torstai 17. huhtikuuta 2014

Kahden hepan keskiviikko

Heissan ja hyvää pääsiäistä! Eilen en malttanut enää illalla kirjoitella postausta, vaikka alunperin tarkoitus olikin. Nyt on tässä sitten sen verran hyvin aikaa, että pääsin postailemaan eilisistä heppailuista ja vielä runsaan kuvasaldon kanssa! Emppa lähti taas meikäläisen matkaan kameran kanssa ja otti jälleen ihan järkyttävän paljon kivoja kuvia, joten ette ainakaan kyllästy tekstin lukemiseen! Kuvia oli tosi vaikea karsia, joten päädyin sitten tekemään tämmösen enempi kuvapainotteisen ratsastuspostauksen.
 

Ensimmäisenä liikutusvuoroon pääsi Winnie. Huomenna ollaan menossa Vurrille Marun kouluvalkkuun, joten pääsin käymään vielä ruunan kyydissä ennen sitä koulutreenin merkeissä. Mentiin kentälle ja verkkailin hevon normaaliin tapaan pidemmällä ohjalla rennoksi ja eteenpäin pyrkiväksi. Aloin pikkuhiljaa keräilemään ohjia ravissa ja laitoin hevon taipumaan ja asettumaan paremmin. Laukassa tehtiin muutamat vastalaukat + vaihdot ja W olikin aika kivasti kuulolla.


Jo alkuverkoissa sain keskittyä ratsastamiseen ihan täysillä joten jouduin luopumaan hupparista heti kättelyssä. Toppikausi siis korkattu - jes! Kesä tulee 8) Mutta niin, siitähän ne hommat vasta alkoivat ja kun W oli kivasti vertynyt ja liikkui suht hyvin eteen, päästiin itse asian ytimeen. Ratsastin melko paljon siirtymisiä ravin ja laukan sisällä ja tein paljon ympyröitä ja voltteja, jotta sain Winskin kunnolla taipumaan juuri silloin kun halusinkin.


Laukassa Wimpe oli erityisen kiva; vaikka en saanut sitä ratsastettua ihan kunnolla taipuisaksi vasemmalle, se liikkui tosi kivasti pohkeesta kohti ohjaa ja tuli tosi hyväksi edestä. Pienellä myötäyksellä ja samaan aikaan pienellä eteenpäin ratsastuksella W rentoutui aina kivasti ja oli pätkittäin tosi kevyt ratsastaa. Myös laukan hidastaminen kävi helposti pelkän istunnan tiivistämisellä ja pohkeitten tuella. Teinkin laukan sisällä melko paljon temmonmuutoksia ja oli ihana huomata miten helposti ne onnistuivat.


Ravi ei eilen ollut läheskään niin hyvä ratsastaa kuin laukka. Vaikka kuvissa näyttääkin meno ihan eri miltä selkään tuntui, en ollut kovinkaan tyytyväinen päivän ravityöskentelyyn. Jotenkin mä itse tein asiasta kauhean hankalaa ja en keskittynyt ollenkaan. Sanoinkin Emmille, että mikähän mua vaivaa kun en osaa ollenkaan saatikka keskity senkään vertaa! Tyydyin sitten tekemään joitakin siirtymisiä ja koitin vaan saada jotain tuntumaa ja hyvää fiilistä ravissakin. 



Päätin tehdä ravissa ja käynnissä muutamia avoja, sulkuja sekä väistöjä, mutta taas ravi tuotti kauheaa tuskaa kuskille. Käynnissä muistin vielä ratsastaa kunnolla koko ajan, mutta ravissa jäin vaan ihmeellisesti taittamaan mun rannetta ihan nurinniskoin, jolloin käsi muuttui todella kovaksi. Se ei joustanut enää ollenkaan jolloin tietenkin hevosen liikkuminen hankaloituu ja homma menee ihan pipariksi. Käynnissä tätä ongelmaa ei ollut, kun sain pidettyä ranteet suorina ja hevo pääsi liikkumaankin paremmin. Teinkin töitä sulkujen kanssa ihan urakalla niin, että ajattelin ainoastaan pitää käden rentona. Vaikka vaikeaa se kuskille olikin, saatiin muutama onnistunut pätkä ja käveltiin hetki.


