lauantai 12. huhtikuuta 2014

Taitaja 2014

Huh, johan oli reissu! Eilen kotiuduin vasta yhdentoista aikaan illalla ja oon edelleenkin sen verran puhki, että teksi vaan mieli nukkua. Aamutalliin sitä oli kuitenkin herättävä ja en sitten enää viitsinyt mennä takaisin nukkumaan. Päivän oon vaan löhöillyt, käytiin Emmin kanssa tallilla ja illan olin töissä. Tän postauksenkin kirjoitin jo päivällä mutta nyt vasta sain muokkailtua kuvat joten vähän venyi tää julkaiseminen! Ja näin alkuun vielä muistutuksena, että käykääs vielä laittelemassa kysymyksiä KYSYMYSPOSTAUKSEEN, jotta saadaan kunnollinen vastauspostaus aikaiseksi! :)

Maanantainahan lähdettiin ajelemaan Varkaudesta kohti Lahtea aamulla ennen kahdeksaa ja matka sujui melko nopeasti. Perillä Lahdessa käytiin heittämässä matkatavarat hotellille jossa majotuttiin seuraavat päivät ja lähdettiin samoin tein kisapaikalle, Lahden Urheilu - ja messukeskukseen. Siellä otettiin kisatavarat kantoon ja suunnistettiin ensimmäisenä omalle lajialueelle. Pian alkoi kisojen avajaiset, joihin mentiin koko joukkueen yhteisvoimin.


Mun mielestä noi avajaiset oli aika tylsät, liikaa puhetta ja liian vähän toimintaa. Anyway se kuitenkin siinä katseltiin jonka jälkeen lähdettiin mun valmentajan kanssa hotellillepäin. Käytiin viemässä kamat huoneeseen ja lähdettiin samantien metsästämään ruokapaikkaa ja tutustumaan tavarataloon, jossa suoritettiin keskiviikon kisatehtävä. Hotellille palailtiin hyvissä ajoin ja loppuilta ennen nukkumaanmenoa sujuikin kivasti sängyssä löhöillen ja kavereille jutellen.


Tiistai olikin sitten ensimmäinen kisapäivä ja herkullisen aamupalan jälkeen lähdettiin hallille jo hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Hallilla käytiin läpi ensin kaikkia perusjuttuja, ennen kun aloitettiin varsinainen kilpailu. Mulla oli aika hyvä suunnitelma mitä lähden tekemään ja sain tehtävän tehtyä 5,5 tunnissa kun aikaa oli yhteensä 6 tuntia. Hyvillä mielin lähdettiin sitten hotellille odottelemaan tuloksia. Tuloksia odotellessa valmistauduin lähtemään syömään ja kun seiskan jälkeen pojat oli palautuneet hallilta, lähdettiin porukassa Raxiin pizzalle.


Ekan kilpailupäivän jälkeen fiilikset oli tosi väsyneet ja neljäs sija tuntui ihan hyvältä seuraavia päiviä ajatellen. Nukkumaan mentiin taas hyvissä ajoin, jotta seuraavana päivänä jaksoi nousta jo kuudelta. Taas aamupalan jälkeen lähdettiin kisapaikalle, joka oli keskiviikkona eräässä tavaratalossa. Aikaa tehtävän tekoon oli taas yllinkyllin ja ruokailemassa käytiin viereisessä Pressossa. Sain tehtävän tehtyä hyvissä ajoin ennen ajan loppumista ja arviointien jälkeen saatiin kuulla, että olinkin edellispäivän pisteissä viides.. Harmitti ja ärsytti ihan todenteolla, kun ensin ilmotetaan mun olevan neljäntenä, mutta pisteenlaskuvirheen takia olinkin sijaa huonompi..


Tuon takia mulla sit laski fiilikset aika paljonkin ja harmitti ihan tosi paljon. Eihän sille sit enää mitään voinut, mutta sen verran pakko sanoa että tosi tympeää käytöstä tuomareilta. Ainakin itse olisin tarkistanut pisteet moneen kertaan ennen julkaisemista tällaisten tilanteiden varalta. Ja kun syytä tulosjärjestyksen muutokseen kysyttiin, saatiin haukut niskaan eikä mitään puhettakaan anteeksipyynnöstä... Kukin tyylillään, mutta näin kilpailijan näkökulmasta jäi ikävä maku suuhun.

Hotellille suunnistettiin kaupan kautta ja heti huoneeseen päästyä alkoi valmistautuminen illan tapahtumaan. Hallilla oli muutamia esiintyjiä ja jaksettiin kattoa niitä tunti. Illan pääesiintyjänä olisi ollut Brädi, mutta lämppääjät oli sen verran surkeita ettei jaksettu jäädä odottelemaan.. :D Lähdettiin sitten taas ettimään ruokapaikkaa ja poikien syötyä hipsittiin hotellin aulaan juttelemaan ja istuskelemaan. Ilta vierähtikin siinä mukavasti ja nukkumaan menin yllättävän myöhään, vasta yhdentoista jälkeen.


Torstaina olikin sitten viimeinen kisapäivä ja hallille mentiin kahdeksaksi jälleen. Vikan päivän tehtävänanto oli kaikista oudoin, mutta samalla nopein tehdä. Aikaa oli muistaakseni 3,5 tuntia mutta olin valmis jo kahdessa tunnissa. Arvioinnin jälkeen käytiin toisen kilpailijan kanssa kahvilla ja kierreltiin hallia ympäriinsä tutustuen muihin aloihin. Tulokset julkistettiin vasta kahden jälkeen, joten odotteluaika oli pitkä!

Tulosten julkistettua rynnistin heti kattomaan. Tulin viidennelle sijalle ja olin oikeastaan ihan tyytyväinen :) Olin ajatellut sijoittuvani kuudenneksi, mutta ilokseni olinkin himpun korkeammalla. Kisojen päättäjäiset alkoivat vasta viideltä, joten taas oli kolme tuntia aikaa miettiä jonkinlaista puuhaa. Kiertelin siinä ympäri hallia ja etsiskelin meidän joukkueen tyyppejä. Löysinkin porukan hetken etsiskelyn jälkeen ja jäin siihen odottelemaan loppuajaksi muiden kanssa.


Taas pitkän odottelun jälkeen lähdettiin koko porukalla päättäjäisiin ja palkintojen jakoon. Koko päättäjäiset tuntui kestävän ikuisuuden kun kaikki puheet oli ihan mauttoman pitkiä ja itse palkintojenjakotilaisuus oli huonosti järjestetty.. Jonkin ajan kuluttua koko ruljanssi oli vihdoin ohi ja päästiin kasaamaan kamoja bussiin. Kun kaikki oltiin saatu tavarat ja itsemme raahattua bussiin päästiin lähtemään hotellin kautta kohti Varkautta.


Kotimatka sujui huippuporukassa tosi nopeasti ja oltiin kotona ennen kun huomasinkaan. Oli kyllä aivan mielettömän mukava, erilainen ja opettavainen kokemus! Meillä oli ihan super hyvä porukka ja ootan kyllä innolla että nähään vielä! :) 

Nyt mä riennän äkkiä nukkumaan. Huomenna aamutalli ja ponisten irtohypytystä. Kalle on paras. En oikeasti tiedä miten kiittää tästä ihan mahtavasta ponista. Se vaan on jotain aivan uskomattoman hienoa. En tiedä näettekö samaa tossa kuvassa kun mä, mutta mä nään siinä niin hienon ponin ja niin hienon ystävän. 


Joo. Hyvää yötä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti