lauantai 15. heinäkuuta 2017

Touhukas lauantai

Nyt sairaslomalla oon innostunut kuvailemaan hieman ahkerammin kuin aiemmin, kuvaaminen on mukavaa ajanvietettä ja saan yleensä valittua paikan niin, että pystyn istumaan jalka ylhäällä. Kuvaamisesta on tullut taas mukava rutiini ja on aina kivaa kun saa onnistuneita kuvia. Tänään minua pyydettiin Pieksämäellä pidettäviin hevosten Match Showhun kuvaajaksi joten aamulla heti yhdeksältä lähdettiin Lauran kanssa ajamaan kohti Pieksämäkeä. 


Ensimmäisenä aamu alkoi varsoilla ja voi miten söpöjä pikkuisia siellä oli! Ne niin iloisesti juoksentelivat äitiensä vieressä ja esiintyivät hienosti. Varsojen jälkeen vuorossa oli ponit, sitten lämmin- ja puoliveriset ja päivän viimeisenä kylmäveriset. Oli hauska katsoa miten erilaisia poneja ja hevosia oli esiteltävinä ja katsoa, onko oma suosikki sama kuin tuomarilla. Omaan silmääni päivän sympaattisin esiintyjä oli kyllä 12-v sh-ruuna Hepun Hippu! Ruuna oli niin rauhallinen ja tyyni koko ajan, silmät puoli ummessa lepäili aina kun tuomari teki arviotaan. Ihana! 


Loput kuvat lisäilen mahd. pian kuvasivustolle > linkki !


Mätsäreiden jälkeen jatkettiin matkaa suoraan Lekolle, jossa oli vuorossa Larpan hölkkä. Sille on tulossa ensi viikolla ihan kesälomaa, mutta tänään se sai kevyen irtojuoksutuksen maneesissa. Ja koska kamera sattui olemaan mukana, oli tietenkin pakko hyödyntää tilaisuus ja kuvailla vähän. Larppa on kyllä niin ihana ♥ Juoksuttaessa Laura meni kentän keskelle seisomaan ja mä huutelin maneesin päädystä mitä askellajia hevosen piti mennä. Ja se kiltisti totteli, hieman ensin ihmetteli miksi mä istun nurkassa mutta äkkiä tajusi idean ja teki mitä pitikin. 



Mun hevonen on kyllä niin mahtava. En millään jaksa oottaa et saan touhuta sen kanssa täysipäiväisesti, ratsastaa ja hoitaa ja puunata. Ja tietenkin tehdä tallihommia. Ensi viikolla maanantaina heppa pääsee maastoilemaan, tiistaina Elina ratsastaa ja loppuviikon hän lomailee kokonaan lauantaihin asti. Larallahan ei ole ollut huhtikuun jälkeen yhtään vapaapäivää, jolloin se ei olisi liikkunut mitenkään. Nyt se saa hieman lomailla ja lauantaina lähdetään taas pikkuhiljaa liikkeelle. Heppa kuitenkin laiduntaa koko päivän isolla laitumella eli muutama lomapäivä ei varmasti tee ollenkaan huonoa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti