Nyt säikäytti

Meillä taisi olla pari suojelusenkeliä maastolenkillä mukana. 

Mistähän sitä nyt alottaisi. Olin tälle päivälle suunnitellut lyhyen, kivan tallipäivän ja loppuillan vietän selaillessa lukijoitten blogeja ja postaillen niistä. Kuinka ollakkaan, ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja lyhkänen tallipäivä venyi kuuden tunnin mittaiseksi. Oon edelleenkin vähän sekavassa mielentilassa, nimittäin koin tänään maailman kamalimman tunteen Kallen kanssa maastossa. 

Eilisen vaparin johdosta tänään vietettiin kevyttä maastopäivää ensin pellolla hankikävelyn merkeissä ja sitten muutama ravi- ja laukkapätkä tiellä. Oltiin menossa hyvällä fiiliksellä tallillepäin ja mentiin viimestä laukkapätkää. K oli superkiva, laukkasi tosi kivasti ohjan ja pohkeen välissä ja juuri kun sain taputettua ponia kaulalle ja olin hidastamassa raviin, poni otti ihan pienen sivuaskeleen ojaa kohti ja niin meitä vietiin. 

Käytiin ihan kunnolla ojanpohjalla. Kun poni sai ryömittyä takaisin tielle, iski paniikki. Oli hyvin lähellä ettei menty uudelleen nurin johtuen siitä, ettei Kallen oikea etunen ottanut ollenkaan painoa vastaan. Ponin loikkiessa tietä kolmella jalalla eteenpäin hyppäsin heti alas kyydistä ja purskahdin itkuun. Sain Kallen pysähtymään ja se painoi päänsä mun syliin samalla roikottaen etusta ilmassa laittamatta jalkaa lähellekään maata. Olin aivan satavarma, että tässä se oli. Kaikki meni, me ei enää mentäisi tallille ja Kallella olisi jalka poikki.

Soitin heti itkuisen puhelun Elinalle, joka onneksi oli tallilla ja lupasi tulla heti paikalle kattomaan tilaneen. Ooteltiin keskellä tietä seisten ponin pää mun sylissä ja mä vaan itkin ihan hysteerisenä, ettei tää voinut mennä niin. Kohta Elina tulikin kattomaan ja siinä vaiheessa alko jo vähän helpottaa, kun alettiinkin tsekkailemaan vammoja vähän tarkemmin. Poni oli laskenut jo etusenkin maahan ja vähän varaili painoa sille. Se oli saanut oikeaan etuseen kaksi ja vasempaan takaseen yhden hokinpolkeman, mutta muuten vaikutti olevan ok. 

<3

Kun poni vaikutti olevan suht ok, lähdettiin kävelemään tallille. Onneksi matka oli lyhyt ja Kalle käveli oikein hyvin, hieman varoen oej muttei ontuen kuitenkaan. Tallissa aloitin hoitamalla ja putsaamalla kaikki haavat ja kävin kaikki jalat moneen kertaan läpi ettei muualla ole mitään osumia. Kun haavat oli putsattu, laitoin sille kaikkiin jalkoihin kylmät puoleksi tunniksi ja vaan hengailin hepan kanssa sen aikaa. Kylmien poisoton jälkeen katottiin vielä Elinan kanssa yhdessä oikee etunen, joka oli toisen haavan kohdalta ja ympäriltä hieman lämmin ja turvonnut. Jänteet vaikutti olevan ok, eikä poni reagoinut mihinkään paineluun / koskettamiseen mitenkään. Kovin kipeä kinttu ei tainnut olla, siihen malliin taas riehui ja kuopi pesarissa kun joutui sekuntiakaan seisomaan yksin..

Vielä haavojen putsaus ennen ulosvientiä ja pihalle mennessä ruuna kävelikin jo täysin normaalisti. Heitin päiväheinät tarhaan umpihankeen, jotta jalat saisi vielä kylmäystä kunnolla ulkona ollessakin. Pientä turvotusta ja niitä haavoja lukuunottamatta kaikki vaikutti olevan ok, eikä poni näyttänyt kipeältä. 

Pirteä potilas tarhassa äksidentin jälkeen.

Nyt vaan katotaan mihin tuo tuosta menee. Mä toivon ja rukoilen että selvittiin vaan säikähdyksellä, pienillä pintanaarmuilla ja melkein sydämenpysähdyksellä. En ole eläessäni tuntenut niin kamalaa oloa, kuin siinä keskellä tietä seistessä ihan tiedottomana mitä tapahtuu. Itkin ja halasin Kallen päätä ja vaan koitin jutella sille paljon kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tuntui niin kamalalta, ettei mulla oo ees sanoja kuvaamaan. Huomenna katsellaan tilannetta taas uudestaan ja ollaan sitten vähän viisaampia.