tiistai 10. helmikuuta 2015

Kallen viikko-ohjelma & maneesilla

Ajatelin jo eilen kirjotella vähän Kallen tän viikon viikkosuunnitelmasta, mutta se venyikin tähän päivään. Ei anneta sen haitata vaan mennään itse aiheeseen!

Maanantaina eli siis eilen meillä oli tarkotus maastoilla, mutta suunnitelmiin tulikin muutos ja päädyttiin kunnon treenailuun. Käytiin ensin umpihangessa kävelemässä vartin verran ja sitten tehtiin sileätyöskentelyä tallin ympärillä pyörien. Tehtiin paljon laukannostoja sekä ravissa väistöjä. Kalle oli oikein kiva varsinkin loppua kohden ja laukannostot paranivat huomattavasti useiden toistojen myötä.


Tiistaina siis tänään oltiin sovittu Elinan kanssa maneesille treenit pitkästä aikaa niin, että Elina pitäisi meille Kallen kanssa vähän hyppyjuttuja ja sitten sileetä. En sen kummempia ala nyt kirjottelemaan kuvamateriaalin puutteessa, mutta muutamalla sanalla kuitenkin. Alkuun K oli kauheasti pohjetta vasten ja väsyneen oloinen, mutta hypätessä vähän parani. Tehtiin muutama rataharjotus ja meni ihan hyvin, ponin vetelyydestä huolimatta ja radoista jäi oikein hyvät fiilikset kisoja varten! 

Treenin lopuksi mentiin hetki sileetä Elinan neuvoessa ja vitsit miten oli ihanaa kun sai kunnolla palautetta ja ohjeistusta miten pitää ratsastaa. Kallen väsymyksestä huolimatta se oli ihanan rento ja tehtiin tosi kivoja vastalaukkojakin. Mun pitäs vaan muistaa käyttää mun sisäohjaa nimenomaan johtavana eikä vetää sitä linkkuun kaulan yli. Toisekseen mun paino heittelee miten sattuu puolelta toiselle, joten sitäkin pitää rempata. Paljon. Jokatapauksessa saatiin oikein hyvä fiilis loppuun ja toivottavasti päästäisiin pian uudestaan Elinan koutsattavaksi!


Keskiviikkona, huomenna on suunnitelmissa liikutella Kalle kevyesti maastoillen. Sillä on ollut melkoisen rankka viikko, josta todennäköisesti tän päivän vetelyyskin osittain johtui joten nää päivät ennen kisoja otetaan kevyesti. Jenni ja Zippe lähtee meidän maastoiluseuraksi joten toivotaan että poni osaa käyttäytyä!

Torstaina mä oon itse reissussa Vantaalla, joten Kalle saa pitää vapaata silloin. 

Perjantain treenin hoitaa Roosa, jonka oon nakittanut liikuttamaan ponin juoksuttaen mun ollessa edelleen reissussa. Se saa juosta kevyesti liinan päässä ja irti piuhojen kanssa jotta vertyy hyvin seuraavan päivän koitosta varten!

Lauantaina onkin sitten kisapäivä ja hypätään 1-tason kisoissa Kimmolla ristikkoluokka sekä 60-70cm jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Sunnuntain poni saa huilailla ja palautua kevyen maastoilun parissa ja käydään sillon kevyt puolisen tunnin hyvänmielen maasto ilman satulaa.

Semmonen viikko tällä viikolla siis luvassa. Huomenna ajattelin pitkästä aikaa kuvata vähän tallipäivävideoo kun talleilua on luvassa koko päiväksi. Ja muuten, suurimmat kiitokset kaikille, jotka kommentoitte miksi luette blogiani ja linkkasitte omanne! Oli ihana lukea ajatuksianne ja postausehdotuksia, pääsen perehtymään niihin lisää vähän myöhemmin ja omaa postaustakin niistä on tulossa ajallaan! 


Miten te lukijat suunnittelette teidän heppojen viikon? Onko teillä jotain tiettyä kaavaa vai meettekö enemmän fiiliksen ja hevosen mukaan? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti