Valoa risukasaan

Mä oon ihan kauhean innoissani, kohta varmaan halkean onnesta!! Kirjottelinkin jo eilisessä postauksessa, että tälle päivälle oltiin kaavailtu koppitreenejä ja nyt ekaa kertaa kokeiltiin heppakaverin kanssa. Tallille menin työpäivän jälkeen kuuden maissa ja hain ponskan ensin laitumelta hetkeksi chillailemaan talliin ja samalla siivoilin karsinan. 

Mun oli tarkotus käydä vähän maastoilemassa ennen kopitusta, mutta koska en ollut varma miten kovasti saataisiin taas tehdä töitä traikkuun menemisen kanssa, ajattelin päättää tilanteen sen mukaan, miten koppiin mennään. Tein sitten tallihommat ennen kun tallikaveri tuli tallille ja päästiin aloittelemaan itse lastaaminen.

Heppakaveri meni ensin koppiin edeltä ja me seurattiin Kallen kanssa sivusta. Koppi, johon tällä kertaa lastattiin, on siis tallikaverimme traikku jossa on etupurkumahdollisuus. Tähän ei olla Kallea vielä aiemmin edes kokeiltu lastata, joten senkin vuoksi mua jännitti aika lailla miten tuun ponin sinne saamaan. Kun oli meidän vuoro, vein leipäastian ensin traikun etuosaan ja otin pari leipää käteen jotta saan palkattua heti, kun Kalle tulee eteenpäin. Ensin haisteltiin ja tutustuttiin hetki koppiin ihan rauhassa ja annoin hepan vaan vähän mietiskellä tilannetta. Sitten kävelin itse traikkuun sisälle leipien kanssa ja kokeilin mitä Kalle sanoo painostamatta sitä yhtään tulemaan sisälle.

Sitten tapahtui jotain mitä en todellakaan olis uskonut, poni nimittäin nosti molemmat etuset traikkuun sisälle ja hamusi multa leipää käsistä. Mä olin jo melkein ihan shokissa kun en voinut käsittää miten hienosti rakas pieni pallero tulee ihan vieraaseen koppiin noin kiltisti paineistamatta ja ihan vapaaehtosesti. Leivän saatuaan hirmuisten kehujen kera se peruutti pois, tehtiin ympyrä ja tultiin uudelleen. Tällä kertaa niin, että meillä oli koko hevonen kyydissä, takajalkoja myöten! Siinä syötiin hetki ja peruutettiin pois.

Seuraavaksi kokeiltiin tulla niin, että mennään normisti sisälle ja tullaan samantien etukautta ulos, että heppa kokisi etuosan olevan tosi kiva juttu, kun sieltä pääsee ulos. Poni kävelee suoraan mun perässä sisälle, meen ite ulos etukautta ja Kalle perässä, ihankuin olis tehty aiemminkin. Leipää suuhun ja kerran vielä traikkuun niin, että pysähdytään hetkeksi ennen ulosmenoa. Jälleen päästiin tosi hienosti kerralla sisälle, hetken pysähdys paikallaan ja ulos. Ja niin voitiin lopettaa treenaus tältä erää, pitkästä aikaa hymyssä suin ja melkein onnen kyyneleet silmäkulmassa. 

Mä olin ihan hämmentynyt ton tilanteen jälkeen. Olin valmis purskahtamaan itkuun kun olin oikeasti niin onnellinen. En voinut käsittää miten uskomattoman hienosti Kalle käyttäytyi koko ajan, se ei riehunut yhtään, se ei kiskonut eikä ollut ollenkaan vittuuntunut missään vaiheessa. Se oli koko ajan ihanan onnellinen, tyytyväinen ilme naamalla ja se oli mun mielestä parasta koko tässä päivässä, nähdä miten tyytyväiseltä hevonen voi näyttää tilanteessa, jossa se aiemmin on ollut joko peloissaan, hermostunut tai jännittynyt. En vaan voi kuvailla miten hyvältä musta tuntuu edelleen. 

Oli niin suuri helpotus, että Kallelle auttaa tuo kaverin läsnäolo. Tutut ihmiset ja tuttu heppakaveri ja heti on hepallakin paljon turvallisempi olo. Oon epäillyt että Kalle vaan jännittää kuljettamista ja lastaamista juurikin sen takia, ettei sitä ole kuljeteltu paikasta toiseen ja viety kotitallille takaisin, vaan aina sen joutuessa kuljetukseen se vaihtaa uuteen kotiin. Se ehkä osaa yhdistää kuljetuksen aina siihen, että se vaihtaa uuteen kotiin, ympäristöön ja uusille ihmisille ja siksi sille on tullut kuljetuksesta huonoja kokemuksia. Nyt sen ei tartte jännittää kuljetusta ollenkaan niin paljoa, kun mukaan lähtee tuttu heppakaveri eikä Kalle joudu ainakaan yksin taas uuteen paikkaan. Tiedä siitä, näin mä vaan luulen.

Suurimmat kiitokset meidän ihanalle tallikaverille, on aivan uskomatonta kun on näin ihania ihmisiä ympärillä ja valmiina auttamaan. Me jatketaan koppitreenejä tällä kokoonpanolla sunnuntaina ja pidetään peukut pystyssä että menee yhtä hyvin kuin tänään! :)