keskiviikko 20. elokuuta 2014

Ilman satulaa köpöttelyä

Eilen käytiin tekemässä pitkästä aikaa estetreeniä isolla kentällä ja voi vitsi miten oli jännää. Poni katteli kaikkea epäolennaista, jokaista estettä (paitsi vesimattoa...) ja muutenkin oli ihan mörköilijä. Liekö vaikuttaa tää ilmojen viileneminen niin paljon, että alkaa olemaan jo extravirtaa.. Kuitenkin saatiin tosi hyviä hyppyjä! Selkeesti tuo vireys ja pöllöily teki ihan hyvääkin, kun hypyt oli tosi hyviä ja päästiin menemään jo vähän isompaakin rataa, noin 90-100cm esteillä. Hyvä heppa! Toisin kuin maanantaina, pikkuriiviö otti nokkiinsa kun patistin sitä hommiin ja pukitti mut suoraan kuraan..... 


Tänään sitten tehtiin palauttelevaa, hyvin kevyttä jumppailua hyppyjen jälkeen. Äiti lähti mun mukaan pitkästä aikaa tallille ja lykkäsin sille kameran käteen, jotta saatiin edes muutamia kuvia! Mentiin kentälle ilman satulaa ihan vaan rento ja kevyt sileäjumppailu mielessä ja oli kyllä kiva mennä tolleen ihan kevyesti, vieläpä kun ponikin tuntui niin hyvältä.


Alkuun ravailtiin melko pitkin ohjin ympäri kenttää ja annoin Kallen mennä melko vapaata vauhtia. Ja vauhtia sillä piisasi, se todellakin on virkistynyt ihan hurjasti kun helteet on ohi ja jaksaa kyllä ihan erilailla tehdä hommia kun ei oo hiki heti alkuverkoista lähtien, kivaa vaihtelua. Keskityin lähinnä verkatessa siihen, että saan tehtyä siirtymiset silloin kuin haluan ja etten jää itse ratsastamaan liikaa kädellä vaan käytän senkin edestä jalkaa. 


Ollaan harjoteltu jonkun verran pysähdyksiä ja siirtymisiä niin, ettei Kalle joka kerta alaspäin siirtymisissä jännity vaan pysyy rentona ja pyöreänä. Ne on tosi vaikeita juttuja vielä, mutta ollaan jo huimasti edistytty niissäkin. Pysähdykset saadaan tehtyä käynnistä jo aika hyvin pelkällä istunnalla, jolloin voin ratsastaa hyvin tiiviisti jalalla ja näin saadaan useimmin oikein hyvät pysähdykset. Ravista käyntiin tai laukasta raviin onkin vielä aika hakusessa, mutta eiköhän nekin siitä parane ajan ja toistojen myötä :)


Laukassa tehtiin tänään ihan perustyöskentelyä ja pakko kyllä kehua miten siivosti Kalle tänään käyttäytyi! Yleensä ilman satulaa ei paljoa laukkailla, kun laukka on sen verran haastava istua mulle varsinkin ilman satulaa ja aina kun yhtään milliäkään horjahdan, ottaa poni siitä itseensä ja tekee jonkinlaista sinkoamista, jolloin horjahdan uudelleen ja siitä saadaan sellanen ketjureaktio aikaan että se päättyy joko a) kuskin maastoutumiseen tai b) ponin stoppaamiseen ja paikalleen jumittamiseen kuskin tippumisen pelossa.. Tänään se oli koko laukkatehtävien ajan ihan superhienosti eikä suuttunut kuin kerran mun horjahtaessa! 


Kalle liikkui tosi kivasti laukassakin ja tehtiin muutamat vastalaukat samaan syssyyn. Nyt alkaa nuo vastalaukat olemaan sen verran jo hallussa, että kohta pitänee alkaa harjottelemaan jo laukanvaihtoja.. Ne tuppaa olemaan vähän hankalia. Esteillä vaihdot jo osataankin, joten nyt pääsee kouluvaihdot tiukkaan treeniin, jotta sitten esteradalla on helppo korjata laukka vauhdissa eikä aina ravin kautta. 


Lopuksi laukattiin ja ravailtiin oikein reippaasti ja eteen alas venytellen. Kauaa en ratsastanut, veikkaisin että yhteensä ratsastuksen kesto olis ollut noin puolisen tuntia sisältäen alku- ja loppukäynnit. Loppukävelyt lähdettiin käymään maastossa ja tässä vaiheessa äitikin oli jo sen verran saanut kerättyä rohkeutta, että rohkaistui taluttamaan Kallen koko lenkin ajan. Kalle oli tietysti tosi kiltisti, vaikka huomasikin että vähän tätä tyyppiä jännittääkin..


Ratsastuksen jälkeen Kallelle iski joku virtapiikki, taas kerran.. Se alkoi ihan mahdottomaksi ja esitti äitille ihan kaikki mahdolliset temput takin syömisestä ilman kuopimiseen ja oli pikkuisen huomiota vailla.. Ihan hassu heppa, koko ajan pitää muistuttaa olemassa olostaan. Huomenna olis mahdollisesti luvassa koppitreenejä ja varmaan käydään vähän pidemmällä taas maastoilemassa. Perjantaina käyn tallilla aamusta ja tehdään vähän puomitreeniä ja illalla mennäänkin porukassa kattomaan Astetta! Lauantaina sitten Cheek ja stadion, mitenhän tuonne malttaakaan odottaa... <3


2 kommenttia

  1. hui kuinka isolta näytät kallen seläs ilman satulaa :D mut hyvä jos kalle toimii nykyään jo paljo paremmin ilman satulaa mitä ennen, siltä se myöski näyttää!

    VastaaPoista