lauantai 9. elokuuta 2014

Syksyn suunnitelmia


Halusin tulla kirjailemaan tänne blogiin vähän meidän suunnitelmista tälle syksylle. Oon tehnyt jo alustavia suunnitelmia miltä tuleva syksy Kallen kanssa näyttää joten odotan kyllä innolla tulevaa! Mehän aloitellaan ensi kuussa meidän eka kisakausikin, joten varmasti kaikkea jännää ja uutta on luvassa. 

Aloitetaan vaikka nyt ihan siitä, että tämä kuu meneekin aika lailla ponin päätä tuuletellessa ja kesälomaa viettäessä. Ollaan treenattu melko kovasti koko kesä ja Kalle on oppinut ihan hurjat määrät uusia asioita. Viime viikon loppupuolella tehtiin pari koulureeniä kentällä ja jouduin toteamaan molemmilla kerroilla, ettei hommasta tule yhtikäs mitään. Perjantaina heppa pelkäsi yhtä kulmaa, missä ei ollut mitään sen kummempaa kuin koskaan aiemminkaan ja lauantaina taas ei saatu vasenta laukkaa nousemaan ollenkaan. Sunnuntaina olinkin koko päivän reissussa ja heppa sai vapaan. Sillon mulla oli hyvää aikaa miettiä jatkoa, ja keksinkin aika sopivan ratkaisun. 


Kalle saa nyt kunnolla huilia oikeista koulureeneistä eikä kentälle ole juurikaan asiaa. Tälläkin viikolla ollaan käyty kentällä kahdesti (hyppäämässä ja juoksuttamassa), maastossa kolmesti, tänään Kalle saa vapaan ja huomenna taas suunnataan joko maastoilemaan tai käydään hiittiksellä. Näillä mennään varmasti suurin osa elokuuta ja varmasti poni saa enemmänkin vapaita mikäli tilanne vaatii. Esteitä treenataan kuitenkin viikoittain, mutta sehän on Kalevin mielestä niin kivaa hommaa, ettei sitä edes työnteoksi lasketa ;) Nekin pidetään kuitenkin helppoina treeneinä ja mennään ihan hepan ehdoilla. Juoksuttamista harrastetaan myös kerran viikkoon, että heppa joutuu kunnolla töihin. 

Musta tuntuu jo nyt, että tämmönen systeemi tulee toimimaan meillä aika hyvin. Torstain estetreeneissä näkyi jo jonkinlaista tulosta ponin ratsastettavuudessa, kun laukassa saatiin aikan superhyväntuntuisia pätkiä - Kalle liikkui tosi tarmokkaasti takaa ja oli ihan kuin höyhen edestä, ei painanut ollenkaan kättä vasten vaan kantoi ittensä tosi hienosti. Luulisin, että se on vähän kyllästynyt tohon uran kiertämiseen ja mua vähän harmittaakin kun en oo aiemmin tajunnut antaa sille vähän enemmän vapaata. No, eiköhän tää tästä!


Elokuu siis mennään suunnilleen näillä, mutta syyskuu tuleekin olemaan taas oikea treenikuukausi! Nimittäin arvatkaas ketkä lähtee ekoihin kisoihin? Kyllä vain, me lähdetään hyppäämään! Kimmon tallilla on 28.9. alue-estekisat, jotka on kaavailtu meidän ekoiksi kisoiksi. Suunnitelmissa hypätä 80 & 90cm, mutta jos eka luokka menee ihan metsään, tarvittaessa jätetään kisat siihen. Syyskuu sitten keretäänkin hyvin valmistautua tuleviin kisoihin ja mahdollisesti lähden käymään estevalmennuksessakin ennen kisoja. Saatetaan ottaa vähän enemmänkin puomi- & kavalettityöskentelyä mukaan ja käydään maneesilla mahdollisimman usein.

Päivittelin tuossa myös tuota blogin kisakalenteria ja laitoin sinne suluissa myös kaikki varteenotettavat Vurrin kisat. Suluissa siksi, että niihin lähtö riippuu ihan miten saadaan koppia tai ensinnäkin miten saada heppa kyytiin.. No, sen näkee sitten!