Olin tosi pettynyt itseeni, kun ratsastin niin kauhean huonosti. Heppa olis ollut niin makee ja kiva kun kuski ois vaan osannut pyytää oikein ja ratsastaa kunnolla. Onneksi Winski on niin mahtava ope, että se opettaa mua joka kerralla vaan paremmaksi ja treenaamisesta jää aina mietittävää, miten olisin voinut parantaa. 


Lopuksi ravailin ja laukkailin hetken vähän enemmän eteen alas ja rennompaan muotoon. W liikkui kivasti rennosti ja lopeteltiin aika pian. Käytiin kävelemässä maastossa loppukäynnit ja oikeasti ärsytti kun en saanut ravissa sitä niin hyvää fiilistä, kuin laukassa. W olis oikeasti ollut niiiin hyvä, kun olis ollut joku huutamassa siellä kentän laidassa miten kuskin pitäs ratsastaa. Tälläkään kertaa ei voi syyttää hevosta, vaan kaikki menee ihan ratsastajan piikkiin. Kun ei osaa, niin sitten ei vaan osaa. Mutta tuleepahan huominen valmennus just sopivaan kohtaan niin saan mäkin sitten paljon vinkkejä miten jatkossa toimin :)


Sitten olikin Kalevin vuoro päästä liikenteeseen. Sen kanssa oli tarkoitus pyöriä vähän maastossa ja ehkä pellolla, mutta muutaman sadepäivän jäljiltä lähes joka paikka (muutamaa pätkää lukuunottamatta) olivat sen verran ikävästi märkiä, että kentällehän me jouduttiin alkuverkkojen jälkeen pyörimään.


Alkuverkat käytiin kuitenkin suorittamassa maastossa ja otettiin tossa metsätien pätkällä vähän laukkaa ja ravia. Ponska tuntui kivan reippaalta ja innokkaalta, mutta kuitenkin pysyi hanskassa hyvin eikä riehunut mitään turhia. Käytiin kattomassa miltä pelto näyttää, mutta siellä oli sen verran märkää, että käveleminenkin tuotti jo tuskaa. Päätin sitten ratsastaa hetken vielä eri metsäpätkällä ja sehän se vasta olikin Kallen mielestä hauskaa :D

Vähän lähti sitä liikettä! Saatiin muutama ihan hurjan makee ravipätkä, mutta laukkaaminen olikin sitten ihan toinen juttu.... (huomatkaa kuskin häkeltyneet ilmeet!)

Hän päätti sitten laittaa vähän ranttaliksi! Hieman oli ponilla kevättä rinnassa ja laukkaaminen olikin ihan yllättävän hauskaa. Jopa niin hauskaa, että herra ei nahoissaan kestänyt! Oli kyllä huvittavaa, kun ihan yhtäkkiä alkaa armoton pomppuloikkiminen ja mä oon ihan kysymysmerkkinä kyydissä :D Onneksi poni ei tuota tee sillä idealla, että kuski maahan keinolla millä hyvänsä, vaan enemmänkin kun se vaan innostuu vähän liikaa.. No, laukattiin vielä muutama pätkä uudelleen ja saatiin onnistumaan hienosti. Halusin kuitenkin mennä vielä kentälle ratsastamaan ponin kunnolla läpi, kun muualla ei oikein ollut siihen mahdollisuuksia.


Kentälle mennessä huomasin isoksi iloksi saman pirteyden ja eteenpäin pyrkimyksen jatkuvan edelleen. Oli kiva ratsastaa reipasta ja innokasta ponia, kun ei tarvinnutkaan keskittyä ratsastamaan koko ajan eteenpäin. Laukkailin ensin molempiin suuntiin kunnolla minkä jälkeen pyysin Kallelta vähän isompaa ravia pitkin kenttää.


