidät Hannun ja Mossen luokse. Perillä laiteltiin hepat valmiiksi ja suunnattiin taas maastoon. Minä menin Hannulla koko lenkin ja Jenni ja Laura vaihteli Mossen ja polkupyörän välillä. Käytiin sama lenkki kuin edelliselläkin kerralla ja käytiin taas uittamassa. Alkuun Mosse ei meinannut suostua tulemaan veteen ollenkaan, mutta loppujen lopuksi se ei olisi halunnut tulla pois..



Kun vihdoin Mosse antautui ja Jenni sai sen pois vedestä, päästiin lähtemään takaisin. Oltiin aivan läpimärkiä, mutta onneksi aurinko vähän lämmitti. Tallilla hoidettiin hevoset ja ne pääsivät uudelle laitumelleen. Sitten tultiinkin takaisin kotiin ja Jenni lähti käymään kotonaan, ja Laura meni myös omaansa. Sillä aikaa napsin muutaman kuvan pupuista. Ennen kuin ajeltiin Jennin kanssa Lauralle, käväistiin vielä lenkittämässä Luka. Sieltä suunta kohti Lauran kotia, ja juhannuksen vietto alkoi!


Tänään mentiin Lauran kanssa tallille joskus kolmen jälkeen. Haettiin hevoset ensin laitumelta tarhoihin ja Winski sisälle. Suunnitelmissa oli kouluratsastusta kentällä. Kun polle oli valmis, laitoin kannukset jalkaan kokeillakseni liikkuuko Winski paremmin niiden kanssa. Käytiin alkuverkat pellon reunalla ja hyvä etten kerran tippunut kun herra päätti ottaa sivuloikan pusikkoon....


Kentällä aloin ravailemaan ja otin muutamia pätkiä laukkaa, jotta hevonen vertyisi hyvin. Sitten lyhyet välikäynnit ja aloin työskentelemään käynnissä. Kannukset selvästi auttoivat asiaa, sillä Winski ei ollut ollenkaan niin tahmea kuin viimeksi kentällä. Kun käynti tuntui hyvältä, otin vähän ravisiirtymisiä, mitkä meni myös ihan ok.

Ravissa ei ollut mitään ongelmaa. Winski oli hyvin tuntumalla, kevyt edestä ja herkkä pohkeelle; juuri sellainen kuin halusinkin sen olevan. Laukassa sitten ilmenikin ongelmia, kun poni ei halunnut ollenkaan kääntyä oikealle.. Meni jonkun aikaa siinä tapellessa, että mennäänkö sinne minne kuski sanoo vai sinne minne hevonen.. Lopuksi sain tehtyä pari hyvää ympyrää ja lopetin sen suunnan sitten siihen ja otin vähän laukkaa vielä toiseenkin suuntaan.


Loppuun keventelin vielä uralla ja loppukäynnit käytiin maastossa kävelemässä. Sitten Winski sienellä pyyhkimisen jälkeen pihalle ja minä aloin tekemään tallihommia sekä putsailin varusteita. Huomenna mahdollisesti videokoostetta Winskin ratsastuksesta! Kohta mennään Lauran kanssa taas Lukaa vahtimaan yöksi ja huomenna aamupäivästä taas tallille :)


!HOXHOX! En aio enää julkaista Blondia koskevia kommentteja, sillä kys. hevonen ei elämääni enää mitenkään kuulu, joten se ei kuulu myöskään tänne blogiin. KIITOS!

1 kommentti