keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Varustepohdintaa, synttäreitä ja selvennystä

Heivaan! Nyt on paljon asiaa ja on ihan pakko mahduttaa kaikki samaan postaukseen. En oo millään ehtinyt istumaan koneen ääressä postaamassa, joten nyt tuleekin kaikki melkosena pläjäyksenä, toivottavasti ette pahastu.. Paha tapa ja pitäisi vaan malttaa laittaa yksi asia per postaus, mutkun en malta!! 


Meillä on ollut Kallen kanssa nyt aika vaihtelevanlaista treenaus ja mukaan on mahtunut niitä hyviä kuin huonojakin päiviä. Pakko jo pahoitella näin alkuun ettei uusia kuvia ole, koska olen talleillut vaan yksin mutta ehkä tää nyt menee. Tosiaan viime torstaina kuvattiin Roosan kanssa videopostaus jolloin tein ponin kanssa koulutreeniä niin epäonnistuneesti kuin vain voi mennä. Kalle oli ehdottomasti hirvein ratsastaa mitä se on koskaan ollut, en saanut sitä kunnolla avuille ollenkaan ja meinasin ihan täysin tuskastua koko hommaan. Teinkin päätöksen antaa Roosan ravailla loppuravit ja jatkaa seuraavana päivänä.

Seuraava päivä olikin jo parempi ja päästiin vähän paremmin yhteisymmärrykseen edellispäivän vaikeiden juttujen kanssa. Meillä on ollut nyt vähän ongelmaa kaikkien varusteiden kanssa, kun en millään löydä sellaista sopivaa kuolainta mikä tuntuisi meille molemmille hyvältä. Satula-asiakin on edelleen auki joten ollaan lainailtu vaikka mitä penkkejä ja välillä menty kevyempiä treenejä tuolla vanhalla, vähän liian leveellä yleissatulalla. Nyt mulle olis tulossa kaksinkappalein koulusatuloita sekä yksi yleispenkki ja eikun kovasti peukut pystyyn että edes joku sopisi! Alan olla jo niin täynnä tätä ihme venkslaamista että olisin niin sairaan onnellinen jos saataisiin se oma, sopiva penkki! 

Sitten onkin tää kuolainasia ihan oma juttunsa.. Viime aikoina oon ratsastanut pääasiassa sileetreenit sekä maastot tollasella paksulla Sprengerin kolmipalalla, jonka aikoinaan Winskille ostin kun alettiin kisaamaan koulua. Ensialkuun toi vaikutti ihan ookoolta, mutta nyt se alkaa tuntumaan taas liian paksulta. Huoooh.. Mä tykkäisin niin paljon tosta, mutta jotenkin Kalle tulee hirvittävän hitaaksi tuolla kuolaimella ja sen herkkyys katoo ihan olemattomiin. Esteillä ollaan lainailtu Elinalta pessoaa, mikä on todettu erittäin toimivaksi. Nyt ollaankin sellaista ostamassa omaksi, ettei aina tartteisi mennä lainavehkeillä.


Eilen saatiin kuin saatiinkin jotain suuntaa antavaa parannusta tuohon kuolainpulmaan. Saatiin yhdeltä tallikaverilta testiin muovinen apple mouth pessoa. Lähdin tosi epäileväisin fiiliksin testaamaan millaista kyytiä saan tuollaisella kuolaimella, mutta pakkohan sitä oli testata. Ja luojalle kiitos että kokeilin, Kalle tuntui nimittäin aivan eri eläimeltä kuin loppuviikosta. En voinut uskoa että sain pidettyä koko ajan nii kevyen tuntuman ja että poni tuntui aivan uskomattoman herkältä ja pehmeältä suustaan koko ajan. Lisäksi noiden kanssa ei kuulunut ollenkaan narskuttelemista, mitä ruuna alkaa harrastamaan väsyessään tai kun ei ole täysi rento. Toisen, vähän kevyemmän kokeilukerran jälkeen testaan tuota vielä huomenna pikkuhyppyjen parissa mutta oon aika varma että rupeen kallistumaan tuon puoleen. Iso kiitos kuuluu ihanille tallikamuillemme, kun mahdollistatte mulle kaiken tämän kokeilun ja vensklaamisen, kiitoskiitoskiitos!!

Sitten varustepohdinnoista vähän muihin juttuihin. Eilen meillä olikin oikea juhlapäivä, kun Kalle täytti vuosia! Ponillehan tuli mittariin siis 8 vuotta ja kyllä sitä ei vielä ikä rasita, vauva! Mulla oli tarkotus mennä heti aamusella touhuilemaan hepan kanssa pitkän kaavan mukaan vapaapäivän kunniaksi, mutta kuinka ollakaan muuttui viikon ainut vapis työnteoksi. Olin kiireapulaisena koko päivän neljään saakka ennenkun pääsin lähtemään tallille. Tallilla hain hevottimet laitumelta ja annoin Kallelle niin paljon aikaa ja huomiota kuin vain mun oma aikatauluni antoi myöten. Rapsuteltiin ja himmasteltiin pitkät tovit tallissa ennen töihin lähtöä. Tehtiin kevyt, helppo ja lyhyt treeni kentällä kestoltaan korkeintaan 20 minuuttia. Sileetreenailun jälkeen maastoiltiin toiset parikymmentä minuuttia laukkaillen ja ravaillen ja heppa sai vaan nautiskella ja mennä niin hitaasti kuin häntä huvitti. 