Pyysin Emmiä laittamaan yhden kavaletin toiselle pitkälle sivulle. Halusin varmistaa, että edellispäivän pomppailut esteen jälkeen ovat jo unohtuneet ja että poni osaa käyttäytyä fiksusti kavaletin ylittämisen jälkeen. Ensimmäinen lähestyminen kavaletille oli vähän huono, joten pompattiin se varmaan metrin ilmavaralla, ettei vaan töppöset osu puomiin...... Seuraavat kerrat onnistuivat sitten jo paremmin ja tultii kavalettia molempiin suuntiin kolme kertaa. Sain myös huomata, että Kalle lähtee hyppyyn tosi kiltisti myös vähän kauempaa, eikä koita ottaa mitään puolikkaita askelia väliin. Sitten taas jos pyysin tulemaan hitaammin puomille, kuunteli poni tosi helposti ja otettiinkin vielä yksi ehjä askel väliin.


Loppuun vielä ravailin hetken ja ihan loppuraveissa vaan ravailin uraa pitkin koittaen samalla saada ruunaa vähän pidemmälle kaulalle ja venyttämään enemmän alas. Jään itse tosi helposti ratsastamaan ponia vaan yhteen ja samaan muotoon, joka Kallen tapauksessa on vielä hieman liian "paketti". Mun pitäis muistaa useammin ratsastaa sitä kunnolla pitkälle kaulalle, eikä aina vaan niin nätisti paketissa. No, nyt siis keskityin koko loppuajan siihen, että ruuna liikkuu vähän vapaammassa muodossa, pitkällä kaulalla ja saatiinkin jo ihan kivoja ja rentoja pätkiä! 


Treeni oli hyvä lopettaa rennolla ja hyväntuulisella hevosella. Kyllä tuosta hepusta näkee ihan selvästi, kuinka se nauttii kun pääsee säännöllisesti liikkumaan ja tekemään. Se on aina niin hyvällä fiiliksellä treenin jälkeen ja siitä oikein paistaa hyvä olo. Ihana kattoa hevosta, joka on noin onnellisen näköinen ratsastuksen jälkeen, varsinkin kun se tietää olevansa niiiin hieno <3


Semmoinen heppakeskiviikko! Nyt mä lähden valmistautumaan henkisesti huomiseen valmennukseen ja ootan kyllä innolla mitä valmentaja on meistä mieltä! Oon siis menossa sinne Winskin, en Kallen kanssa ja Elina lähtee tietty meidän mukaan. Huomenna en varmastikaan ehdi siitä postailla, mutta lupaan päivittää fb-sivulle miten sujui! Mutta nyt kuitenkin, hauskaa pitkää viikonloppua ja munarikasta pääsiäistä! :)

11 kommenttia

  1. hieno tarkennus hermanni noissa joissain kuvissa XD

    VastaaPoista
  2. Vitsi noi kuvat...:D Varsinkin toi vika "kattokaa kuinka komea olen" ;P

    VastaaPoista
  3. Todella kivasti molemmat menevät!:) upeita kuvia,varsinki nuo missä olt kallenkans mehtässä on aivan ihania :)

    http://rakaspikkuriivio.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! On niin hienot hevot ja hyvä kuvaaja, että tulee väkisinkin hyviä kuvia.. ;)

      Poista
  4. huippuja kuvia! :) pikkusenko hieno ravi :P

    VastaaPoista
  5. hui, ootpa lämminverinen kun uskallat ilman pitkähihaista ratsastaa!
    itse vielä tänään jolkotin untuvaliivissä, josko sitten juhannuksen jälkeen t-paidassa ;)

    mutta tosi kivoja kuvia taas, oon vähän salaa aina vilkuillu sun blogia. kiva uusi pouni sulla :)

    http://aaveennet.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, joo! Oli kyllä ihan hurja fiilis noinkin vähällä vaatetuksella ratsastaa huhtikuun puolessa välissä.. :D Ja ehkä sitten juhannuksen jälkeen tarkenee vähän jo paremmin..

      Ja kiitos!! :) Määkin tykkään ihan superisti tästä uudesta kaverista.

      Poista