Estekisoja on siis varmuudella tulossa tälle kaudelle kolmet, yhdet joka kuulle. Extraa olisi nuo Vurrin koulu- ja estekisat joihin olis ihan superhienoa päästä lähtemään! Ihana päästä jo vähän suunnittelemaan kisaamista, edellisistä kisoista onkin vierähtänyt jo vuosi. Lokakuussa olisi menty käymään Kimmolla seurakoulukisoissa, mutta arvatkaa vaan päästäänkö? No ei, mun Ranskan reissu osuu just tosi tyhmästi siihen, kun tuun 6. päivä maanantaina kotiin ja kisat olis sunnuntaina 5. päivä.. :( Ei auta itku markkinoilla ja parempaa seuraavaa kertaa odotellessa.


Mutta tässäpä sitä olikin jo suunnitelmaa syksyksi. Elokuu hölläillään ja tehdään kaikkea kivaa sekä vähän lomaillaan. Syyskuussa treenataan kisoja varten ja otetaan ehkä vähän extrahyppyjäkin alle. Estevalkkaan olisi myös tarkotus lähteä ja ensinnäkin kopitusta harjotellaan erittäin ahkerasti! Mitä mieltä siellä ruudun toisella puolella ollaan meidän syyssuunnitelmista? Entäpä millaisia suunnitelmia teillä on syksyn varalle? :)


14 kommenttia

  1. kuulostaa tosi hyvältä :) ootte tosiaan treenannu nyt aikasta ahkerasti, mut sen kyllä huomaa! ootte kehittyny nimittäin tosi paljo yhdes ja kallesta on tullu tosi hieno :3

    VastaaPoista
  2. mun korvaan kuulostaa tosi hyvältä sun suunnitelmat!:) ja kiva kun pääsette nyt kimmolla kisaamaan kans, tsemppii jatkoon!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks :) Ja joo, musta on kans tosi kiva päästä alottelee pitkästä aikaa kisaaminen!

      Poista
  3. Kuulostaa tosi hyviltä suunnitelmilta kaikin puolin! :)
    Itse alan harjoittelemaan säännöllisemmin ajamista päämääränä ajaa hiittiä ensi kesänä..saa nähdä miten käy!

    VastaaPoista
  4. Hyvä kun annat hepan myös olla vähän rennommin, sillä se on tärkeää! :) Ps.Hyvä, kun joka kuvassa eri satula ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niinhän se on :) Hhaha, niimpä on! Huomaa kyllä että on penkki etsinnässä.. :D

      Poista
  5. Kuulostaa ihan hyvältä!
    Minäkin ymmärsin aivan liian myöhään hevoseni kanssa, että nyt on tullut liikaa treenattua kentällä. Hevosen motivaatio oli nolla. Mutta nyt koko kesän olen käynyt maastossa kolme kertaa viikossa, joten hevonen on ollut paljon motivoituneempi ja tekee töitä kentälläkin innolla!
    Meillä on syksyn suunnitelmissa parantaa laukkaa ja käydä edelleen aktiivisesti maastossa. Talvella hypätään paljon jumppasarjoja.

    VastaaPoista
  6. Hyvältä kuulostaa sunnitelmat ja ootte kehittyny tosi paljon!:) tsemppiä treeneihin ja kisoihin!:)

    VastaaPoista
  7. Mie ostin itselleni oman hepan viimekuussa ja aateltii alottaa meinki kisakausi ihan noista seurakisoista. Heppahan on kisannu jo aluetasolla 80-100cm tasolla mut itellä ole yhtään kisakokemusta joten seurakisat on ihan jees. Aateltii 14.9 mennä vurrille seuraestekisoihin jos ei töitä ole :) miten sie uskallat lähtee heti alue kisoista liikenteeseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepsis :) Ja miksen uskaltaisi? :D Aluekisathan on kisat siinä missä seurakisatkin paitsi vähän isommat. Luokat olis kuitenkin samat mitä mentäs seurakisoissa ja mun mielestä on vaan hyvä, että päästään menemään ekat kisat "kotimaneesissa". (tai kentällä)

      Poista