Ratsasteluiden jälkeen mentiin talliin, kastelin ruunan nopeasti ja sitten olikin synttärilahjan vuoro. Tein Kallelle pienen synttäriherkun joka sisälsi pellavamössöä, melassia, porkkanaa, leivänpaloja sekä puolet iltakauroista. Ja koska kynttilät eivät kuulu hevosen ruokavalioon, ajoi 8 porkkananpalasta hyvin asiansa "kakun" päällä koristamassa. Onnentoivotusten ja halien kera pääsi heppa nautiskelemaan herkustaan ja nuoli kupin aivan puhtaaksi, hyvä että maistui! Sellaisissa tunnelmissa poni vanheni tänä vuonna, katsellaan mitä ensi synttäreille keksitään!


Ja sitten siirrytäänkin vähän jännempään juttuun, nimittäin ihan itse Kalleen. Oon saanut nyt vähän ajan sisään sitä koskevia kommentteja, joissa linkitellään Kallen sukupostia, väitetään sen olevan ori ja että se näyttää samalta edelleen kuin esim. minulle tullessaan. En ole näitä kommentteja syystä tai toisesta julkaissut ollenkaan, vaan koen nyt parhaaksi selvittää tätä asiaa ihan näin postauksen loppuun. Aloitetaan vaikka siitä, että Kallen oikea nimi on Vodevils Son ja kyllä, vaikka sukuposti muuta väittääkin se on ruuna. Samaan syssyyn kerrottakoon, että Kallen entinen kutsumanimi oli Soni, joka vaihtui meille tullessaan Kalleksi. 

Minulle on henkilökohtaisesti aivan sama mitä mieltä joku teistä on siitä, onko Kalle muuttunut suuntaan tai toiseen mulla ollessaan, kun tiedän ja näen itse eron. Voitte pitää asian omana tietonanne jos sellaisia asioita pohditte, ei siitä tarvitse tulla minulle kertomaan. Eiköhän pääasia kuitenkin ole, että hevonen voi hyvin, on terve ja saa oikeanlaista liikuntaa ja mitä tärkeintä, rakkautta ja huolenpitoa. Minä toivon kovasti, että tämä selvensi asioita paljon. Jos jotain epäselvää jäi silti, vastaan mielelläni asiallisiin kysymyksiin kommenteissa :)


Näihin kuviin ja tunnelmiin, mä painun unille että jaksaa huomenna tehdä koko päivän duunia ja harrastaa oman rakkaan hepan kanssa estetreenin merkeissä. Hyvää yötä ja hauskaa viikonjatkoa kaikille!

12 kommenttia

  1. Ostitko Elina Kallen alunperin itselleen, vaiko sua varten? Hippoksessa Elina ainakin oli omistajana :) Oliko muuten kaksoistutkinto miten rankka? Itse aloitan samalla alalla opiskelemaan kaksoistutkintoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina siis osti Kallen sillon ja se tuli mulle sitten Elinalta ylläpitoon.

      Ja ei se loppujen lopuksi, varmastikin asenne ratkaisee kaikista eniten eli kun vaan oot positiivisella ja hyvällä asenteella koko opiskeluiden ajan, ei varmasti tuu olemaan vaikeeta! :)

      Poista
  2. Ai ei oo kalle muuttunut.. :D Kallesta on kyllä kuoriutunut tosi komee hevonen!! Sanokoon muut mitä sanoo, jos joku on eri mieltä on selvästi kateutta ilmassa.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo.. :D On siitä kyllä tullut tosi hyvin omaa silmäänikin miellyttävännäköinen ja todellakin, sanokoot mitä sanoovat :)

      Poista
  3. Sukupostin kuvien perusteella Kalle on muuttunut parempaan suuntaan,paljon! Mutta minäkin katsoin sukupostista, että Kalle ei ole sun vaan Elinan? :) Ja mikset kertonut aiemmin Kallen oikeaa nimeä? :) En tarkoita millään pahalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, kirjoitusvirhe... Katsoin siis hippoksesta :)

      -sama anonyymi :)

      Poista
    2. Onhan se kyllä vähän muuttunut siitä, mitä oli esim mulle tullessaan. Ja joo, Elina näkyy vielä Hippoksessa omistajana kun ei olla vielä niitä omistajamuutoksia tehty ja tosiaan Elinaltahan mä Kallen ostin. Ja en nähnyt tarpeelliseksi kun ei sillä tiedolla kukaan mitään tee, siltä kun ei mitään kisatuloksiakaan löydy.

      Poista
    3. Okei, kiitos vastauksesta! :) Olette Kallen kanssa todella hyvä pari ja postauksiasi on kiva lukea :)

      -sama anonyymi

      Poista
  4. musta kalle on ainaki muuttunu paljon parempaan suuntaan ja näyttää tyytyväiseltä pollelta :) kaikkee hyvää teille jatkos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, on se muuttunut ihan mukavasti ja ihanan iloinen ja onnellinen siitä on tullutkin! :) Kiitos!

      Poista
  5. Sukuposti ajantasalla... On muuten emänsä näköinen otus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nyt olikin vaihdettu ruunaksi.. :D Ja jep, on kyllä tosiaan!

      Poista